Munaravilla maaliin

Munaravilla maaliin

kirjoittajan kipuilua

Intohimona kirjoittaminen. Juttuja laidasta laitaan: karvakorvista, kaksijalkaisista, lenkkeilystä, maalaisidyllistä tai sen puutteesta, musiikista... lista on loputon, pääasia on kirjoittaminen.
https://www.blogit.fi/munaravilla-maaliin/seuraa

Raviretki

HevoshommiaPosted by Rytmirouva Tue, May 01, 2018 11:29:46
Olen tainnut unohtaa kehuskella, että sain kuin sainkin toisenkin varsan myytyä. Glitterille tai kultamaalille ei loppujen lopuksi ollut käyttöä ja varsa siirtyi uuteen kotiin yllättävän kivuttomasti. Pisteenä iin päälle, koni muutti niin kauas, että ei todennäköisesti löydä kotiin vaikka karkaisi. Näin ollen pääluku hevosten suhteen on pikkuhiljaa muuttumassa maltillisemmaksi eikä uusia kavioeläimiä totisesti ole näköpiirissä, siitostammakin saa toimia pihankoristeena äidinhommien sijaan.


Hevonen on luotu liikkumaan ja ainoa tehtäväänsä toteuttava hevoseni kipitti kilpaa viime viikolla raveissa. Lähes puolen suvun voimin lähdimme kannustamaan pitkältä tauolta palaavaa rahasampoa ja onnistuimme hienosti pudottamaan pelikertoimet pohjalukemiin varmistamalla rahantulon perinteisellä uhkapelillä. Epäilykseni hevosen menestyksestä kaikuivat kuuroille korville ja lähipiiri lienee tyhjentänyt tilinsä veikatakseen hevoseni varmaakin varmempaa voittoa. Vilpittömän ennakkoluuloton asenne ja läheisten varaukseton kannustus ja usko lämmitti mukavasti pessimistin mieltä.

Tuki ja kannustus ei rajoittunut pelkästään hevoseen vaan Rytmirouva sai myös osansa myötäelosta. Tapani jännittää hevosteni suorituksia kilvanajossa on ihan omaa luokkaansa ja yleensä hyperventiloin vessassa lähdön aikana, tällä kertaa tukijoukot tarjoutuivat tulemaan mukaani pitämään kädestäni kiinni kurimuksen keskellä. Päädyin kuitenkin perinteisempään ratkaisuun ja punainen juoma jalallisesta lasista sai minut pysymään radan varressa eikä pussiin hengittämiseen ollut tarvetta.

Kannustusjoukkojen paljous tai urhea roikkumiseni radan varren aidan päällä eivät kuitenkaan auttaneet tällä(kään) kertaa vaan hepo jolkotteli maalilinjan yli porukan puolivälin paikkeilla. Tästä emme lannistuneet vaan päätimme juhlistaa viimeisiä tienattuja palkintorahoja, ilta jatkui iloisissa tunnelmissa ja usko raviurheiluun säilyi lujana. Varikkoalueella vierailu lähdön jälkeen sitä paitsi osoitti, että heppa varmasti oli antanut kaikkensa kaviouralla, lautasen kokoiset sieraimet olivat punaisemmat kuin Rytmirouvan tukka ja kieleen puraisu kesken koitoksen oli värjännyt turvasta valuvan vaahdon vaaleanpunaiseksi.

Niin hauskaa kuin raveissa fiilistely olikin, tapaa siitä tuskin tulee. Nuoruuden tiukkaakin tiukempi raviurheilun seuraaminen ja radoilla notkuminen ovat taakse jäänyttä elämää ja mielenkiinto kohdistuu pelkästään oman konin seikkailuihin. Jos nyt hepo kotiradalla kilpailee ja aikataulut täsmää, niin saatan mennä tärisemään raviradan vessaan oman huussin sijasta, muuten seuraan tuloksia internetin ihmeellisen maailman välityksellä.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post128

Haaveet kaatuu

HevoshommiaPosted by Rytmirouva Sun, April 22, 2018 22:44:49
Pieni tyttö haluaa ratsastustunnille. Äiti ei anna lupaa koska tyttö on niin pikkuinen vielä, melkein vauva äidin mielestä. Vaarallinen laji tietää äiti, kokemusta on ja vekkejä siellä sun täällä. Tyttö istuu äidin turvallisen suomenhevosen selässä, pohkeet naputtavat satulaa ja jalustinremmit on kieputettu viidelle kierrokselle. Sinä päivänä kun tyttö oppiii keventämään alkaa jankutus, vanha ja kiltti suomenhevonen ei enää riitä. Äiti antaa periksi ja ystävältä saadaan talliin shetlanninponi, ihana pieni musta pallero ja itsepäisempi kuin tyttö. Kaverukset touhuavat yhdessä ja tyttö saa itsepäisen ponin tottelemaan, välillä mennään aika kovaa ja äitiä pelottaa. Ratsastustunnit läheisellä tallilla ovat hiipineet salakavalasti mukaan ja ennen kuin äiti huomaakaan, tyttö ja karvapallero ovat ratsastuskilpailuissa, pieni pörröinen poni pistää jarrut kiinni ensimmäisellä esteellä ja tyttö puree hammasta.


Tyttö haluaa kilpailla. Jano kilpailemiseen on kova ja pieni pörröinen poni ei enää meinaa jaksaa, se on vanha ja haluaa eläkkeelle. Äiti löytää sattumalta palan kultaa ja maailman kiltein ja kaunein poni saapuu uuteen kotiin. Kiltti ja kaunis poni on ravuri, se on tottunut ravaamaan kovaa, ei hyppäämään esteitä tai laukkaamaan. Sitkeästi tyttö ja poni harjoittelevat, pääsevät kilpailuihin ja tytön kunnianhimo kasvaa. Äidin sekä tytön sydämet lähes särkyvät, kun kiltti poni joudutaan myymään. Maailmassa ei voi saada kaikkea ja niin poni vaihtuu osaavampaan ja isompaan.

Tyttö harjoittelee ahkerasti, satoi tai paistoi oli pakkanen tai helle, ponin ja tytön silhuetti näkyy ratsastuskentältä. Äiti kuljettaa valmennuksiin ja kilpailuihin. Aamuyön herätykset, pitkät kisapäivät, pettymyksen kyyneleet ja onnistumisen ilo tulevat kaikki tutuiksi. Tytön kunnianhimo kasvaa yhä suuremmaksi ja tavoitteet korkeammiksi. Vanhan opetusmestariponin nivelet natisevat ja selkä on kankea, se on tehnyt koko elämänsä kovasti töitä ihmisten hyväksi ja ansaitsisi jo päästä helpommalla.

Äiti ja isä puhuvat. Päiviä, öitä, saunassa ja autossa. Viikkotolkulla. Annetaanko tytölle mahdollisuus, onko koko perhe valmis siihen mitä tytön haaveilema kilparatsastuksen taso edellyttää? Osaavat ponit ovat kalliita ja harrastus on kallis, rahaa kuluu paljon. Mistä kaikki se aika ja raha otetaan? Pitkän pohdinnan jälkeen päätös tehdään ja alkaa raivokas sopivan ponin etsiminen. Ilmoitusten selausta, sähköposteja, puheluita, satoja kilometrejä, toiveita ja pettymyksiä. Ei hätäillä, kyllä se sopiva löytyy.

Löytyykin viimein, hieno, osaava ja kallis poni. Tyttö halkeaa innosta ja odotuksesta, nyt kaikki unelmat olisivat mahdollista saavuttaa ja tyttö on valmis tekemään kovasti töitä. Ponin saapuminen on juhlapäivä ja tyttö on valmistautunut huolella, kaikki on valmiina ja vain taivas rajana. Poni saa kaiken mitä poni vain voi saada, eikä vähäisimpänä tytön huolenpidon ja rakkauden.

Kaksi viikkoa. Kaksi kokonaista viikkoa poni on terve. Käytöshäiriöt alkoivat jo aiemmin, mutta kuvitelma oli, että kyllä se rauhoittuu. Ei rauhoittunut koskaan ja sen kahden viikon pilvilinnan jälkeen poni alkoi ontumaan. Alkoi painajaismainen eläinlääkäreillä ramppaaminen, kuvantaminen päästä varpaisiin, lääkitykset ja nivelten piikitys. Välillä poni liikkui puhtaasti muutaman päivän palatakseen taas ontumiseen.

Kahdeksan kuukauden jälkeen äiti ja tyttö luovuttavat. Magneettikuva kertoo karua kieltään ja poni ei välttämättä parane koskaan. Vamma on vanha ja oireilee melko varmasti koko ponin loppuelämän. Ei kilparadalle voi mennä ontuvalla ponilla, eikä ontuvalla ponilla voi harjoitella kilpailuja varten. Ponin myyjä ei ole halukas neuvottelemaan mistään.

Tytöllä on kallis, ontuva poni ja kasa rikkoutuneita unelmia. Tyttö tietää, että elämässä ei voi saada kaikkea, mutta silti se koskee. Haaveet kilparatsastajan urasta ovat romuttuneet ja toiveikkuus vaihtunut pettymykseen. Tytön äiti haluaa sanoa kaikille hevosen tai ponin ostajille, että olkaa valppaina, selvittäkää huolella taustat ja varautukaa kaikkeen.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post126

Kaikki keinot sallittuja

HevoshommiaPosted by Rytmirouva Sat, March 10, 2018 09:45:40
Vihdoin ja viimein alkuviikosta on tosiostaja tulossa paikan päälle katsomaan varsaa. Ei siis mikään renkaanpotkija eikä sinkkunaisten saalistaja vaan ihan alan ammattilainen ja vieläpä aika arvostettu sellainen. Nyt vaan ankarasti mietin viime hetken mahdollisuuksia myynnin varmistamiseksi.


Tuotehan on kunnossa, oripoika on kaunis kuin karamelli, ravaa niin kuin vain kunnon ravihevosen kuuluu ravata ja käytöskin on kelvollista, ainakin 2-vuotiaaksi juuri puberteettiin kääntyväksi miehenaluksi. Selvästi on kuitenkin havaittavissa pientä turhautumista ja joutenolo saisi jo riittää, minä en edelleenkään aio pyörtää kielteistä päätöstäni ravihevosen treenamisen suhteen ja aion tavalla tai toisella saada konin kaupaksi, mielellään heti alkuviikosta.

Ulkomuodon kohentaminen harjaamalla ja kiillottamalla on itsestäänselvyys, muita mahdollisia tapoja ostajien hurmaamiseksi onkin sitten rajallinen määrä. Tosin sain erään idean, kun ystäväni kertoi minulle urbaanilegendaksi jo muodostuneen tarinan naisesta, jolla oli edessään jokavuotinen gynekologin tarkastus. Tarkistettavan tuotteen huolellinen puhdistus tietenkin kuuluu asiaan ennen pukille kipuamista ja naista vähän hämmästytti tohtorin leveä hymy työn ääressä. Myöhemmin kävi ilmi, että peseytymisen jälkeen käytetty pyyhe ei ollutkaan puhdas, vaan teinityttären käytön jäljiltä se olikin sisältänyt huomattavan määrän glitteriä ja kimalletta. Kimaltava ja välkehtivä toosa oli varmasti piristänyt lääkärin päivää. Tästä tarinasta sain kuitenkin ajatuksen glitterin käytöstä, hepan hanurissa se toki menee hukkaan, mutta ehkä harjaan ja häntään? Jos vielä laitan ison rusetin vatsan ympärille ja piirrän kultamaalilla sydämiä lautasille niin homma on taputeltu, vai mitä?

Jos näistä toimenpiteistä huolimatta kaupanteko ei ota onnistuakseen, on otettava järeämmät aseet käyttöön. Ostajat ovat pitkästä matkasta ja traileri onkin varmuuden vuoksi mukana. Perheen kanssa on laadittu huolellinen suunnitelma, jonka avulla lastaan tyttären kanssa hevosen koppiin, sillä aikaa kun Insinööri harhauttaa ostajat keittämällä kahvia. Huomio on taatusti pois hevosista ja pihan tapahtumista kun Insinööri laittaa starwars-tunnarin soimaan ja lasipallon ryllyttämään (lue postaus "Keitä keitä kahvinkeitin, jos et ymmärrä). Kahvista ja kahvinkeitosta huumaantuneet ostajaparat eivät varmasti huomaa ylimääräistä kyytiläistä ja vihdoin koni on myyty tai ainakin toimitettu eteenpäin.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, kuten kaikki tietävät, joten lähdenkin tästä täyttämään kauppakirjoja odottamaan allekirjoitusta. Sen jälkeen suuntaan lähimpään tiimariin ja tyhjennän koristenauha- ja kimallehyllyt. Aurinkoista ja kimaltavaa viikonloppua itse kullekin 😊



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post113

Kaikki ei ole kaupan (onpas)

HevoshommiaPosted by Rytmirouva Mon, March 05, 2018 16:43:55
Taas sitä mennään, nimittäin hevosten myynnin ihmeelliseen maailmaan. Hengähdystauko johtui myyntikohteen kirurgisesta paikkailusta ja sairasloman ajan hioin taktiikkaa myynnin onnistumisen takaamiseksi. Nyt kuitenkin tulta päin ja hintojen polkuun, konista on päästävä eroon tavalla tai toisella. Harhainen ajatus kotitreenistä lähti kuin kuppa töölöstä, olen liian mukavuudenhaluinen ja laiskakin nykyään keskittymään ravihevosen treenaamiseen. Puhumattakaan itsesuojeluvaistosta, kaksivuotiaan orivarsan ajeleminen lähimetsissä ei ole ihan täysipäistä puuhaa.


Päätin aloittaa facebookista, laadin mielestäni oikein hyvän myynti-ilmoituksen ja lisäsin pariin alan ryhmään, tai oikeastaan vain yhteen täsmällisen oikeaan ryhmään, toisessa nimittäin myytiin maataloustarvikkeita. Ihan hyvältä ilmoitus kuitenkin näytti peräkärryjen, traktoreiden ja lumilinkojen keskellä. Tykkäyksiä alkoi satelemaan siihen malliin, että eihän tämä voi kuin onnistua! Peukkuja ja sydämiä roppakaupalla, kohta varmasti päästään kauppakirjan allekirjoitukseen. Vahdin kuin haukka puhelinta ja odotin messengerin kilkatusta kuin vatikaani sauhua valkoista. Ja voi ihmettä sitä ilon määrää kun ensimmäinen viesti saapui! Sinällään viesti oli pettymys, koska ostaja ei halunnutkaan ostaa, vaan vaihtaa. Siis haloo! En tosiaankaan halua ojasta allikkoon vaan kuivalle maalle, mielellään aina saharaan asti!

Seuraavia viestejä sainkin sitten odotella vähän pidempään, aina seuraavaan päivään saakka. Ostajaehdokas ei kysellyt hevosesta mitään vaan halusi tietää tallin sijainnin, innostuin kovasti mahdollisesta katsojasta ja kerroin paikkakunnan. Eipä aikaakaan kun puhelin kilahti lupaavasti ja olin valmistautunut antamaan ajo-ohjeita tallin pihaan. Yllätyksekseni ostaja halusi tietää olenko sinkku. No hitto, mitäs tähän nyt vastataan? Onko pieni valkoinen valhe paikallaan myynnin edistämiseksi ja jos on, niin mitähän Insinööri siihen sanoo? Päätin vastata rehellisesti ja kieltää olevani sinkku, vastaus "Voi harmi, oot tosi söpö" sai minut toki iloiseksi, mutta huomattavan paljon iloisemmaksi olisin tullut jos heppu vaan olisi ostanut sen hevosen.

Facebook näytti siis jäävän vain tykkäyksien ja sydämien arvoiseksi myyntipaikaksi, kunnes pari päivää myöhemmin puhelin soi! Kännykkä olikin jo lähes kasvanut kiinni hikiseen käteeni, niin uskolla olin sitä kantanut mukanani ja sehän kannatti. Tosin tämä ostaja ei tiennyt facebookista yhtikäs mitään, vaan oli kuullut myytävästä hevosesta jostain ihan muualta. Kauppojen teko on vielä kaukana, mutta olenpahan iloinen edes yhdestä tosissaan kiinnostuneesta ostajasta, ja siis tosissaan kiinnostunut hevosesta, ei hevosen myyjästä. Joten pitäkäähän peukut pystyssä ja toivokaa, että Rytmirouva saa talliin tilaa.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post111

Sopu sijaa antaa

HevoshommiaPosted by Rytmirouva Sat, February 03, 2018 14:47:56
Olen alistunut kohtalooni ja todennut, että minut on tarkoitettu omistamaan liikaa hevosia. Sitkeät yritykseni saada toinenkin varsa myytyä, eivät tuottaneet tulosta ja hain pikkuisen oripojan kotiin kasvamaan.


Postimerkin kokoinen talli on nyt saavuttanut lakipisteensä ja jokainen neliömetri on varattu hevosille. Turha edes uneksia varusteiden, rehujen tai loimien säilytyksestä, puhumattakaan hevosten pesusta tai muista erityistoimista. Talliin ei mahdu nuppineulaakaan. Alkuperäinen pohjapiirustus piti sisällään kaksi boxia, nyt niitä on neljä. Hevosten siirtelyt ja karsinoiden siivous muistuttavat laatikkoleikkiä, avaappa ovet väärässä järjestyksessä niin huomaat olevasi satimessa yhdessä kottikärryjen kanssa.

Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta kun tallia on muokattu. Luottotimpurin syvä huokaus tulee suoraan sydämestä kun mainitsen sanan talli. Karsinoita on tullut ja mennyt, varsinkin tullut. Tallin parvelle johtavat portaat on poistettu karsinan tieltä useammin kuin kerran ja sittemmin niitä ei enää laitettu takaisin lainkaan, "mitä suotta, poishan ne kohta otetaan kuitenkin". Siirrettävät, kevyet ja toooosi kätevät alumiinitikkaat toimivat reittinä vintille pitkään, kunnes onnistuin tipauttamaan itseni tikkaiden yläpäästä, lähes kolmen metrin korkeudesta, tallin lattialle. Luita ei murtunut ja vintti on siitä lähtien toiminut tyhjän panttina. Sinällään putoamiseni tikkailta ei tullut yllätyksenä kenellekään, kotiväki tietää kuinka auttamattoman kömpelö olen, kaatuilen ja kompastelen yhtenään. Yksi monista Insinöörin minulle antamista lempinimistä on parkourtyttö.

Sopu sijaa antaa ja hyvin pikkuinen oripoika sulautui joukkoon. Kintereen irtopalojen poisto vaatii muutaman viikon sairasloman ja sitten päästäänkin tositoimiin. Tositoimia hieman hankaloittaa muutaman vuoden takainen "ikinä en enää aja ainuttakaan hevosta" ajatus, jonka seurauksena myin valjaat ja kärryt pois. Mutta ei hätää, tallissa tapahtuneen täysimittaisen suursiivouksen ja inventaarion (koska se neljäs karsina...) seurauksena, huomasin omistavani läjän kunnon vanhanajan länkiä ja setolkan, vain reki puuttuu.

Jos en saa varsaa kaupaksi, vaihtunee spinning, lenkkeily, kirjoittaminen ja lukeminen kärryillä istumiseen. Kaksivuotiaan oripojan ajeleminen lähimetsien menninkäisten joukossa luultavasti pitää kyllä sykkeen korkealla ilman sen suurempaa urheilua.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post98

Suomenhevoseni

HevoshommiaPosted by Rytmirouva Wed, December 06, 2017 16:25:47

Itsenäisyyspäivänä kirkkaana mielessä 110 -vuotias ikioma Suomenhevosemme. Minulla on rodusta kokemusta, positiivista sellaista, roppakaupalla. Ensi kosketus oli siskon hevonen, mutta todellinen tulikoe alkoi oman hevosen myötä. Pikkutyttönä voitin arpajaisista hevosen, syksyn tullen kotiin haettiin keväällä syntynyt pikkuinen varsa.

Ja voi minkälaisen varsan sainkaan! Kaunis kuin karamelli, liinaharja suomenhevonen, tammakin vielä. Navetan nurkkaan rakennettu karsina ei tänä päivänä täyttäisi minkäänlaisia standardeja ja Mullin-Herkun rinnalla kukkahattutätien lisäainepurkit kalpenee. Lehmien rehukärrystä ropsaus kaikille, eläinlajista niin välittämättä.

Pikkuhiljaa kävi ilmi, että varsasta tulee ihan oikea hevonen ja hyvin pyöreä sellainen. Ruoka maittoi ja jos ruokaa ei ollut oikeaan aikaan (aina) tarjolla, alkoi karsinan järjestelmällinen raatelu ja hyvin kovaääninen vaatimus lisäravinnosta. Mullin-Herkusta oli luovuttava ja tilalle laitettiin puolikas porkkana, dieetti oli alkanut ja se kestikin vuosikausia.

Mitäs tällä hevosella nyt sitten tehdään? No tietenkin lähdetään kilvanajoon, treenit aloitettiin ravikuningattaren titteli kirkkaana mielessä ja pystyin jo näkemään seppeleen tammani kaulassa. Yllättäen suurempaa menestystä raveista ei tullut, vain ihmettelyä, että ”voiko noin lihava hevonen juosta kovaa?”. Ei voinut. Valmennuksessa teimme varmasti kaikki mahdolliset ja mahdottomat virheet, tamma onneksi oli ymmärtäväinen ja jaksoi puksuttaa aisojen välissä milloin mitäkin härpäkettä perässään vetäen.

Ravihommien ohella tammasta kuoriutui varsinainen monitoimikone. Talutusratsastukset, kesäteatteriroolit, puunajo, rekiajelut, perunavaot...kokeilimme jopa matkaratsastusta. Tamman sydän oli kultaa ja oli suorastaan epätodellista, kuinka kauniisti se kohteli lapsia ja varovasti kantoi heitä selässään. Aikuisia sen sijaan oli äärimmäisen hauska lennättää selästä vaihteleviin ilmansuuntiin tai muuten vain riepottaa ympäriinsä. Uudet tuttavuudet joutuivat aina tulikokeeseen. Aikanaan silloinen poikaystäväni ja nykyinen mieheni vasta testattiinkin. Jostain syystä tamma päätti koitella mieheni hermoja oikein huolella, eikä heistä koskaan mitään sydänystäviä tullutkaan.

Tammani ei koskaan pelännyt mitään. Kotimme läheisyydessä sijaitsevan varuskunnan ansiosta lähimetsissä hiiviskelee sotapoikia hyvin usein. Panssarivaunut, ilmatorjuntatykit, mönkijät, teltat, pasit ja kaikki mahdolliset sotavankkurit ovat tulleet tutuiksi. Olemme useammin kuin kerran poikenneet hevosen tahdosta poikien nuotiopaikalla hakemassa lisäravintoa, tammaa on näkkileivän lisäksi ravittu myös grillimakkaralla ja hernekeitolla sotapoikien toimesta.

Voi sitä kokemusten ja kommellusten määrää, vanhenimme rinta rinnan, hevoseni ja minä. Sain pokata palkintoja, kulkea raveissa, näyttelyissä ja sain kokea myös kasvattajan roolin muutaman varsan myötä. Tamma opetti omat lapseni ratsastamaan ja lukuisat sukulais- ja naapurinlapset ovat saaneet osansa hevoseni lämmöstä.

Tammani oli kiireinen, ahne, kärsimätön, lempeä, älykäs, ovela kuin kettu ja aina valmis antamaan kaikkensa ihmisen puolesta. Kaikki ne suomenhevosen ominaisuudet, jotka tekevät rodusta lyömättömän, löytyivät hevosestani, se oli oikea Suomenhevonen. Vaikka tammasta ei ravikuningatarta tullutkaan, oli se silti Kuningatar, tallin pomo ja johtotähti. Se eli 31-vuotiaaksi ja samana päivänä kun näin pilkkeen silmäkulmasta sammuneen, annoin hevoseni laukata vihreämmille niityille.







  • Comments(1)//www.munaravia.fi/#post70

Myyty!

HevoshommiaPosted by Rytmirouva Wed, November 22, 2017 12:06:56
Hohoo, sain hevosen kaupaksi! Hien ja kyyneleiden vuodatus varsavideon väsäämisen takia ei mennyt hukkaan ja tuskainen myynti-ilmoitusten tuhraaminen tuotti sittenkin tulosta.


Kärsivällisyys ei ole hyveeni ja hevostukihenkilöni aka paras ystäväni, joutui kerta toisensa jälkeen rauhoittelemaan minua ja vakuuttamaan, että hevosen ostaminen vaatii asian tarkkaa pohdiskelua ja ankaraa puntarointia ja se ottaa aikansa (no eihän vaadi eikä ota, kokemusta on). Juuri kun olin luopumassa toivosta ja valmis antamaan konit ilmaiseksi ensimmäiselle vastaantulijalle, sain parikin aika vakuuttavaa puhelua mahdollisilta tulevilta hevosenomistajilta.

Tilanne eskaloitui lopulta perin kummalliseksi ja sainkin aikaan melko herkullisen sotkun, mihin liittyi lentokoneita, paljon epätoivoisia viestejä, väärinkäsityksiä ja omituisia puheluita. Kaikki päättyi kuitenkin vallan mainiosti ja ainoa joka joutui kärsimään, oli Rytmirouvan kuvitelmat omasta verrattomuudestaan hevoskauppiaan roolissa.

Villivarsa on nyt kuitenkin vaihtamassa omistajaa ja toivon, että se kaikki itsepäisyys ja uppiniskaisuus, mikä varsassa kytee, kantaa tulevaisuudessa hedelmää raviradoilla uuden omistajan sekä tietenkin kasvattajan iloksi. Aihio on kunnossa, nyt vaan peukut pystyyn että muutkin palaset loksahtelevat kohdalleen.

Viime aikoina olenkin taas saanut käyttää painiotteita ja kaikkia mahdollisia kuiskaustaitojani kakaran kanssa. Kaviot pysyivät jo hetken aikaa maan pinnalla ja vaikutti, että varsan käsittelemiseen ei tarvita koko kylää avuksi. Nyt on kuitenkin tapahtunut selkeä taantuminen ja flunssaisena varsan kanssa painiminen on ollut hikistä puuhaa.

Varsan kiukutteluun ja meuhkaamiseen on ollut vaikea suhtautua vakavasti, koska uskottavuutta on syönyt aika tavalla leuassa roikkuva maitoparta. Ihan varsan oman egon parhaaksi, aloitin vieroituksen valmistelun vähentämällä emän ruokaa ja viikonloppuna villivarsa joutuu omaan boxiin yöksi nukkumaan. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, vieroitus emästä rauhoittaa pahimmat rähinät pois.

Sellaisen huomion tein, että välittömästi kun hiusten väri muuttui, alkoi hevosenostajia ilmiintymään. Sitä vaan mietin, että jos nyt värjään tukkani vihreäksi, saanko myytyä toisenkin varsan?



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post61

Kauppa se on mikä kannattaa

HevoshommiaPosted by Rytmirouva Wed, November 08, 2017 20:55:23
Vihdoin ja viimein sain puserrettua myynti-ilmoituksia varsoista ja jopa siroteltua niitä internetin ihmeelliseen maailmaan.


Kaikki mahdolliset myyntisivustot on hyödynnetty ja ilmoitukset laadittu niin hyvin kuin vain Rytmirouva osaa. Innolla olen jo jonkin aikaa odotellut ostajien ruuhkaa. Miten ihmeessä valitsen, kenelle suostun hevoseni myymään? Varmaankin laadittava jonkinlainen lista, minne laitan plussia ja miinuksia ostajaehdokkaiden kuulustelun perusteella. Se onnekas, kenen nimen perässä on eniten plussia, saa kunnian toimia hevoseni uutena omistajana.

Nyt vain odottelen, että tämä odottelu loppuu ja puhelinlangat kuumenee, sillä tähän asti on kyllä hiljaista pidellyt. Alkuun kädet innosta täristen vastasin puhelimeen kun soittajana näkyi tuntematon numero, yleensä toisessa päässä oli lehtimyyjä tai lehtimyyjä (oikeasti oli ja kauppasi "Hevosurheilu" lehteä, how weird is that?).

Puhelimeni ilmoittaa kivalla pienellä kilahduksella sähköpostin saapumisesta, tuolla kilahduksella oli myös alkuun melko dramaattinen vaikutus mutta pikkuhiljaa draama on vaihtunut B-luokan nyyhkyleffoihin.

Jos nyt ihan vakavasti pureudun aiheeseen, niin se ei ole kaunista kuultavaa. Minulla on tallissa siitostamma, jonka suku on kuin Kiinan keisarilla. Olen huolella ammattilaisen avulla valinnut juuri tälle tammalle sopivan oriin ja näiden kahden rakkauden hedelmä se vasta onkin sukupuultaan puhdasta kultaa.

Tamman kantavaksi saaminen ei pitäisi olla tähtitiedettä, paitsi että on se. Ehkä jopa enemmän kvanttifysiikkaa, ainakin minun tamman kohdalla. Tamman kuljetus oriasemalle lähes sadan kilometrin päähän ei ole kertaluontoista, koska eihän se hepo tietenkään heti ensimmäisellä kerralla tiinehdy. Ja tietenkin tamma asuu klinikan tallissa, kunnes se on siemennetty oikeaan aikaan, riittävän monta kertaa ja lopulta kiima ohi. Tämä toistuu niin kauan, kunnes todetaan, että tamma on tänä kesänä maho tai kantava. Kuluja on tähän asti kertynyt kuljetuksista, klinikan karsinapaikasta, eläinlääkärin töistä ja sperman kuljetuksesta milloin mistäkin, tässä tapauksessa lentorahdin hinta länsinaapurista.

Jos nyt käy niin hyvin, että iloinen perhetapahtuma on luvassa seuraavalle kesälle, tamma täytyy tietenkin monta kertaa ultralla tarkistaa edelleen tiineeksi, huolehtia asianmukaiset rokotukset sekä tietenkin hoitaa ja ruokkia niin kuin tiine tamma hoidetaan ja ruokitaan. Suomen hevoskasvatuksessa nämä kulut lienee aina kuitattu talkoilla, ettei vaan kukaan rikastumaan pääsisi.

Varsinainen lysti alkaa kun kauan odotettu tuleva Elitloppet-voittaja vihdoin syntyy. Yöunet ovat tietenkin olleet menetetty jo viikkotolkulla, jos et ramppaa tallissa tai vahdi valvontakameran kuvaa kaiket yöt, niin aina voit murehtia missä virheasennossa se varsa (tietenkin kuolleena) syntyy.

Jos käy niin onnellisesti, että varsuli syntyykin hengissä ja ehjänä, niin sitten voitkin huolehtia ternimaidon saannista ajallaan, ternimaidon vasta-aineista, paskomisesta, pissaamisesta, ylös noususta, kävelystä, ulkoilusta, tamman jälkeisistä ja sen paskomisesta ja pissaamisesta ja mahdollisesta halusta raadella oma lapsi palasiksi tai vähintään olla päästämättä lasta syömään. Tämä kaikki menee edelleen osastoon "talkoot".

Jos ihme on tapahtunut ja varsa edelleen hengissä muutaman kuukauden ikäisenä, onkin aika alkaa oikein huolella kaivamaan kuvetta. Isäpapan omistaja haluaa oman osuutensa varsamaksun muodossa (sperma sisältänee vähintään kultahippuja laskun perusteella), varsa täytyy tunnistaa ja siruttaa, madottaa, rokottaa ja tietenkin opettaa tavoille (talkoot).

Yli vuoden talkoilun ja äheltämisen jälkeen tallissa on upea, hienorakenteinen, kiiltäväkarvainen, terve ja hyväkäytöksinen varsa. Sukupuu kestää vertailun kovassakin seurassa ja geenien puolesta paukut riittää vaikka mihin.

Optimistisesti ajattelin, että jos laitan hinnaksi kertyneet todelliset kulut ja muutaman satasen vaivanpalkkaa, niin joku ravihevosista ymmärtävä on valmis satsaamaan laatuun. Ei ole. Mutta ei hätää, huomasin että muutamalla satasella saa jos vaikka minkälaisia varsoja. Onneksi kasvatustoiminta kukoistaa! Ja ennen kaikkea, onneksi tammani ei ole tiine.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post50
Next »