Munaravilla maaliin

Munaravilla maaliin

kirjoittajan kipuilua

Intohimona kirjoittaminen. Juttuja laidasta laitaan: karvakorvista, kaksijalkaisista, lenkkeilystä, maalaisidyllistä tai sen puutteesta, musiikista... lista on loputon, pääasia on kirjoittaminen.
https://www.blogit.fi/munaravilla-maaliin/seuraa

Hei hei mitä kuuluu

SekalaisetPosted by Rytmirouva Fri, January 18, 2019 21:52:25
Kuuluu vaikka mitä! Ennen kaikkea kuuluu, että pitkästä aikaa teki mieli kirjoittaa tänne jo kuolleeseen ja kuopattuun blogiin. Olen toki kirjoitellut yhtä sun toista: runoja, kesken jääneitä novelleja, ajatuksia ja ehkä eniten pelkkää tajunnanvirtaa. Helpointa minulle kuitenkin on aina ollut todellisista ja ainakin osittain omakohtaisista tapahtumista kirjoittaminen, mutta olen sitkeästi pysynyt päätöksessäni, että blogi on jäähyllä niin kauan, kunnes todellinen halu sen päivittämiseen ilmestyy. Se ilmestyi noin viisi minuuttia sitten kuin tyhjästä, joulun glögijämien siivittämänä.

Puolen vuoden hiljaiselo blogissa ei todellakaan tarkoita hiljaiseloa farmilla. Kirjoitettavaa olisi toki riittänyt, mutta jääköön vanhojen kertaus sikseen ja hypätään suoraan nykyhetkeen. Loppuvuoden kohokohta täytyy kuitenkin edes ohimennen mainita, ja se ei todellakaan ole kaikkien mahdollisten lietepumppujen hajoaminen joulupyhinä, vaan tyttöjen reissu Pariisiin joulukuun alkupuolella. Rakkain Lapsi matkaseurana kiertelimme useammat joulumarkkinat, näytimme taitojamme luistinradalla (tuloksena mustelmia ja nyrjähtänyt ranne) ja tuhlasimme omaisuuden ylihinnoiteltuun kaakaoon.

Tämän päivän antia on kuitenkin yölliset keisarinleikkaukset navetassa ja ahne labradorinnoutaja. Vedin pitkää tikkua kummasta kirjoitan ja päädyin molempiin, osittain siksi, että tapahtumat liittyvät tiukasti toisiinsa. Vanhan Enne-rouvan poikiminen ei sujunut ongelmitta ja viiden jalan löytyminen kohdusta ilman havaintoa yhdestäkään päästä, ei todellakaan luvannut leppoisaa iltaa telkkarin ääressä. Ponnisteluista huolimatta ulos ei saatu ainuttakaan jalkaa tai päätä, puhumattakaan kokonaisesta vasikasta. Eläinlääkärin hälytys paikalle oli tosiasia ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi keisarinleikkaus. Ongelmat alkoivat heti alkumetreillä: Pöytä! Joku saattaa muistaa, että pöydän löytäminen instrumenttien alle on ollut ennenkin ongelma. Viime kesänä naapurista pummittu puutarhapöytä jäi lopulta palauttamatta, mikä tarkoitti, että naapurissa ei ollut enää pummittavaa, joten ei pöytää. Otsalampun valossa hääräävä eläinlääkäri oli mielissään asetellessaan leikkausvälineitä väärinpäin käännetyn ämpärin päälle.

Tuskaisen ähellyksen jälkeen saimme ulos kuolleet kaksoset ja jäljellä piti olla helpoin osuus eli kohdun ja kyljen kiinni ompelu. Homma ei tietenkään sujunut oppikirjan mukaisesti ja voisin hyvinkin tarkkaan kuvailla kohdun ompelun hankaluuksia, suolien esiinluiskahduksia sekä erilaisten nesteiden äyskäröintiä ulos vatsaontelosta. Kesken tämän kaiken hauskuuden, Rakkain Lapsi lähetti ilosanoman puhelimeeni, että Elton on pistellyt poskeensa kokonaisen broilerin jämät luineen. Lintujen luut eivät ole terveysvaikutuksiltaan kummoisia koirille, lopputulos voi olla hyvinkin ikävä suoliston kannalta ja tiedän koiran jos toisenkin, jotka ovatheittäneet henkensä terävien linnun luiden seurauksena.

Arvatkaapa mikä on ratkaisu ongelmaan? Tankoparsa! Säikeinen tankoparsa sitoo tehokkaasti teräviä juttuja itseensä ja se on ainoa mahdollinen ensiapu kanan popsineelle ahneelle labbikselle. Muistiini palautui Eltonin kasvattajan ohje pitää tankoparsaa kaapissa, jos koira sattuu syömään esim lasia. Siis mitä ihmettä, mikä helkkarin koira söisi muka lasia?? Vähänpä tiesin tuolloin labradorinnoutajista...

Lopputulos oli kuitenkin, että jätin sijaisen eläinlääkärin apulaiseksi ja kaahasin paikallisen kirkonkylän aakkoskauppaan ostamaan parsaa, joka ei tietenkään kuulunut valikoimaan. Hieman ennen puoltayötä shoppailupaikat ovat rajalliset ja niin palasin tyhjin käsin kotiin. Olin viipynyt reissulla luvattoman kauan ja olin yllättynyt nähdessäni eläinlääkärin auton yhä pihassa kotiin tullessa. Sitten en enää oikein nähnytkään mitään, eikä varmasti nähnyt eläinlääkärikään, koska ajastimella toimivat navetan lamput sammuivat ja verhoseinien läpi koko pihan kattava valaistus sammui. Kipitin navettaan tarkistamaan tilannetta ja viimeisten tikkien ompelu sujui käsikopelolla ja hiipuvan otsalampun valossa. Naksautin valot päälle, pahoittelin että niiden syttyminen kestää kymmenisen minuuttia, mumisin jotain koirasta ja livahdin kiireen vilkkaa takaisin pihalle.

Iltapuhteiksi annoin Eltonille varmuuden vuoksi vähän parafiiniöljyä (jonka se litki itse kupista) ja podin huonoa omatuntoa navetalta karkaamisen johdosta. Nyt voin jo ilokseni kertoa, että Elton jäi henkiin. Lehmästä en vielä ole ihan varma.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post145

Syksyn Sävel

SekalaisetPosted by Rytmirouva Wed, August 22, 2018 10:27:57
Olen päättänyt noudattaa blogin suhteen samaa kaavaa kuin muussakin elämässäni, eli vältän asioiden tekemistä, jotka eivät tunnu mielekkäältä. Kirjoittaminen sinällään edelleen tuntuu hyvältä, mutta teksti ei tule luonnostaan ja helposti. Niin mukavaa kuin olisikin ihan teidän lukijoiden mieliksi kirjoittaa, en sitä tee, koska kirjoittaminen tuntuu tällä hetkellä työläältä. Ehdin lähes vuoden nauttia kirjoittamisen ilosta ja toivon, että ilo välittyi myös teille. En ole kirjailija ja toimeentuloni ei ole kiinni kynän jäljestä, joten harrastuksen vaihto on ajankohtainen. Suosittelen samaa lämpimästi ihan kaikille, tehkää niitä asioita joista nautitte ja jotka tuntuvat hyvältä, älkää tuhlatko elämää!


Hassun pöhkö ja rakas sukuni on yllättävän monilukuisesti seurannut blogiani ja heille on ikävä tuottaa pettymys, mutta ovet farmilla ovat aina avoinna, tervetuloa käymään milloin vain. Enkä sitä paitsi tiedä, vaikka kirjoittamisen ilo palaisi heti huomenna, en myöskään epäröi jatkaa siitä mihin jäin blogin osalta.

Kuulumisia olisi vaikka kuinka paljon, tätäkin kirjoitan parhaillaan lentokoneessa matkalla kotiin Nizzan auringosta, paikka muuten oli ihana, suosittelen lämpimästi kenelle tahansa. Tosin elokuun lämpötilat hipoivat pilviä ja kuumuudesta kärsiville ajankohta ei ehkä olisi ollut paras mahdollinen. Insinööri seisoi ilmastointilaitteen alla viikon ja piipahti välillä kylmässä suihkussa...

Rakkain Lapsi on saanut naimaluvan, keskimmäinen lentää pesästä ihan lähipäivinä kohti opiskeluja ja vanhinkin muuttaa takaisin insinööritehtaan läheisyyteen. Talo siis tyhjenee kesän jäljiltä ja ainoastaan kuopus jää ilostuttamaan meitä. On siis peräti todennäköistä, että innostun kirjoittamaan hyvinkin pian uudestaan.

Intiaanikesä alkaa olemaan ohitse ja syksy saapuu hitaasti mutta varmasti. Rakastan pimeitä syysiltoja ja jopa minä olen saanut riittävästi aurinkoa ja lämpöä varastoon talvea varten. Ihan pian on vielä luvassa matka ystävien luokse Espanjaan ja siellä saan varmasti viimeisteltyä aurinkovaraston. Mukavaa syksyä teille kaikille, muistakaa tehdä asioita joista tykkäätte ja älkää mököttäkö, hymy ei maksa mitään 😊



  • Comments(1)//www.munaravia.fi/#post144

Surfin Bird

SekalaisetPosted by Rytmirouva Thu, July 19, 2018 23:20:43
Lämpö on hellinyt meitä viime päivinä ja olenkin nautiskellut ja ottanut ilon irti hellepäivistä. Kaikki Rytmirouvan tuntevat tietävät, että rakastan lämpöä ja aurinkoa, ainainen paleleminen unohtuu hetkeksi ja villasukat vaihtuvat varvastossuihin. Kotioloissa auringonkaipuuni aiheuttaa pienimuotoisia ongelmia koska kotitöiden siirto pihalle ei kaikilta osin onnistu. Koti onkin aina kaaoksen vallassa kauniiden kesäpäivien koittaessa ja mitä pidempään hellejakso jatkuu, sitä suurempi sotku sisätiloissa. Tällä kertaa päätin paeta sotkua sukulaisten mökille, varmuuden vuoksi oma aurinkotuoli matkaan ja menoksi!


Mökkielämä on jäänyt minulle vieraaksi ja kuuluu lähinnä lapsuusmuistoihin, kotona on riittänyt tarpeeksi puuhaa ja haaveissa on siintänyt pikemminkin valmiiksi sijattu hotellivuode buffetaamiaisella halkojen ja käpyjen sijaan. Ilmeisesti kuitenkin ikä ja elämän rauhoittuminen ovat tehneet tehtävänsä ja nautiskelin minilomasta mökillä täysin rinnoin. Tosin on mahdollista, että sukulaisten passattavana olemista ei täysin voi rinnastaa oman mökin haasteisiin ja todennäköisesti sukulaiset näkevät vielä pitkään painajaisia aurinkotuolissa kylkeään kääntävästä Rytmirouvasta. Syöminen, juominen ja päiväunet olisivat riittäneet vallan mainiosti mutta muu seurue oli puuhakkaampaa ja kutsu kroketin peluuseen esitettiin heittämällä kylmää vettä kuorsaavan Rytmirouvan rinnuksille. Yllättävän sinnikkäästi pelikaverit jaksoivat kuunnella narinaani eikä luovuttamiselle annettu lupaa, jouduin kiskomaan aurinkotuolin strategiseen paikkaan keskelle rataa, jotta sain levättyä aina lyöntivuorojeni välissä.

Yllättäen mökkiaktiviteeteista löytyi myös laji, joka sai jopa laiskottelevan Rytmirouvan innostumaan. SUP-lauta oli tuttu vain lehtien sivuilta ja kavereiden somejulkaisuista, mutta nyt pääsin testaamaan kapinetta mökkijärvellä. Ennakko-odotukset eivät olleet järin suuret ja tunnetusti huono tasapainoni ei antanut odottaa kummoisia tuloksia, auringon lämmittämä linnunmaitoa muistuttava vesi ja kohtuullinen uimataitoni kuitenkin ratkaisivat asian ja päätin kiivetä laudan päälle. Ohjeet olivat hyvin selkeät eikä tulkinnan varaa jäänyt: jalat haralleen ja mela käteen! Enemmän hyötyä kuitenkin oli toisaalta annetusta neuvosta, jossa kehotettiin vertaamaan lajia melko hyvin hallitsemaani lasketteluun. Lajeilla tuskin on mitään tekemistä toistensa kanssa, mutta mielikuvat ovat tunnetusti tärkeitä ja sain paljon kaipaamaani itseluottamusta. Yllätyksekseni homma oli helppoa kuin heinänteko eikä veteen kellahtamista tapahtunut lainkaan. Innostuin kauhomaan ympäri järveä laudalla ja seuraavana päivänä jatkoin harjoituksia. Siihen nähden, että yleensä arvostan liikkuvien lajien tarkoituksenmukaisuuden melko korkealle, tuli yllätyksenä että suppailin innolla ympäri ropakkoa ilman päämäärää. Paikasta A paikkaan B liikkuminen on minulle luontevaa ja muu tuntuu turhalta, mutta tällä kapineella kestin tilanteen hienosti.

Vuorokauden mökkiloma oli vasta harjoittelua ja alkusoittoa tulevalle ja mökkeily jatkuu ystävien seurassa vielä muutaman päivän. Olosuhteet muuttuvat pykälää askeettisemmiksi ja kyljen kääntely aurinkotuolissa vaihtuu käpyihin ja halkoihin, uskon kuitenkin selviäväni siitäkin mainiosti, varsinkin kun seura on mitä parhainta.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post143

Football Game

Pieniä matkakertomuksiaPosted by Rytmirouva Wed, July 18, 2018 12:58:20
Jalkapallon MM-kisat ovat tulleet päätökseen ja elämä palailee pikkuhiljaa normaaleihin uomiinsa. Palataanpa vielä kuitenkin hetkeksi potkupallon pariin ja Pietariin semi-finaali tunnelmiin, tunnelmaa tosiaan riitti, jalkapallon ystävät taitavat hengen nostatuksen ja kaupunki kuhisi ottelupäivänä.


Venäläiset osaavat suurtapahtumien järjestämistaidon ja kaikki sujui moitteetta ja tehokkaasti. Fun-id, eli kisojen aikana viisumin korvaava, etukäteen anottu, maksuton matkustuslupa, piti noutaa Pietarissa sijaitsevasta toimistosta. Toimistoja oli kaupungissa kolme ja kauhulla odotimme jonotusta, hankaluuksia sekä kärsimättömiä ja tuskastuneita kisaturisteja. Homma sujui kuitenkin kuin rasvattu ja kaikki oli organisoitu tehokkaasti. Heti ovella tarkastettiin vaadittavien papereiden mukanaolo, jos joku dokumentti puuttui, toimistoon ei ollut asiaa. Virkailijoita oli riittävästi, vuoronumero ojennettiin käteen ja samalla annettiin ohjeet kuinka systeemi toimii. Pääsimme suoraan tiskille ja muutamaa minuuttia myöhemmin saimme laminoidut henkkarit kaulaan roikkumaan, ilman niitä stadionille ei olisi mitään asiaa.

Iltapäivää kohti tunnelma kaupungilla muuttui riehakkaammaksi hetki hetkeltä ja varsinkin belgialaiskannattajia liikkui kaupungilla runsaasti. Yhteislaulut ja kannustushuudot kaikuivat ja fanijoukot puhalsivat yhteen hiileen kansallisuudesta tai kannustuksen kohteesta välittämättä. Alkuperäinen suunnitelmani pukeutua asiaankuuluvasti belgialaisrekvisiittaan, osoittautui hankalaksi. Olin kuvitellut kaupungin olevan pullollaaan erilaisia krääsäkauppiaita ja saisin helposti peruukista lähtien kaiken tarvittavan Pietarin kaduilta. Näin ei kuitenkaan ollut ja jouduin tyytymään T-paitaan ja kasvomaalaukseen, Insinööri kannusti maalaamaan koko pään belgialaisväreihin, kuten näimme jonkun innokkaan fanin tekevän, mutta tyydyin kuitenkin poskeen maalattuun lippuun.

Pietarin liikenne oli ruuhkaista, varsinkin sillat toimivat pullonkauloina ja päätimme suunnistaa stadionille julkisilla kulkuvälineillä. Valintamme kohdistui metroon ja sukellus syvälle maan uumeniin tapahtui hyvissä ajoin ennen H-hetkeä. Ottelupäivänä julkiset kulkuneuvot olivat maksuttomia kaikille fun-id:n haltijoille, pääsimme näppärästi jonon ohi ja ystävällinen henkilökunta opasti eteenpäin. Kaksi eri metrolinjaa toimivat vaihtoehtoina stadionille pääsyyn ja päädyin valitsemaan Krestovsky Ostrov-aseman, josta kuulemani mukaan johti reilun kilometrin mittainen, henkeäsalpaavan kaunis puistotie stadionille.

Tarina piti paikkansa ja loppumatka taittui kävellen kaunista, leveää puistotietä pitkin, jonka varrelle mahtui niin huvipuisto kuin upea suihkulähdekin. Yleisöä valui hiljalleen kohti stadionia ja viimeinen toivo peruukista tai hassusta hatusta häipyi, matkan varrella oli tarjolla ainoastaan ruokaa ja juomaa, sekä kasvomaalaajien armeija taiteilemassa maalauksia fanien kasvoihin. Kävelyreitillä oli jatkuvasti iloisia nuoria opastamassa yleisöä eteenpäin ja päivän aikana heitetyt ylävitoset saivat varmasti oppaiden käsivarret särkemään. Stadionille siirtyminen sujui myös kommelluksitta ja nopeasti, henkilökunnan kasvoilla koreili venäläisille epätyypillinen ystävällinen hymy ja turvatarkastuksen ruumiintarkastaja lähes nauroi kupeitani kopeloidessa.

Ottelun tunnelma oli huumaava ja meteli juuri niin kova kuin telkkarista voi päätellä. Belgialaiskatsomo oli lähietäisyydellä ja muutenkin belgialaiskannattajia vaikutti olevan huomattavasti enemmän kuin Ranskan tukijoukkoja, ilmeisesti pienoinen altavastaajan rooli oli kerännyt sympatiaa ja esimerkiksi runsaslukuinen brasilialaisyleisö maanosaystävineen kannusti kovaäänisesti Belgiaa. Tai oikeastaan brasilialaiset kannustivat Brasiliaa mutta ilmeisesti hekin ajoittain muistivat, että oma joukkue oli lentänyt jo kotiin ja niinä valaistumisen hetkinä he kallistuivat Belgian puolelle. Aika kului nopeasti ja peli oli ohi ennen kuin huomasinkaan.

Poistuminen stadionilta sujui hitaasti ja rauhallisesti. Kävely ihmismassan mukana ei vaatinut suunnistustaitoja ja tunnelma oli iloinen ja riehakas. Jälleen kerran etelä-amerikkalaiset pitivät huolta viihtyvyydestä: brasilialaiset, argentiinalaiset ja uruguaylaiset hoitivat yhteislaulun ja vetivät meitä hieman umpimielisiä eurooppalaisia mukaansa. Sanomattakin lienee selvää, että nyt myös joukkoliikenne oli tukossa, 65 000 ihmisen poistuminen stadionilta samanaikaisesti sai metron tukkoon ja jatkoimme kävelyä kaiuttimista tulleiden ohjeiden mukaisesti eteenpäin kohti seuraavaa metroasemaa. Pitkät rivistöt linja-autoja odotteli hetken käveltyämme ja seuraava väli hoitui niillä. Linja-autosta poistuttuamme Insinöörin kärsivällisyys loppui ja hyppäsimme taksiin, joita olikin saalistamassa kärsimättömimpiä kisaturisteja. Hintaan tuli varmasti kaikki mahdolliset lisät ja ilmassa leijui suuren puhalluksen tuntua, pääsimme kuitenkin sinne minne halusimme ja ilta jatkui iloisissa tunnelmissa keskikaupungilla.

Kokemus oli hieno ja varmasti lähden toistekin vastaavanlaisiin karkeloihin jos tilaisuus koittaa. Kannattamani Belgian häviö ei juuri haitannut, tunnelma ja suuren urheilujuhlan tuntu näyttelivät pääroolia ja pelin kulku suomalaisen fanin näkökulmasta oli lähes toisarvoinen. Seuraavan kerran Rytmirouva heittäytyy urheilumaailmaan kahden vuoden kuluttua EM-kisojen koittaessa.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post142

Pietari

Pieniä matkakertomuksiaPosted by Rytmirouva Wed, July 11, 2018 22:04:11
Syystä tai toisesta suuri ja mahtava itänaapurimme on jäänyt vieraaksi ja hyvistä kulkuyhteyksistä huolimatta, en ole Venäjällä koskaan vieraillut. Tilanne on nyt korjattu ja takana on pari ikimuistoista päivää Venäjän toiseksi suurimmassa kaupungissa Pietarissa. En sitten tiedä, olisiko vierailu edelleenkään toteutunut ilman jalkapallon mm-kisoja, mutta sainpahan kaksi kärpästä yhdellä iskulla: kauan kaipaamani jalkapallo-elämyksen ja samalla tutustumisen hienoon suurkaupunkiin.

Allegrolla matka taittui joutuisasti ja mukavasti, pidän junalla matkustamisesta sen helppouden takia, eikä juna pettänyt tälläkään kertaa. Tylsäksi matkaa ei voi moittia, niin monta kertaa kaiveltiin lippuja ja lappuja esiin jos jonkinmoista tarkastusta varten. Lisäjännitystä aiheutti Insinöörin sakot, rajavartijan tuima kysely hoitamattomista sakoista aiheutti hetkellisen huolen matkan toteutumisesta, mutta pelko oli turha ja saimme luvan jäädä junaan.

Pietarin taksit ehkä ansaitsisivat ihan oman bloginsa, mutta yritän referoida tärkeimmät tehokkaasti. Tärkein tieto lienee se, että sääntöjä ei ole. Taksien kirjo oli valtava ja matkustimmekin jos jonkinlaisella pirssillä, useimmissa ei ollut minkäänlaista kylttiä katolla saatikka muuallakaan, puhumattakaan mittareista. Itse asiassa mittaria ei ollut yhdessäkään taksissa, jonka kyydissä istuimme. Paras tapa saada matkan hinta tietoon, oli tilata taksi hotellille. Hotellin henkilökunta kysyi määränpään, tilasi taksin, kertoi hinnan ja joskus otti maksunkin. Näissä tapauksissa hinta piti paikkansa ja oli edullinen. Kaupungilta taksin ottaminen oli ongelmallisempaa, hinnan tiedustelu etukäteen sai aikaan välittömän kielimuurin ja taksat olivatkin taivaita hipovia. Jos joskus Pietarissa ajelette taksilla, kysykää hinta etukäteen ja tivatkaa niin kauan kunnes saatte vastauksen tai vaihtakaa taksia. Pienistä ei kannata myöskään mieltänsä pahoittaa, venäläiset osaavat sujuvasti olla töykeitä eikä siinä välttämättä ole mitään henkilökohtaista.

Virheellinen päätökseni antaa Insinöörin varata hotelli, aiheutti meille runsaasti kokemusta taksilla matkustelusta. Hotelli oli hyvä, sijainti huono. Pelottavin taksikyyti sattui heti ensimmäiselle päivälle ja vieläkin saan ihon kananlihalle kun mietin matkaa. Kuski oli erinomaisen kova puhumaan (venäjäksi), kyselemään (venäjäksi), tuijottamaan matkustajia tiehen katsomisen sijaan, taittelemaan paperilennokkia ajamisen ohessa, kaasuttelemaan miten sattuu ja milloin sattuu, huudattamaan radiota kovaa ja korkealta, vaihtelemaan kanavia toosasta muutaman minuutin välein ja etenkin ajamaan kovaa! Reitti hotellilta myös poikkesi totutusta, niin monta U-käännöstä mahtui matkaan, että kiertoreittejä ei tarvittu. Autossa oli niin voimakas pinttyneen tupakan haju, että silmiä kirvelsi ja kaaran kunto ei erityisesti herättänyt luottamusta. Matkan lopuksi saimme lahjaksi sen huolta aiheuttaneen paperilennokin. Pelottavan innokas ystävällisyys on melko karmivaa...

Liikenne oli mielipuolista. Kaupungin sydän, useamman kilometrin pituinen pääkatu Nevski Prospekt, muistutti moottoritietä. Autot ajoivat hillittömän kovaa läpi kaupungin, eikä minkäänlainen tien ylitys muualta kuin suojatien kohdalta tullut kysymykseenkään. Nevskin yli ei tosin mennyt edes suojateitä, puolen vaihto kadun toiselta puolelta toiselle oli mahdollista tien ali kulkevien tunnelien kautta, mutta niitäkin oli harvakseltaan.

Lukiossa opiskeltu venäjän kieli on kadonnut muistista, mutta kyrilliset kirjaimet palautuivat pikkuhiljaa ja siitä olikin hyötyä monta kertaa. Eniten kylttien lukemisessa ja erilaisten liikkeiden löytämisessä, rahanvaihto tapahtui pankeissa ja hommaa helpotti suuresti kun osasi lukea missä se pankki on.

Kuten varmaan huomasitte, parhaiten reissusta jäi mieleen taksit ja liikenne. Muita mainitsemisen arvoisia huomioita olivat isot ja vehreät puistot joita oli paljon, lukuisat sillat, hyvä ruoka, paha olut, järjettömän hieno, iso ja näkemisen arvoinen Eremitaasi sekä syvälle maan uumeniin katoava metro. Pietarin metro on yksi maailman syvimmällä liikkuva metro maaperän savisuuden takia. Rullaportaat veivät niin syvälle maan alle, että portaiden loppupäässä alkoi jo hirvittämään. Mielikuva venäläisistä ei järisyttävästi muuttunut ja ylitsevuotavaa ystävällisyyttä emme juuri kohdanneet (poikkeuksena pelottava taksikuski) tosin emme myöskään erityistä epäkohteliaisuutta (taas poikkeuksena taksikuski). Jalkapalloon en tässä nyt puutu, kisaisännän rooli varmasti vaikutti kaupunkikuvaan ja kaikkialla oli siistiä ja puhdasta. Ehkä kirjoitan kisakokemuksesta oman blogin tuonnempana, jo pelkästään kaupungista olisi niin paljon kerrottavaa, että jalkapalloa tähän ei enää voi sotkea.

Alla matkalla maisteltuja ruokia: lettuja ja mätiä, borssia ja pelmenejä.









  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post141

Let’s get Party

SekalaisetPosted by Rytmirouva Tue, July 03, 2018 18:55:27
Tiedättekö mikä on paras tapa juhlia melkein mitä tahansa? Tietenkin yllätysjuhlat! Meidän ikioma luottopakkimme, farmin virallinen maskotti, Rytmirouvan oikea käsi eli The Karjanhoitaja täytti hiljattain pyöreitä vuosia. Ressukka kuvitteli pääsevänsä livahtamaan kekkereistä pienimuotoisella kahvituksella ja kakun pyöräytyksellä. The Karjanhoitaja säilyttää kotonaan samanikäistä siippaa, joten tuplajuhlat olivat liian herkullinen aihe jättää pienen piirin kahvitteluhetkeksi. Siispä kesäjuhlien suunnittelu polkaistiin käyntiin hyvissä ajoin keväällä, synttärisankarin äiti pisti tuulemaan ja yllätysjuhlat olivat tosiasia.

Kuten olen jo aiemmin maininnut, sukumme on kovaäänistä ja puheliasta. The Karjanhoitaja totta tosiaan kuuluu sukuun ja suurin ongelma tällä porukalla onkin yleensä salaisuuksien säilyttäminen. Muutamasta möläytyksestä huolimatta salaisuus kuitenkin piti loppuun asti ja onnistuimme yllättämään päivänsankarin täydellisesti. Kuinka paljon ystäviä ja sukulaisia voi ”sattumalta” osua kahvittelemaan paikalliselle huoltoasemalle? No aika paljon jos Karjanhoitajalta kysytään, hälytyskellojen kilkatus alkoi kuulumaan vasta siinä vaiheessa, kun kaivoimme skumppapullon ja muovimukit esiin auton takapaksista.

Sekalainen joukko juhlakalujen ystäviä ja sukulaisia kokoontui viettämään hauskaa päivää ja hauskaa meillä totisesti oli. Ohjelmallinen osuus piti sisällään mm. panssarivaunuajelun, joka sai Rytmirouvan niskavillat nousemaan pystyyn. Leppoisa puksuttelu ryömintävaihteella ei pitänytkään paikkaansa vaan vaunulla paahdettiin hillitöntä kyytiä pitkin lepikoita ja kanssamatkustajat olivat varmasti tyytyväisiä annetuista kuulosuojaimista, ei niinkään panssarivaunun mylvinnän, vaan Rytmirouvan kimakan kiljumisen takia. Normaaliin tapaani järjestelin ja päsmäröin taas niin uskollisesti, että kiipesin viimeisenä vaunun kyytiin... se oli virhe. Takaosan heittely oli liikaa Rytmirouvan olemattomalle tasapainolle ja kiljumisen lisäksi lähin vierustoveri sai kokea, miltä tuntuu kun nelikymppinen kirkuva nainen roikkumisen, törmäilyn ja nojailun lisäksi pälpättää hermostuneesti koko ajan. Epätoivoinen yritys ottaa videokuvaa ajelusta romuttui ensimmäiseen mutkaan, sen jälkeen molemmat kädet olivat tiukkaakin tiukemmin kiinni missä tahansa vaunun osassa, toivottavasti ei kuitenkaan vieruskaverissa... ihan tarkkaa muistikuvaa minulla ei asiasta ole. Siinä vaiheessa kun päivänsankareista parrakkaampi päästettiin vaunun rattiin, otti Rytmirouva hatkat kyydistä. Pako varmistui kuullessani pätkän annettuja ohjeita kuljettajalle: ”jarrut on niin ärhäkät, että parempi kun et käytä niitä ollenkaan”. Huoli oli kuitenkin turha, vaunu totteli kokematontakin kuskia oivallisesti ja vauhtikin pysyi maltillisena, jarruilla tai ilman.

Ilta jatkui iloisissa merkeissä hyvän ruuan, juoman, livemusan ja hauskanpidon (sekä ihan vähän jalkapallon) merkeissä. Uskoisin, että päivänsankarit saivat ikimuistoiset juhlat ja bonuksena Rytmirouva sai nautiskella pitkästä aikaa hyvän ystävän seurasta. Kiitokset mukana olleille, kekkerit olivat kesän parhaimmistoa 😊


The Karjanhoitaja juhla-asussa



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post140

Maradona

UrheiluPosted by Rytmirouva Sun, June 24, 2018 15:59:51
En seuraa urheilua. En ole koskaan ollut järin kiinnostunut suomalaisurheilijoiden edesottamuksista maailmalla saatikka oman maan kamaralla, poikkeuksena tietenkin mäkihyppy, koska Jari Puikkosen stalkkaaminen vaati käytännössä lajin seuraamista, muuten olisin joutunut tyytymään huoneeni seinällä koreilevaan J.Puikkosen jättiläisjulisteeseen. Sittemmin olen jonkun verran tutustunut formuloiden saloihin, koska Insinöörin mieltymys kyseiseen lajiin on vertaansa vailla. Tosin sydäntäni lähellä oleva keskustelunaihe ”onko formulat urheilua” vaatisi oman blogin, joten jätän tämän nyt tähän...

Ja sitten aiheeseen eli poikkeukseen, joka vahvistaa säännön. Jalkapallo! Olen lapsesta asti töllöttänyt telkkarista jalkapallon arvokisat ja yhtään en ymmärrä miksi. Laji ei mitenkään ole ollut erityisasemassa, enkä muutenkaan muista mistä villitys on saanut alkunsa. Sen muistan, että lapsena lauantai-illan saunan jälkeen isoveli katsoi telkkarista jalkapalloa, vieläkin yhdistän saunan tuoksun jalkapallokentän meteliin ja brittikannattajien yhteislauluun. Sittemmin liigapelit vaihtuivat arvokisoihin ja luulen, että suurin syyllinen jalkapalloretkahdukseeni on legendaarinen Hollannin rastatukka Ruud Gullit. Seurasin intohimoisesti oranssipaitojen edesottamuksia ja J.Puikkonen joutui kilpailemaan asemastaan Ruudin, Frank Rijkaardin ja Marco van Bastenin kanssa.

Hollannin menestys maailman huipulla on hiipunut, mutta innostukseni potkupallon seuraamiseen sitä vastoin ei. Hiljattain alkaneet jalkapallon mm-kisat ovat kesäkiireiden lisäksi vaikuttaneet blogin hiljenemiseen, useampi peli päivässä pitää Rytmirouvan kiireisenä ja ajatukset pyörivät kirjoittamisen sijaan pyöreässä pallossa. Tämä vuosi on aivan erityinen ja pitkäaikainen haaveeni päästä katsomaan mm-tason peliä paikan päälle toteutuu vihdoin. Pienien ja vähän suurempien hankaluuksien jälkeen liput Pietarin semi-finaaliin ovat viimein lunastettu ja viisumin korvaava ”fan-id” eli kisapassi, jota ilman peliin ei ole asiaa, on kunnossa.

Otteluiden seuraaminen televisiosta on hetkittäin tuskallista pelaajien kummallisten pelitapojen takia, annan mielelläni neuvoja sohvalta käsin ja yleensä melko kuuluvasti. Esikoisen huomautus, että pelaajat eivät kuule ohjeitani vaikka rääkyisin kuinka kovaa tahansa, ei saanut ymmärrystä ja uskon edelleen vankasti, että riittävän kova äänenvoimakkuus yhdistettynä oivallisiin neuvoihin ja ohjeisiin, saavuttaa määränpäänsä television välityksellä. Tähän ehkä liittyy se seikka, että lapsien into lähteä mukaan joka paikkaan, ei koskettanut jalkapallo-ottelua. Äidin eläytyminen pelitapahtumiin nostattaa ehkä enemmän myötähäpeän tunteita kuin ylpeyttä jälkikasvussa, sisäinen jalkapallovalmentajani ei nauti arvostusta perhepiirissä. Odotan innolla tulevaa pelimatkaa ja lippuongelmien ratkettua suurin ongelmani on, että miten pukeudun matsiin? Eläytyminen ja ohjeiden antaminen täytyy tietenkin toteuttaa sopivassa asussa ja tähän mielelläni otan vinkkejä vastaan. Sitä kyllä mietin, että jos isäntämaa Venäjä pelaa semi-finaalissa, onko jo ihan turvallisuustekjä pukeutua maatuskaksi ja maalata Venäjän liput poskiin?



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post139

Akku tyhjä

SekalaisetPosted by Rytmirouva Mon, June 18, 2018 14:10:13
Parin vapaapäivän kunniaksi päätin karistaa farmin pölyt jaloista ja suunnata ystävän luokse kaupungin sykkeeseen. Kulkuneuvoksi järjestyi esikoisen auto ja mukavasti hän olikin jo kesäkuun kunniaksi vaihtanut kesärenkaat nastojen tilalle, edellisen kerran samaa autoa lainatessani sain sakot, koska kosla oli katsastamatta, nyt ainakin välttyisin mahdollisilta rengassakoilta. En uskaltanut kysyä, oliko auto katsastettu ajallaan...


Insinöörinpoikasen sanoja lainatakseni, ”auto toimii ihan hyvin, kunhan sen saa käyntiin”. Totta tosiaan, sainkin tarkat ohjeet kaaran käynnistämiseen ja pikkuinen ladattava akkulaturi oli elinehto tällä autolla liikkumiseen. Opastus alkoi takapaksin aukaisulla avaimilla ja akun esiin kaivamisella kaikkien tyhjien pullojen ja tölkkien alta. Hassunpienet kaapelit kiinni akkuun, virta päälle laturiin ja simsalabim, auto käyntiin! Paitsi jos ei käynnisty kuitenkaan, niin sitten vaan odotellaan ja yritetään hetken päästä uudelleen. Ohjeet eivät kertoneet, miten menetellä, jos auto ei sittenkään vielä käynnisty, mutta se nyt ei tietenkään olisi mahdollista, eihän?

Matkaan siis, ensimmäinen pysähdys huoltoasemalle ja tietenkin sammutin auton. Pienen ajon jälkeen kosla varmasti käynnistyisi ilman laturia ja jos ei, niin tottahan minä tiedän miten toimia kaiken opastuksen seurauksena. Varmaan arvaatte, että mikään ei mennyt kuten kuvittelin ja hetken olin varma, että saan viettää vuorokauden irtioton huoltoaseman pihalla. Loppujen lopuksi sain kuin sainkin auton käyntiin ja matka pääsi jatkumaan. Seuraava havaintoni oli, että ilmastointi ei toimi. Aurinko ja helteinen lämpötila saivat auton muistuttamaan saunaa ja vaikka saunomisesta tykkäänkin, teen sen mieluusti autenttisissa olosuhteissa, joten ikkuna auki ja ilmaa sisään. Avonainen ikkuna tietenkin mahdollisti auton ulkopuolelta kantautuvien äänien kuulemisen, joista eniten huomiotani kiinnitti kuskin puoleisen eturenkaan soundit. Rengas piti itseasiassa semmoista möykkää, että päätin kiireesti laittaa ikkunan takaisin kiinni ja musat täysille, sitä ei ole mitä ei kuule vai miten se meni...

Hengähdin helpotuksesta päästyäni perille ja saatuani auton tukevasti parkkiin, renkaat ehjinä sekä paikallaan ja käynnistäminenkin olisi huomisen huolia. Huominen tosin koitti yllättävän pian ja olikin taas aika kaivaa laturi esiin. Ai niin, miten kaivat koska laturi nököttää etupenkillä ja ovet ovat tukevasti lukossa sekä auto niin pimeänä, että mikään ei toimi. Lapsi säilytti laturia takapaksissa ehkä juuri tästä syystä. Tuskanhien vuodatus ei onneksi (vielä) päässyt alkua pidemmälle huomatessani, että kuskin oven saa auki myös ihan perinteisesti avaimella. Ei muuta kun takakonttia kaivamaan ja akku esiin, piuhat kiinni ja.... naks. Auto ei inahtanutkaan ja pysyi pimeääkin pimeämpänä. Monen yrityksen jälkeen olin valmis luopumaan toivosta ja lainaamaan ystävän autoa päästäkseni kotiin. Vielä kerran asenne tuotti kuitenkin tulosta ja auto hyrähti käyntiin. Heipat ystävälle, pakki päälle ja peruutus pois parkista suoraan tielle, johon auto sammui. Kyllä, poikittain keskelle tietä! Minä onneton automaattivaihteiston suurkuluttaja en ymmärtänyt ihan vaan varmuuden vuoksi huudattaa kaasua ja luistattaa kytkintä, joten siihen tyssäsi matkanteko.

Nyt alkoi tuskanhiki virtaamaan ja kuumeinen ponnistelu auton käyntiin saamiseksi. Sehän ei tietenkään onnistunut ja vaihtoehdoiksi jäi työntäminen tai vetäminen. Kaikki järkevä aivotoiminta katosi kuin tuhka tuuleen ja paniikki alkoi nostaa päätään, miten ihmeessä on mahdollista, että nelikymppinen omasta mielestään ihan kunnollisella maalaisjärjellä varustettu nainen voi käyttäytyä kuin hysteerinen teini? Ei se mitään, en minäkään tiedä mutta yhdistäkää mielessänne Spede-showsta tuttu Hannele Laurin naisen logiikka, Kumman kaa ohjelman Ellu ja lopuksi vielä hätääntynyt ympäriinsä säntäily, niin pääsette jyvälle, miten Rytmirouva toimii kun tulee tiukka paikka. En muista hetkeen olleeni niin onnellinen nähdessäni miehen, kyllä vain, ihan oikea supisuomalainen mies! Luotettavan vankkarakenteinen ja lempeällä (säälivällä) katseella varustettu alfauros sattui kulkemaan ohi ja oli valmis auttamaan neidon pulasta. Saimme auton työnnettyä tien sivuun pois tukkimasta liikennettä, jota ei siis vielä edes ollut, ja pitkän tauon jälkeen pystyin taas hengittämään ja puhumaan järkeviä lauseita. Tai ainakin lauseita.

Auto saatiin viimein käyntiin ja vaatteet hiestä märkänä pääsin lähtemään kotia kohti. Ilmastoinnin toimimattomuus ei enää haitannut ja pienet sivuäänet kuulostivat linnun laululta. Ohikulkijat loivat ehkä hieman pidempiä katseita ajoneuvooni, niin raivokkaasti poljin kaasua risteyksissä välttääkseni koslan uudelleen sammumisen, pahimmassa tapauksessa keskelle risteystä. Helpotus oli suuri päästyäni kotipihaan ja avainten palautus esikoiselle piti sisällään muutaman autonhoito-ohjeen. Ensi kerralla menen polkupyörällä.





  • Comments(1)//www.munaravia.fi/#post138
Next »