Munaravilla maaliin

Munaravilla maaliin

kirjoittajan kipuilua

Intohimona kirjoittaminen. Juttuja laidasta laitaan: karvakorvista, kaksijalkaisista, lenkkeilystä, maalaisidyllistä tai sen puutteesta, musiikista... lista on loputon, pääasia on kirjoittaminen.
https://www.blogit.fi/munaravilla-maaliin/seuraa

Luotan sydämen ääneen

Mitä diipimpää sitä kriipimpääPosted by Rytmirouva Sun, October 15, 2017 20:09:22
Minulla on ystävä joka ei kuuntele musiikkia. Melko erikoista mutta totta. Sama ystävä on valikoitunut blogitukihenkilökseni, koska tiedän, että palaute on suoraa ja armotonta. Itse asiassa sama ystävä on kaikentukihenkilö, koska minkä tahansa ongelman yllättäessä, huomaan kysyväni häneltä neuvoa. Muutama vuosi sitten Euroopan kiertomatkalla vuokra-autot olivat kertakaikkiaan loppu koko Brysselistä. Puhelu ystävälle ja Suomesta käsin hän toimivan netin avulla ohjeisti meidät luotijunaan kohti Kölniä, vuokrasi valmiiksi meille auton sieltä ja ehdimme juuri istahtaa katsomoon kun aika-ajot Spassa pyörähtivät käyntiin. Ei huono.

Nyt tukihenkilön toimesta kävi ilmi, että blogikirjoitusteni otsikointi on harhaanjohtavaa. Tai itse asiassa ei niinkään harhaanjohtavaa vaan pikemminkin ei mihinkään johtavaa. Ainakin jos et kuuntele musiikkia. Mielestäni hauskin osuus koko bloggaamisessa on juurikin ollut otsikoiden keksiminen. Olen pyörittänyt otsikointia pitkälti musan ympärillä ja suurin osa onkin biisien nimiä tai viittauksia biiseihin. Ei toki kaikki, jos ei helposti sopivaa ole löytynyt, niin sitten olen mennyt jollain perustylsällä.

Nyt kuitenkin ystävän raaka palaute kertoi, että otsikkoni ovat huonoja. Otsikoiden pitää kertoa suoraan aiheesta ja mahdollisimman raflaavasti, iltalehtityylillä klikkauksia satelee. Ystäväni on eittämättä oikeassa, hänellä on kokemusta ja tietoa yhdestä sun toisesta aiheesta ja markkinointi kuuluu varmasti vahvuuksiin. Nyt kuitenkin on vaakakupissa järki ja tunteet.

Mitä minä nyt haluan tältä blogilta? Alunperin ajatuksena oli kirjoittaa kirjoittamisen ilosta ja kiva jos joku jaksaa lueskella. Tällä ajatuksella olisin voinut yhtä hyvin kirjoittaa suoraan laatikkoon tekstini, ei kai kirjoittamisen ilo muutu oli lukijoita tai ei? Viime aikoina olen kuitenkin huomannut miettiväni mahdollisten lukijoiden olemassaoloa. Ajatus siitä, että ventovieraat ihmiset tykkäävät lueskella kirjoituksiani, tuntuu yllättävän mukavalta. Lähdenkö siis taisteluun lukijoista ja muutan otsikointia, lisään kuvia ja alan mainostamaan blogiani?

Vastaus on ei ja en. Pidän tyylini ja nautiskelen uudesta harrastuksesta. Olen lisännyt blogini blogeja tarjoavalle nettisivustolle (saa mennä seuraamaan) ja silloin tällöin linkkaan juttuja facebookiin, se saa luvan riittää. Kun musaviiteet katoavat, tiedätte, että verinen taistelu lukijoista on alkanut.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post30

Maailman toisella puolen

Mitä diipimpää sitä kriipimpääPosted by Rytmirouva Sun, September 24, 2017 11:33:28

Oli puhe, että palataan ensi viikolla, mutta en malta, juttuja tuntuu riittävän. Tiedättekö kun aina puhutaan, että sitten kun ollaan eläkkeellä niin muutetaan jonnekin kaukomaille? Jos ei Floridaan niin ainakin Espanjaan. Minullapa onkin ystävä joka päätti tehdä niin jo hyvissä ajoin ennen eläkepäiviä. Firma, kämppä, auto ja suurin osa kamoista myyntiin, perhe pakuun ja menoksi. Kuulostaa simppeliltä, mitä hittoa nyhjöttää täällä rännässä ja loskassa kun maailma on pullollaan lämpöä ja aurinkoa antavia maita?

Ne juhlat joissa olin, oli juuri ystävien läksiäiset. Kaikkein lähimmät (ja meitä oli paljon!) kutsuttu koolle ja kunnon kekkerit ennen lähtöä. Tanssia, naurua ja ehkä ihan tilkkanen viiniä. Vanhoja ystäviä ja uusia ystäviä, ystäviä lapsuudesta, koulusta ja harrastuksista, kuka mistäkin. Ja kyllä oli lystiä, haikeutta tai jäähyväistunnelmaa ei ollut havaittavissa kun musiikki pauhasi ja pistimme jalalla koreasti.

Maailma on pienentynyt, siitä se johtuu. Sielunsisko muuttaa tuhansien kilometrien päähän, mutta on silti lähellä. Internet mahdollistaa kaikenlaisen yhteydenpidon ja lentolippujen hankinta on hyvin simppeliä ja melko edullistakin jos olet tarkkana. Manner Espanja on muuttunut lähiöksi, luulen, että ystävät tulevat vielä katkerasti katumaan avokätisiä vierailukutsujaan. Villan pihassa saattaa olla pieni telttakylä ympäri vuoden kun kaikki halukkaat eivät mahdu sisätiloihin. Mutta sehän tekeekin lähdöstä helpompaa, rakkaat ovat yhä lähellä vaikka kilometrejä on enemmän.

Mutta ei se silti niin helppoa ole kuin miltä kuulostaa. Ei varmasti ole. Perustukset, joiden päälle elämä on rakennettu, täytyy purkaa. Pala palalta pilkot kivijalkaa osiin, perustaa et voi siirtää tai ottaa mukaan. Se on rakennettava alusta uudestaan uudessa kotimaassa. Eikä nyt muutu vain osoite, vaan niin paljon muutakin. Kulttuuri, kieli, työ, koulu, lista on pitkä.

Ihailen minun rohkeita ja päättäväisiä ystäviäni ja toivon heille kaikkea hyvää. Olette rakkaita.







  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post15

Minä olen

Mitä diipimpää sitä kriipimpääPosted by Rytmirouva Mon, September 11, 2017 15:14:21

Aloin tässä hiljattain miettimään, minkälaisen kuvan annan itsestäni tämän blogin välityksellä. Höttöhattaraa pilke silmäkulmassa on toki tietoinen valinta. En halua syväluodata maailmanpoliittista tilannetta, mikä ei välttämättä tarkoita, ettenkö olisi siitä kiinnostunut. Pysyn tietoisesti erossa voimakkaasti mielipiteitä herättävistä aiheista.

Olen aina ollut hyvin rauhaa rakastava tyyppi. Kärsin riidoista ja erimielisyyksistä ja yritän välttää konflikteja viimeiseen asti. Tähän ominaisuuteeni perustuu blogini, haluan luoda iloa ja hyvää mieltä, en väittelyä ja eripuraa.

Sitä paitsi vuosien saatossa olen huomannut, että minulla on melko vähän mielipiteitä asioista. En ole poliitikkoainesta ja vaalikoneiden täyttö on tuskallista. ”Verkkovalvonnan turvallisuus, kuntien oikeus maiden pakkolunastuksiin kaavoituksen vauhdittamiseksi, kauppojen aukioloajat, yksiöiden rakentaminen ilman rajoitusta”, siinä vain pintaraapaisu asioista, joihin minulla ei kertakaikkiaan ole mielipidettä. Ihan sama miten ne kaupat ovat auki, menen silloin kun ne ovat.

On kuitenkin olemassa asioita, joista kannan huolta ja joihin minullakin on mielipide. Jos päättäisin vakavammista aiheista kirjoittaa, tiedän kyllä mistä kirjoittaisin. Asioista, jotka kuuluvat ihmisyyteen ja määrittelevät meitä ihmisinä. Kirjoittaisin ihmiskunnan typeryydestä olla oppimatta virheistään ja ääriajattelun vaarallisuudesta. Kirjoittaisin suvaitsevaisuudesta ja ihmisarvosta. Kirjoittaisin hyväosaisten länsimaiden velvollisuudesta auttaa kurjuudessa ja sodan jaloissa kärsiviä. Kirjoittaisin, miten rotu tai ihonväri ei saisi määritellä ihmistä ja miten myös maahanmuuttaja on yksilö, kuten meistä jokainen. Kirjoittaisin lapsista, jotka hukkuivat matkalla kohti turvallisempaa elämää, kirjoittaisin Tukholman katulapsista ja siitä, että on sattumaa minne tai minkä väriseksi olet syntynyt. Niistä minä kirjoittaisin. Mutta en kirjoita, koska haluan itkun sijaan naurua ja surun sijaan iloa. Mutta totisesti toivon, että rohkeammat kirjoittavat ja että ihmiset lukevat ja ymmärtävät.

Maailman ongelmat ovat liian suuria ratkaistavaksi pelkästään inhimillisyydellä ja empatialla, mutta niillä pääsee pitkälle. Kun suunta on oikea, on helpompi keskittyä yksityiskohtiin.

Peace and Love







  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post7

Hämärästä aamunkoittoon

Mitä diipimpää sitä kriipimpääPosted by Rytmirouva Wed, September 06, 2017 20:18:43

Eipä ole taas viikkoon juuri tarvinnut nukkua. Jos nyt muutenkin nukun huonosti, milloin mistäkin syystä, niin tämä täysikuun aika on ihan toivotonta.

Oireet alkoivat täysi-ikäisyyden kynnyksellä, tosin muutama vuosi kului ihmetellessä, miksi kerran kuussa häviää yöunet. Kun vihdoin hoksasin mistä on kyse, löytyi apu pimennysverhoista, hetkeksi. Nykyään mikään ei auta, lakanat rullalla kaulan ympärillä siirtelen (potkin) koiria irti itsestäni ja pyörin väkkäränä koko aamuyön. Ja ettei vaan liian helpolla pääsisi, uneton vaihe alkaa jo useita päiviä ennen kuin kuu on täysi.

En tiedä kuinka yleistä täysikuulla valvominen on, mutta minua ainakin pidettiin aika monta vuotta umpihulluna. Onneksi muita oireita ei ole toistaiseksi ilmestynyt. Lapsi kyllä juuri tänään mietiskeli, kuinka siistiä olisi muuttua ihmissudeksi täysikuun aikaan. Myös vampyyrina eleleminen olisi kuulemma kiinnostavaa. Että niitä muita oireita odotellessa…

Eilen tulin karhujahdista melko myöhään ja yritin epätoivoisesti ottaa kuvaa kiusanhengestä taivaalla. Tuskailin puhelimeni huonoa kameraa ja tadaa! Tänään pudotin luurin asfalttiin niin tyylikkäästi (se oli vahinko, kyllä oli), että joudun hankkimaan uuden kapulan. Ehkä ensi kuussa voin lisätä tänne jo kuvankin kuu-ukosta.

Jos nyt jatketaan tätä outous ja umpihulluus teemaa, niin voin paljastaa toisenkin synkän salaisuuden itsestäni. Tällä sai vielä pöljemmän leiman kuin kuuhulluudella. Minä aivastelen ja paljon. Syy on alla ja lainaus National Geogrphicin nettisivuilta.

”Suunnilleen joka neljäs ihminen aivastaa altistuessaan kirkkaalle valolle.Tätä perinnnöllistä ominaisuutta kutsutaan ACHOO-syndroomaksi eli foottiseksi aivasteluksi, ja sellaista kantava ihminen aivastaa joskus useitakin kertoja astuessaan hämärästä kirkkaaseen valoon tai katsoessaan suoraan valaisimeen.”

No niin, nyt on kaikki luurangot kolisteltu kaapista ulos, voin puhtaalla omallatunnolla lähteä (aivastellen) pyörimään lakanat ruttuun hämärästä aamunkoittoon.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post5
« Previous