Munaravilla maaliin

Munaravilla maaliin

kirjoittajan kipuilua

Intohimona kirjoittaminen. Juttuja laidasta laitaan: karvakorvista, kaksijalkaisista, lenkkeilystä, maalaisidyllistä tai sen puutteesta, musiikista... lista on loputon, pääasia on kirjoittaminen.
https://www.blogit.fi/munaravilla-maaliin/seuraa

Kivenä kengässä

UrheiluPosted by Rytmirouva Tue, January 09, 2018 15:34:24
Joulupukki muisti minua kirjojen lisäksi myös spinning-kengillä. Kenkien päätyminen pukinkonttiin oli työvoitto, koska Insinöörin periaatteisiin kuuluu yllätyksellisyys. Lahja ei ole oikea lahja, jos sen etukäteen tietää (hyvä esimerkki ne hanskat, en tosiaankaan osannut arvata). Käytin kaiken viehätysvoimani ja argumentointi-taitoni saadakseni siipan vakuuttumaan kenkien tarpeellisuudesta ja erinomaisuudesta lahjan muodossa. Hupaisinta asiassa oli tietenkin se, että olin oikeasti yllättynyt lahjasta juuri siksi, että en todellakaan osannut sitä odottaa.


Aiemmat sisäpyöräilyt olen sotkottanut vanhoissa sisäpelikengissä, jotka ovat nähneet parhaat päivänsä edellisellä vuosituhannella. Suutarin silmien muljautukset eivät olleet erityisen peiteltyjä kun kiikutin kengät paikkaukseen edellisen kerran. Erikeepperin toimimattomuus kenkien korjaamisessa tuli todistettua ja suutarin mukaan isompi työ oli saada liiman jämät pois kengästä, kuin itse kengän korjaaminen. Kenkä saatiin kuitenkin kuntoon (taas) ja kaikenlaiset aktiviteetit samoilla jalkineilla saattoivat jatkua.

Juuri ennen joulua kengät lopullisesti kuolivat ja viimeinen spinnig-tunti sujuikin iloisesti repsottavan kengänpohjan lätkiessä tahtia. Kävely oli mahdotonta ja heitin kengät pyöräilysalin roskikseen, mistä suutari on varmasti onnellinen. Lapsen vanhoilla kengillä riitti kertapyöräily, liian pienen kokonumeron lisäksi ongelmaksi muodostui pohja, joka oli ihan yhtä hyvä kuin kesän muovisissa varvastossuissa.

Nyt siis pääsin spinning-tunnille ihan siihen hommaan tarkoitetuilla jalkineilla ja lopputulos oli ihan sama kuin syksyllä hankkiessani kunnolliset juoksulenkkarit: Polkeminen oli paljon helpompaa ja hauskempaa, enkä ymmärrä ollenkaan, miksi ihmeessä olen räpiköinyt tunnit tähän asti tavallisilla kengillä. Tosin itse polkemiseen asti pääseminen ei ollut itsestäänselvyys, apujoukoista huolimatta klossien (kengän pohjassa olevat lukot) kiinni naksauttaminen polkimiin ei ottanut onnistuakseen. Tekniikka ontui ja siinä vaiheessa kun ohjaaja saapui saliin, olin jo umpihikinen ja valmis heittämään ensimmäistä viisastelijaa kengällä päähän. Ohjaajan neuvoilla kenkä kiinnittyi tuota pikaa ja ainoaksi huolenaiheeksi jäi, että miten helkkarissa pääsen ikinä irti tästä pyörästä? Naapuripyöräilijät lupasivat toimittaa eväitä, jos vielä seuraavana päivänä kiikun pyörän päällä.

Polkeminen sujui hyvin ja lihaksisto selvästi joutui työskentelemään monipuolisemmin lukkokenkien myötä. Hikoilun määrä on vakio, joten sitä ei liene enää tarpeen kuvailla. Kenkien irrotus polkimista kävi helposti, tosin pienen paineen alaisena: huomasin olevani tarkkailun alla ja jännitystä oli selvästi ilmassa. Pitkitin draaman kaarta ja tein loppuvenyttelyt pyörän päällä. Kun viimein hypähdin lattialle, olin varma että saisin pienet aplodit, mutta jouduin tyytymään helpottuneihin huokauksiin.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post86

Spinning Around

UrheiluPosted by Rytmirouva Thu, December 14, 2017 23:28:06
Minä en nyt mitenkään malta olla jakamatta kanssanne näitä minun sisäpyöräilykokemuksia, vaikka varmasti toistankin itseäni. Pitkittynyt flunssa ja lomareissu aiheuttivat pitkän tauon kaikkeen urheiluun viittaavaan ja nyt olen ottanut menetettyjä kilometrejä kiinni vähän liiankin innokkaasti.


Äkkiseltään juoksumatolla pinkominen useampana päivänä peräkkäin aiheutti lonkkien kipeytymisen siihen jamaan, että pakko tyytyä muutamana päivänä vain maton silittelyyn. Spinning on paljon armollisempaa kintuille, lonkat sen enempää kuin polvetkaan eivät tykkää kyttyrää polkemisesta. Minä saan sitä paitsi tehoja irti pyöräilystä paljon tehokkaammin kuin juoksusta konsanaan.

Lonkat paukkuen vaapuin spinningtunnille ja ilokseni totesin, että pyöräily sujuu paremmin kuin kävely. Tai sujui, kunnes tajusin että tahtipuikoissa on taas uusi ohjaaja, joka ehkä luuli pitävänsä tuntia ammattitriathlonisteille. Jos vastusta käsketään lisäämään niin minähän lisään, hämärän rajamailla väänsin lisää jarrua ja en edelleenkään ole ihan varma huusinko ääneen "Havuja perkele!" .

Toivottavasti kyseessä on kuitenkin vain tauon aiheuttama pieni notkahdus, olisi säälittävää todeta olevansa rapakunnossa lähes koko vuoden jatkuneen säännöllisen kuntoilun jälkeen.

Hikoilun määrä sen sijaan ei ollut muuttunut, hikinauhasta huolimatta näkökenttä sumeni muutamaan otteeseen ja vaatteet sai kiertää kuivaksi ennen muovipussiin sulkemista tunnin jälkeen. Ainoa ero oli, että tällä kertaa vaatteista kiertyi osittain punaista nestettä. Hiusväri lähti kivasti liikkeelle hien mukana, suurimmaksi osaksi se onneksi pysähtyi hikinauhaan, mutta rippeitä riitti myös alemmaksi.

Lapsi tarkisti ymmärtäneensä oikein jutun pointin: "Siis joku siellä neuvoo miten ajetaan pyörällä ja sä niinku poljet ja kuuntelet musaa?" Myöntävän vastauksen saatuaan, totesi vielä, että "Voiko hölmömpää puuhaa olla...". Jostain kumman syystä spinning on kuitenkin ihan suosikkilajejani, tykkään hommasta ja tänään kirsikkana kakussa poljettiin joululaulujen (ei ihan perinteisten) tahtiin. Ja ohjaaja muisti ilokseni sanoa pariinkin otteeseen "Jaksaa jaksaa!" Jos olisin puuskutukselta pystynyt puhumaan, olisin ehkä kysynyt "Että mitäs jos ei v...u jaksakaan?"



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post74

Elossa taas

UrheiluPosted by Rytmirouva Fri, November 24, 2017 22:17:25
Kiipesin ensimmäistä kertaa neljään viikkoon juoksumaton kyytiin. Kaksi ensimmäistä viikkoa flunssan kourissa liikkumattomuus otti todella päähän mutta pikkuhiljaa lötköttelyyn tottui. Olisin melko helposti voinut jäädä sohvaperunaksi, mutta onneksi liikunta on sen verran verissä, että sain potkittua itseni liikkeelle.


Viritellessäni lenkkareita jalkaan, Insinööri komensi ottamaan rauhallisesti, en kuulemma saisi juosta ollenkaan. Jälkitautien pelossa reipas kävely saisi riittää. Siis mitä ihmettä? Nyt todella meinasin pudota penkiltä. 20 vuotta sitten odottaessani esikoista, siippa on edellisen kerran kehottanut olemaan tekemättä jotain tai käskenyt lepäämään. Seuraavien raskauksien kohdalla sain pikaisen silmäyksen ja tsempit kirjahyllyn siirtoon.

Olin varma, että neljässä viikossa kunto on romahtanut ja henki pihisten konttaan matolla viimeisillä voimillani. Yllätyin iloisesti voimistani ja houkutus isompaankin hurjasteluun oli suuri. En kuitenkaan uskaltanut uhmata Insinöörin käskyä ja juoksin vain vähän salaa. Jalka nousi kepeästi ja keuhkotkin pysyivät kasassa.

Jo ennen sairastumista olin todennut suomirockista rakennetun soittolistani lenkkejä varten loppuun kulutetuksi. Syksy ja pimeys antoivat inspiraation uuden listan virittelyyn ja mikäs sen sopivampaa tähän vuodenaikaan kuin pykälää raskaampi poppi. Uusi lista on rakennettu Orden Oganin, Beast in Blackin ja ... noh, Volbeatin ympärille. "The things we believe in" marssittaa sotilaalliset alkukävelyt ja ihan paras juoksubiisi on "Beast in black". Kummasti musiikista saa virtaa... ihan kaikkeen.



  • Comments(1)//www.munaravia.fi/#post63

Juoksepoistyttö

UrheiluPosted by Rytmirouva Fri, October 27, 2017 14:33:40
Nyt se tuli! Kauan ja hartaasti odottamani juoksumatto ja ah, niin sopivasti samaa matkaa lumisateen kanssa. Minä tunnustan, että käytin häikäilemättä hyväkseni suhteita. Ystäväpiiriini kuuluu alan rautainen ammattilainen ja sain hänen kauttaan kuntosalikäytöstä poistetun maton. Kilometrit täynnä jatkuvaan hinkuttamiseen mutta menee Rytmirouvalla vielä monta vuotta.


Aivan loistava peli! Kaikkien juoksumattojen kuningas (meinasin laittaa äiti, mutta juoksumaton on pakko olla mies, eikö?). Mielipide-ero maton sijoituspaikan suhteen sai aikaan pientä kireyttä Rytmirouvan ja Insinöörin auvoiseen elämään, mutta onneksi viisaampi älysi antaa periksi. Voin muuten kertoa, että juoksumatto ei ole kevyt kannella ympäriinsä. Lopullinen sijoituspaikka vaati hieman ponnistelua, mutta onnekseni minun panos oli kannustusjoukoissa.

Hieman vahingoniloisena näytin kieltä pimeydelle ja lumisateelle kun kampesin itseni ensimmäistä kertaa juoksumaton kyytiin. Nappuloita oli enemmän kuin hiekkaa saharassa ja minun lehmän hermoilla painelin vain jostain, mikä näytti etäisesti tutulta. Onnistuin saamaan masiinan liikkeelle ja loppu olikin helppoa. Alunperin olin ajatellut, että ensimmäisellä kerralla vain kävelen, edellisestä kerrasta matolla on kauan ja ehkä pieni totuttelu on tarpeen. No arvatkaapa kävelinkö? Juoksin kymmenen kilsaa matto sauhuten ja älysin lopettaa kun siippa alkoi kyselemään, onko sauna lämmin.

Juoksumatto kaiken kaikkiaan on iso. Matto on leveä ja pitkä, kojelaudassa on ehkä liikaakin nappuloita, mutta pakko myöntää, että ne ovat helppokäyttöisiä ja selkeitä. Kintut taas vähän ottivat nokkiinsa, mutta ilmeisesti minun kroppa ei ylipäänsä pidä muutoksista. Syytä juosta vain samoilla pohjilla, rytmillä ja kengillä kuin aina, jos haluaa kolotuksitta elää.

Heippa vaan menninkäiset, kontiot ja punanutut, ainakin hetkeksi. Pysyn oikein mielelläni sisätiloissa hölkkäilemässä näillä keleillä.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post40

Kompurointia ja Hyperventilointia

UrheiluPosted by Rytmirouva Wed, October 25, 2017 16:55:35
Pääsin viimein eroon niin hirvenpyytäjistä kuin menninkäisistäkin, vain todetakseni, että olen läpeensä kyllästynyt jolkottamaan aina samaa menninkäisten moottoritietä. Päätin lisätä pelkokerrointa ja vaihtaa polkujuoksuun.


Katsoin parhaimmaksi kaivaa vanhat lenkkarit naftaliinista, niiden ominaisuudet vaikuttavat ainakin näin maalaisjärjellä soveltuvan paremmin maastossa juoksemiseen. Edelleenkään en ole sen kummemmin jaksanut lenkkarimaailmaan perehtyä, mutta jos kyljessä lukee goretex, se ei ainakaan ime vettä kuin pesusieni, kuten uudet lenkkarini tuntuvat tekevän. Samoin kenkä tukee jalkaa paremmin ja pohja on kovempi, eikö kuulostakin ihan maastoon soveltuvalta jalkineelta?

Syyskelit ja romukroppani vaativat hieman erikoisvarustelua ja peiliin vilkaisu ennen maastoon lähtöä, vakuutti minut lopullisesti, että syytä pysyäkin hyvin syvällä maastossa, heikkohermoisimmat autoilijat saattavat ajaa ojaan minut nähtyään. Juoksutrikoot, pitkävartiset polvisukat, polvituki, hupparin päälle back on trackin selkätuki (minkä tänään kiskoin niin alas, että se oli osittain lonkkien päällä), back on trackin kauluri, risat villasormikkaat, pipo ja kaiken päälle pujotettuna heijastinliivi. Värien yhteensopivuudelle en ollut suonut ajatustakaan, joten melko ripukirjava rytmirouva katsoi peilistä. Ei muuta kun luurit korviin ja menoksi.

Polkujahan meillä riittää, yritin pysyä sellaisilla reiteillä, että en joutuisi kuitenkaan liian syvälle metsään. Sen lisäksi, että luurit ovat edelleen syvällä korvissa, nyt myös ympäristön tarkkailu vaihtui tiukkaan jalkoihin tuijotukseen. Jos se kontio nyt löytää minut uuden harrastukseni parista, en ehdi hoksaamaan senkään vertaa kuin aiemmin lähestyvää vaaraa. Kantojen, oksien, jäätyneiden lätäköiden ja mutavellien yli hyppiminen ja väistely vaativat täyden huomioni.

Kylläpä oli hauskaa! Innostuin tutkimaan maastopolkuja niin huolella, että kilometrejä kertyi huomattavan paljon enemmän kuin matkaan lähtiessä oli tarkoitus. Karhujen ja muidenkin metsän elävien suhteen olen tuudittautunut turvallisuuden tunteeseen, havaintoja tai muitakaan uutisia olioista ei ole viime aikoina kiirinyt korviini. En minäkään viihtyisi näillä nurkilla tähän vuodenaikaan, punanutut pyssyt olalla ovat koirineen vallanneet metsät. Sopii minulle, kunhan pysyvät poissa lenkkipoluiltani.

Taidan jatkossakin suosia poluilla kompurointia, hyppelyt ja rytminmuutokset tulivat itsestään ohjelmaan ja pienen metsäpolun pohja on todella miellyttävä juosta. Pelkokerroin polvilumpioiden ja metsänelävien suhteen kasvaa, mutta uskoisin olevani sen verran hurja ilmestys, että elukat juoksevat karkuun. Ja onpahan lanssikuskille vaihtelua jos joutuu metsäpoluilta kyydittäviä etsimään.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post38

Päivänsäde ja menninkäinen

UrheiluPosted by Rytmirouva Wed, October 11, 2017 18:41:33
Lenkkeily on ollut viime aikoina vähän telakalla kiireiden, liian aikaisin koittavan pimeyden ja sään takia. Olen toki lenkillä käynyt mutta huomattavasti harvemmin kuin aiemmin. Eilen vietettyäni koko päivän autossa (koska hevoset), päätin ennen iltanavettaa karauttaa maastoon uhmaamaan vesisadetta.

Olen jo aiemmin huomannut, että useamman päivän tauot lenkkeilyssä eivät ole hyväksi. Saan tauon jälkeen itseni kipeäksi ja varsinkin polvet tuntuvat arvostavan säännöllistä hölkkäilyä. Eilen kuitenkin monen välipäivän jälkeen lähdin uhmakkaasti sateeseen kirmaamaan ja tietysti vauhdilla koska oli jo kiire iltanavettaan.

Olosuhteiden pakosta jouduin asfaltille juoksemaan. Meillä on täällä lähimetsissä ihan oma menninkäislaji, joka kulkee pyssyt olalla ja vihreillä kulkuneuvoilla. Aiemmat neuvottelut menninkäisten kanssa johtivat siihen, että he eivät pahastu vaikka lenkkeilen heidän kotiluolaston läheisyydessä. Tällä kertaa pienet vihreät olivat kuitenkin saaneet haltuunsa mönkijöitä, paljon. Siinä vaiheessa kun kaksikymmentä mönkijää oli rapa roiskuen kurvannut ohitseni, vilkutin iloisesti menninkäisille ja siirryin asfaltille. Ei olisi kannattanut.

En tietenkään voi olla varma, johtuuko uusi vaiva asfalttipohjasta mutta näin olen päättänyt. Lonkat ovat nyt siinä jamassa, että vaapun kuin sorsaemo. Illalla oli jo havaittavissa pientä kolotusta, mutta mitäpä ei oma sänky ja lepo parantaisi. Aamulla totuuden paljastuttua, pyysin siippaa vain kylmästi työntämään minut sängystä lattialle, ehkä matkalla onnistuisin jotenkin saamaan jalat alleni ja pääsemään liikkeelle. Pääsin ja liikun, mutta voisin yhtä kaikki lähteä Mr. Chaplinin kanssa mykkäelokuvaan vaappumaan.

Iltaa kohden olo on helpottunut, kunhan muistan olla istumatta. Hetken paikallaan istuminen jumiuttaa lonkat mukavasti ja liikkeelle lähtö aiheuttaa pientä säkenöintiä näkökenttään. Toivottavasti jatkossa menninkäiset pysyvät koloissaan ja minä saan pitää lenkkipolkuni.





  • Comments(1)//www.munaravia.fi/#post27

Täytyy jaksaa vol.2

UrheiluPosted by Rytmirouva Mon, October 09, 2017 20:07:47

Hahaa, eksyin uudestaan spinning tunnille. Tällä kertaa olin varustautunut huolellisemmin ja ennakoinut valtavan hikoilun määrän. Paksumpi hikinauha, muovipussi ja ennen kaikkea pienempi paita.

Samalla reissulla kun hankin uudet juoksulenkkarit, investoin ihan erityisesti spinningtunnille tarkoitettuun paitaan. Tai siis ihan perusjumppatoppihan se taitaa olla, mutta minun spinningkriteerit täyttävä myöskin. Nuori miesmyyjä urheilukaupassa oli jo valmiiksi melko häkeltynyt lenkkarisession jälkeen ja ilme olikin näkemisen arvoinen, kun pyysin vielä ”jotain halpaa jumppatoppia, missä on mahdollisimman vähän kangasta”. Sen verran olimme jo ehtineet tutustua, että lisäkysymyksiä ei tullut. Sain siis matkaan topin, jossa todellakin oli yllättävän vähän kangasta. Oivallinen ratkaisu läkähdyttävään sisäpyöräilyyn. Tietenkään en käynyt sovituskopissa, koska kyseessä oli toppi (miten se muka voisi olla väärän kokoinen?) ja koska se oli niin halpa. Mistähän se muuten johtuu, että minä ainakin jätän melko usein kaikkein halvimmat tarjousvaatteet sovittamatta? Aikamoinen säästö jättää liian pienet, isot tai huonosti istuvat vaatteet kaappiin lojumaan ilman ainuttakaan käyttökertaa.

Päätin kuitenkin testata paitaa ennen tositoimiin lähtöä. Ja kas, kangasta oli vieläkin vähemmän kuin kuvittelin, itse asiassa selkäpuolella sitä ei ollut käytännössä lainkaan. Seuraavaksi iski nelikymppisten, tai ainakin tämän nelikymppisen, ongelma: miten helkkarissa pidän ihmisten ilmoilla paitaa, joka ei peitä kuin osan rintaliiveistä? Onko toppi suunniteltu parikymppisille tylleröille, joiden tissejä painovoimalait eivät vielä kosketa eikä tukea tarvita? Vai onko todellakin tarkoitus, että liivit paistavat joka reiästä ja reiän reunasta? Päädyin jälkimmäiseen ja päätin olla hävyttömästi liivit vilkkuen fillaroimassa.

Kavutessani pyörän kyytiin tajusin, että onko mahdollista, että ajaudun toppini kanssa täysin ennakoimattomiin ongelmiin. Mihin se kaikki hiki nyt menee? Edellisellä kerralla se ainakin osittain imeytyi paitaan, nythän reitti on täysin vapaa joka paikkaan. Näin jo silmissäni pyörän alta leviävän hikilammikon valtaamassa koko salia. Huoli ei ollut täysin aiheeton, mutta pyyhe pelasti tilanteen. Tällä kertaa en siis kuivannut itseäni pyöräilyn lomassa vain kaulasta ylöspäin, vaan jouduin sutimaan pyyhkeellä käsivarsia, hartioita ja selkää (luit oikein, olen yllättävän notkea). Kainaloita en oikein kehdannut, yritin salaa mutta se oli hankalaa.

Kaiken kaikkiaan polkeminen oli kyllä miellyttävämpää pikkuruisessa topissa eikä olo ollut niin läkähdyttävä. Taidan jatkaa samalla linjalla, mutta ensi kerralla otan isomman hikipyyhkeen avuksi.







  • Comments(1)//www.munaravia.fi/#post26

Rhythm Of My Heart

UrheiluPosted by Rytmirouva Fri, September 29, 2017 16:40:34

Silloin kun keväällä muutin lenkkien askellajin kävelystä juoksuksi, soin pari ajatusta lenkkareilleni ja totesin ne oikein hyviksi. Ne istuivat hyvin jalkaan ja olivat juuri sellaiset, kuin nettisurffailun tuloksena kerrottiin juoksukengän olevan. Hyvinhän ne ovat tehtävänsä tehneetkin, nyt vaan alkoi olemaan kilometrit täynnä ja uusien hankinta ajankohtainen. Urheilukaupan myyjälle tuli varmasti selvääkin selvemmäksi, että ei muuta väliä kunhan polvet. Sain siis hyvällä vaimennuksella varustetut kunnon juoksulenkkarit (ihanan kallista) ja ei kun testaamaan.

Dramaattinen ero! Jestas kun olisin tiennyt, niin olisin käynyt investoimassa kunnon lenkkareihin jo kauan sitten. Kerrassaan kepeästi askel rullasi ja innostuin vähän muutenkin hulluttelemaan.

Useasti postauksissa mainittu sykemittari on siis järjestään näyttänyt liian suuria lukuja, pelkkä ajatus juoksemisesta nostaa sykkeen 160:een ja käytännön toimet ylikin. Jos maksimisyke lasketaan vanhan kaavan mukaan (220-ikä), olisin heittänyt henkeni lenkkipolulle jo monta kertaa. Tosin lohdutuksena palautuminen on nopeaa ja leposyke hyvinkin alhainen. Jossain vaiheessa olin varma, että mittari näyttää vääriä lukemia, mutta jonkinlainen kalibrointi on tehty ja uskoisin lukujen olevan todellisia.

Nyt kuitenkin innostuin uusien lenkkareiden siivittämänä kokeilemaan vähän räväkämpiä vetoja pieneen ylämäkeen ja hupsista vaan, sykemittari näytti itse asiassa melko helposti 197. Vielä olisi ollut varaa kiristääkin, mutta minun epävirallinen pt ei suositellut moiseen. Nyt alkoi oikeasti kiinnostamaan, että mikähän se rytmirouvan maksimisyke mahtaakaan olla. Karhun kohtaamista odotellessa…

Nyt kuitenkin kaiken epävarmuuden ja lönkyttelyn jälkeen olen päättänyt, että hiiteen sykkeet ja lenkkeily jatkukoon fiilispohjalla. Niin kauan kun lenkille on mukava lähteä ja vointi hyvä, niin rytmirouva aikoo hölkkäillä huoleti hyvän musan tahdissa!



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post19
« PreviousNext »