Munaravilla maaliin

Munaravilla maaliin

kirjoittajan kipuilua

Intohimona kirjoittaminen. Juttuja laidasta laitaan: karvakorvista, kaksijalkaisista, lenkkeilystä, maalaisidyllistä tai sen puutteesta, musiikista... lista on loputon, pääasia on kirjoittaminen.
https://www.blogit.fi/munaravilla-maaliin/seuraa

Akku tyhjä

SekalaisetPosted by Rytmirouva Mon, June 18, 2018 14:10:13
Parin vapaapäivän kunniaksi päätin karistaa farmin pölyt jaloista ja suunnata ystävän luokse kaupungin sykkeeseen. Kulkuneuvoksi järjestyi esikoisen auto ja mukavasti hän olikin jo kesäkuun kunniaksi vaihtanut kesärenkaat nastojen tilalle, edellisen kerran samaa autoa lainatessani sain sakot, koska kosla oli katsastamatta, nyt ainakin välttyisin mahdollisilta rengassakoilta. En uskaltanut kysyä, oliko auto katsastettu ajallaan...


Insinöörinpoikasen sanoja lainatakseni, ”auto toimii ihan hyvin, kunhan sen saa käyntiin”. Totta tosiaan, sainkin tarkat ohjeet kaaran käynnistämiseen ja pikkuinen ladattava akkulaturi oli elinehto tällä autolla liikkumiseen. Opastus alkoi takapaksin aukaisulla avaimilla ja akun esiin kaivamisella kaikkien tyhjien pullojen ja tölkkien alta. Hassunpienet kaapelit kiinni akkuun, virta päälle laturiin ja simsalabim, auto käyntiin! Paitsi jos ei käynnisty kuitenkaan, niin sitten vaan odotellaan ja yritetään hetken päästä uudelleen. Ohjeet eivät kertoneet, miten menetellä, jos auto ei sittenkään vielä käynnisty, mutta se nyt ei tietenkään olisi mahdollista, eihän?

Matkaan siis, ensimmäinen pysähdys huoltoasemalle ja tietenkin sammutin auton. Pienen ajon jälkeen kosla varmasti käynnistyisi ilman laturia ja jos ei, niin tottahan minä tiedän miten toimia kaiken opastuksen seurauksena. Varmaan arvaatte, että mikään ei mennyt kuten kuvittelin ja hetken olin varma, että saan viettää vuorokauden irtioton huoltoaseman pihalla. Loppujen lopuksi sain kuin sainkin auton käyntiin ja matka pääsi jatkumaan. Seuraava havaintoni oli, että ilmastointi ei toimi. Aurinko ja helteinen lämpötila saivat auton muistuttamaan saunaa ja vaikka saunomisesta tykkäänkin, teen sen mieluusti autenttisissa olosuhteissa, joten ikkuna auki ja ilmaa sisään. Avonainen ikkuna tietenkin mahdollisti auton ulkopuolelta kantautuvien äänien kuulemisen, joista eniten huomiotani kiinnitti kuskin puoleisen eturenkaan soundit. Rengas piti itseasiassa semmoista möykkää, että päätin kiireesti laittaa ikkunan takaisin kiinni ja musat täysille, sitä ei ole mitä ei kuule vai miten se meni...

Hengähdin helpotuksesta päästyäni perille ja saatuani auton tukevasti parkkiin, renkaat ehjinä sekä paikallaan ja käynnistäminenkin olisi huomisen huolia. Huominen tosin koitti yllättävän pian ja olikin taas aika kaivaa laturi esiin. Ai niin, miten kaivat koska laturi nököttää etupenkillä ja ovet ovat tukevasti lukossa sekä auto niin pimeänä, että mikään ei toimi. Lapsi säilytti laturia takapaksissa ehkä juuri tästä syystä. Tuskanhien vuodatus ei onneksi (vielä) päässyt alkua pidemmälle huomatessani, että kuskin oven saa auki myös ihan perinteisesti avaimella. Ei muuta kun takakonttia kaivamaan ja akku esiin, piuhat kiinni ja.... naks. Auto ei inahtanutkaan ja pysyi pimeääkin pimeämpänä. Monen yrityksen jälkeen olin valmis luopumaan toivosta ja lainaamaan ystävän autoa päästäkseni kotiin. Vielä kerran asenne tuotti kuitenkin tulosta ja auto hyrähti käyntiin. Heipat ystävälle, pakki päälle ja peruutus pois parkista suoraan tielle, johon auto sammui. Kyllä, poikittain keskelle tietä! Minä onneton automaattivaihteiston suurkuluttaja en ymmärtänyt ihan vaan varmuuden vuoksi huudattaa kaasua ja luistattaa kytkintä, joten siihen tyssäsi matkanteko.

Nyt alkoi tuskanhiki virtaamaan ja kuumeinen ponnistelu auton käyntiin saamiseksi. Sehän ei tietenkään onnistunut ja vaihtoehdoiksi jäi työntäminen tai vetäminen. Kaikki järkevä aivotoiminta katosi kuin tuhka tuuleen ja paniikki alkoi nostaa päätään, miten ihmeessä on mahdollista, että nelikymppinen omasta mielestään ihan kunnollisella maalaisjärjellä varustettu nainen voi käyttäytyä kuin hysteerinen teini? Ei se mitään, en minäkään tiedä mutta yhdistäkää mielessänne Spede-showsta tuttu Hannele Laurin naisen logiikka, Kumman kaa ohjelman Ellu ja lopuksi vielä hätääntynyt ympäriinsä säntäily, niin pääsette jyvälle, miten Rytmirouva toimii kun tulee tiukka paikka. En muista hetkeen olleeni niin onnellinen nähdessäni miehen, kyllä vain, ihan oikea supisuomalainen mies! Luotettavan vankkarakenteinen ja lempeällä (säälivällä) katseella varustettu alfauros sattui kulkemaan ohi ja oli valmis auttamaan neidon pulasta. Saimme auton työnnettyä tien sivuun pois tukkimasta liikennettä, jota ei siis vielä edes ollut, ja pitkän tauon jälkeen pystyin taas hengittämään ja puhumaan järkeviä lauseita. Tai ainakin lauseita.

Auto saatiin viimein käyntiin ja vaatteet hiestä märkänä pääsin lähtemään kotia kohti. Ilmastoinnin toimimattomuus ei enää haitannut ja pienet sivuäänet kuulostivat linnun laululta. Ohikulkijat loivat ehkä hieman pidempiä katseita ajoneuvooni, niin raivokkaasti poljin kaasua risteyksissä välttääkseni koslan uudelleen sammumisen, pahimmassa tapauksessa keskelle risteystä. Helpotus oli suuri päästyäni kotipihaan ja avainten palautus esikoiselle piti sisällään muutaman autonhoito-ohjeen. Ensi kerralla menen polkupyörällä.





  • Comments(1)//www.munaravia.fi/#post138

Gaudeamus Igitur

SekalaisetPosted by Rytmirouva Sun, June 10, 2018 16:13:14
Konsertin jälkeinen kotiinpaluu palautti jalat maan pinnalle (tai sitten ei) ja raivoisa yo-juhlien valmistelu pääsi vauhtiin. Olen tiukasti sitä mieltä, että oli kyseessä sitten lakkiaiset, konfirmaatio, valmistujaiset, häät tai hautajaiset, ovat juhlakalut juhlansa ansainneet ja asiaan kuuluu, että puitteet ovat sen mukaiset. Jouluna voin surutta sietää villakoiria ja tarjoilla ruuat foliorasioista, mutta kerran elämässä kekkereihin täytyy panostaa ja tehdä juhlasta juhla. Joten puuhaa riitti ja koko perhe pääsi nauttimaan Rytmirouvan pakkomielteestä saada paikat juhlakuntoon suurta päivää varten.


Monen monta vuotta on ystäväni ammattilaisen ottein hoitanut juhlatarjoilut alusta loppuun ja vähän enemmänkin. Ammattilaisen otteisiin toki auttaa, että hän on oikeasti ammattilainen ja työkseen järjestelee tarjoiluja kaikenlaisiin tapahtumiin. Ystävä perheineen kuitenkin kyllästyi lumeen ja räntään ja päätti siirtyä muuttokuorman kanssa Espanjan lämpöön. Minä poloinen en ollut lainkaan ymmärtänyt, minkälainen työmaa on juhlien ruokahuolto kaikkine astioineen, pöytäliinoineen, kukkineen ja ruokineen. Puhumattakaan, että juhlapäivänä tarjoilu vaatii toimenpiteitä ja asiansa osaavan ihmisen keittiöön.

Sukumme on iso, kovaääninen ja aina valmiina juhlimaan, joten ihan pienellä vierasmäärällä ei selvitä minkäänlaisista kissanristiäisistä. Kuutisenkymmentä juhlavierasta vaatii jo vähän enemmän sapuskaa, kuin mihin Rytmirouvan aika, kärsivällisyys ja taidot riittävät. Ystävän jättämän aukon jälkeen täytyi etsiä uusi pitopalvelu, se löytyikin helposti, mutta ei puhettakaan täyden palvelun paketista juhlapäivälle, olin armotta myöhässä ja minun olisi tyytyminen pelkkään ruokaan. No ei hätää, tärkein asia on kunnossa, loppu sujuu kuin itsestään... vähänpä tiesin.

Perinteisesti ruokailuvälineitä pitää olla yhtä paljon kuin vieraitakin, eikös vain? Yhdelle perheelle yksi lautanen ja vuorottain syöminen käväisi mielessä, samoin kertakäyttöastiat, mutta hylkäsin ne nopeasti. Olin kuullut, että Martta-yhdistys vuokraa astioita (arvatkaa kuulunko kyseiseen seuraan?) ja astiat järjestyivätkin näppärästi sitä kautta, tosin pahvimukien houkutus oli suuri kuultuani, että Marttojen kultareunustettu kahviastiasto täytyy pestä käsin. Minä, joka pesen kaiken hiusharjoista lähtien astianpesukoneessa, näen vain painajaisissa kultareunuskuppeja. Vaihtoehdot olivat kuitenkin vähäiset ja kannoin kiltisti juhlakupit autoon. Kotona oli nyt valmiina odottamassa järjetön määrä muovilaatikoita täynnä lautasia, kahvikuppeja, laseja, haarukoita, veitsiä, lusikoita ja jos jonkinlaista tarjoiluastiaa ja kannua. Ystäviltä ja naapureilta haalitut salaattiottimet, kuoharilasit, maljakot ja pöytäliinat olivat iloisesti sikinsokin ympäri taloa, innoissani odotin jo juhlien jälkeistä tavaroiden palautusurakkaa, lottovoitto vaikutti todennäköisemmältä kuin juuri sen oman astian takaisin saaminen.

Hikipisaroita vuodatti myös emännän löytäminen keittiöön, ystävien piinaaminen ja soittelukerros ei tuottanut tulosta ja olin henkisesti valmistautunut viettämään juhlapäivän keittiössä ihan itse. Lopulta ystävä Espanjasta käsin järjesti asian ja sain kuin sainkin itse vapautuksen kyökkivuorosta. Ennakkopalaveri emännän kanssa sai minut lopullisesti ymmärtämään, että ykkösprioriteettini on saada ystäväni muuttamaan takaisin Suomeen seuraaviin juhliin mennessä. Maidot, kermat, sokerit, makeutusaineet, servetit, kupit, kulhot, kukat, laktoosit, gluteenit (kuka niitä muistaa?), kahvit, kahvinkeittimet, termarit, lämpölaatikot (siis mitkä???), teepussit.... takykardia teki takaisintuloaan ja hikipisarat virtasivat selkärankaa pitkin, mihin oikein olin ryhtynyt...

Kaksi päivää ennen H-hetkeä polveni sanoi työsopimuksen irti ja äreissäni kinkkailin ympäriinsä saaden koko talon hulluuden partaalle. Juhlaa edeltävänä iltana viimein hieman ennen puoltayötä kaikki vaikutti olevan kunnossa, edellisviikon unessa olin unohtanut hakea ruuat pitopalvelusta ja helpotus olikin joka kerta suuri, kun jääkaappiin kurkatessani totesin sen olevan täynnä juhlaruokia.

Ilokseni juhlapäivän aamuna polvikin oli parempi ja aamutossujen sijaan pystyin viettämään päivän korkkareissa. Päivä sujui oikein mainiosti ja kommelluksilta vältyttiin, sää oli mitä mainioin ja ruokaa riittävästi, itse asiassa ruokaa oli niin paljon, että seuraavan päivän rääppiäiset vietettiin ystävien avustamana. Keskimmäinen lapsukainen on lakkinsa ansainnut ja uskon, että päivästä jäi mukavat muistot. Elämän kevät on täydessä vauhdissa ja juhlapäivä oli pieni tauko kaiken myllerryksen keskellä, tästä on hyvä jatkaa kohti armeijaa ja tulevia jatko-opintoja.




  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post137

Tätä kukkaa en hukkaa

SekalaisetPosted by Rytmirouva Sat, May 26, 2018 14:32:11
Keskimmäinen lapsukainen sai nimensä lakin saaneiden listaan ja juhlapäivä lähestyy vääjäämättä. Vaikka huoleton asenteeni kantaa yleensä melko pitkälle, olen kuitenkin isompia kekkereitä varten yrittänyt laittaa paikkoja juhlakuntoon, sitä paitsi juhlat per kesä pitää nurkat siistinä. Tänä kesänä kaksin verroin, sillä kuopuksen konfirmaatio on luvassa loppukesälle.


Suurin murheeni on, yllätys yllätys, ollut kukkapenkki. Toki ruskeat koiranpissan polttamat läikät nurmikossa ovat myös korventaneet sisintäni, mutta ne olen päättänyt hyväksyä vaihtoehtojen puutteessa. Siirtonurmea ei nyt käyty sovittelemaan ja paikkuukylvöt ovat auttamatta myöhässä. Kukkapenkin sen sijaan otin työn alle ja piiskuriksi sain rakkaan ystävän, ilman hänen apuaan penkki olisi luultavasti saanut täytteeksi jotain ihan muuta kuin perennoja. Aurinkoinen ja helteinen kesäpäivä antoi loistavat puitteet mullan tonkimiselle.

Hyvin suunniteltu on tietenkin puoliksi tehty ja ystävän ohje edellispäivänä olikin, että minun olisi pitänyt tutkia taimikaupan nettisivuja päättääkseni mitä rehuja penkkiin laitetaan. No arvatkaa tutkinko? Lenkkipolun houkutus painoi vaakakupissa enemmän ja näillä keleillä tietokoneen ääressä istuminen on muutenkin tuskallista, hädin tuskin saan pakolliset toimistotyöt tehtyä. Pari viileämpää ja vähemmän aurinkoista päivää olisivat hyväksi yrityksen toiminnalle.

Kukkapenkki-päivän aloitus tapahtui siis taimikaupassa. Loputtomat rivit erilaisia kukkia laatikoissaan saivat pään pyörälle, miten ihmeessä kukaan niistä mitään osaa valita? Väri, korkeus, aurinko, varjo, vyöhyke, kukinta-aika, väli... olisin luikkinut karkuun saman tien ilman ystävän läsnäoloa ja hänen määrätietoisella asiantuntemuksellaan taimia alkoi siirtymään kärryyn. Kukkapenkin koko olisi ollut ihan kätevä tieto istutusten suunnittelussa , mutta enhän minäkään nyt kaikkea voi muistaa. Kerrasta viisastuneena latasin peräkontin täyteen säkitettyä puutarhamultaa, Insinöörin peltomulta on kerran kokeiltu ja rikkaiseksi havaittu.

Päivästä muodostui loppujen lopuksi kerrassaan mukava, kaiutin pihalle, poppi soimaan ja lapio laulamaan. Insinöörinpoikanen ja Rakkain Lapsi toimivat maalaushommissa pihalla ja ilmeisesti esikoisen ikä on tehnyt tehtävänsä ja maalauspaikalta kuuluikin hyväntuulista jutustelua ainaisen nahinan sijaan. Kukkapenkin henkiinherätys sujui ongelmitta ja lopputulokseen on syytä olla enemmän kuin tyytyväinen, muutama vanha perenna oli säilynyt hengissä Eltonista, rikkaruohoista ja heinästä huolimatta ja ne saivatkin jäädä penkkiin uusien taimien seuraksi.

Jää nähtäväksi, onnistunko pitämään kukat hengissä, ainakin lähtötilanne on parempi kuin viimeksi: peltomulta on nyt korvattu puhtaalla tavaralla ja Insinöörillä on lähestymiskielto penkkiin. Eltonin tehtyä penkistä ihan ikioman hiekkalaatikon, päätimme myös virittää aidan ainakin toistaiseksi kukkien ympärille. Olen hyvin luottavaisin mielin ja uskon, että saamme nauttia kukkaloistosta ihan pian.




  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post135

Sohva

SekalaisetPosted by Rytmirouva Thu, May 17, 2018 10:28:29
Ostimme lähes 20 vuotta sitten sohvan. Iso, keltaisensävyinen kulmasohva valtasi tuvan nurkan kuninkaallisin elkein ja otti paikkansa talon kiistattomana valtiaana. Maalaisidylli puusohvineen ja räsymattoineen oli vaihtunut upottavan pehmeään nurkanvaltaajaan ja paikallaan pysyviin jättimattoihin.


Sohva pääsi samantien tositoimiin ja vauvan pulautukset valuivat monesti pitkin selkänojaa. Sideharso olkapäällä piti äidin paidan puhtaana mutta sohvaparka oli omillaan, pikainen pyyhkäisy mukapuhtaalla rätillä lähinnä levitti puklua ja hieroi sen samalla kauniin keltaiseen verhoiluun. Lasten kasvaessa sohvan sisältö monipuolistui, pitäen sisällään mehua, maitoa, kaakaota, banaania (paljon banaania, lapsemme ovat käytännössä kasvaneet banaanilla), jogurttia, voita.... itse asiassa sohva on saanut maistaa lähes kaikkea mitä lapsetkin. Ja kyllä, meillä on totisesti saanut syödä sohvalla, niin lapset kuin aikuiset. Aikuisten merkitystä sohvan ruokinnassa ei pidä väheksyä, punaviini ja kahvi kuuluvat jokaisen vakavasti otettavan sohvan ruokavalioon.

Sohva oli järkyttävän kallis ja aikanaan iso investointi. Menetin kaupanteon jälkeen hetkeksi yöunet murehtiessani päättömän kallista hankintaa ja uhkaavaa vararikkoa. Syitä tuhlaukseen en muista, mutta luulen että korruptiokylkiäisenä tarjoiltu kylpylälahjakortti katkaisi kamelin selän. Vuorokausi itärajan tuntumassa sijaitsevassa kylpylässä totta kai kattoi tappiot, viihtyvyys tosin vaati asennetta, itänaapurista järjestettiin bussiretkiä länteen... pesulle. Lahjakortin lisäksi hankintaan vaikutti ihana auringonkeltainen verhoilu, hintakin selittyi materiaalilla, joka oli samaa kuin mitä esim. bileristeilyjä sahaavien laivojen ja odotustilojen tuoleissa ja sohvissa käytetään. Oksennuksenkestävä siis.

Vuosien saatossa jopa kaikenkestävä teflonsohva alkoi saada osumaa ja väri alkoi pikkuhiljaa muistuttamaan jotain ihan muuta kuin keltaista. Perinteiset ”varovasti vähän rätillä” ja kaikenlaiset sohvanpuhdistusaineet olivat lähinnä vitsi, kotieläimet olivat viimeistelleet sohvan värityksen ja oli otettava järeämmät aseet käyttöön. Insinööri hinasi koko komeuden pihalle ja laittoi höyrypainepesurin laulamaan. Kiehuvan kuuma höyry sai totisesti tahrat pois ja kärcherin oma pesuaine (arvatkaa onko sohville tarkoitettu?) viimeisteli lopputuloksen. Muutama pinttynyt kohta tosin jouduttiin keltaistamaan hiomakoneella, black and decker toimi loistavasti sohvan pintakäsittelyssä. Ruskea sohva oli taas keltainen ja sotkeminen voitiin aloittaa alusta uudelleen.

Alkavan kesän juhlat ovat taas saaneet katseet kääntymään sohvaan ja harkinnassa oli jopa uskollisen ystävän siirto juhannuskokkoon, mutta päätimme kuitenkin pelata upporikasta ja rutiköyhää: Jos sohva vielä jäisi henkiin Insinöörin käsittelyn jälkeen, se saisi pitää paikkansa, jos ei, niin kokkotarpeet saisivat oivallisen lisän. Siispä sohva pihalle ja pesuri töihin. Höyrypesuri on menneen talven lumia ja tällä kertaa sohva puhdistui kylmällä vedellä, mutta sitäkin suuremmalla paineella. Traktorista voimansa ottava pesuri työntää vettä 300 barin paineella ja pesun temmellyksessä mietin, olisiko niin sohva kuin Insinöörikin pitänyt jotenkin ankkuroida maahan kiinni. Sohva kuitenkin puhdistui, myös perinteinen bioluvil, tahranpoistoaine sekä juuriharja olivat käytössä. Hiomakone unohdettiin tällä kertaa.

Viimeistely tapahtui porottavassa auringossa ja oletuksena oli, että sohva samalla kuivuu. Eiliset sadekuurot päättivät loppuvalkaisun ja kuivatuksen ja sohva kiidätettiin kiireen vilkkaa omalle paikalleen takaisin sisätiloihin. Ystävän arvelu sohvan lopullisesta kuivuusasteesta sai epäilykseni heräämään ja komensin kuopuksen koekaniiniksi. Hetken istumisen jälkeen lapsi totesi takapuolen olevan märkä. Yo-juhliin on onneksi vielä runsaasti aikaa, sohva lienee ehtii kuivumaan ja jos ei, niin lämpimän kelin osuessa juhlapäivälle, saavat vieraat sohvasta ehkä vähän helpotusta tukalaan oloon.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post133

Nukahdistus

SekalaisetPosted by Rytmirouva Mon, May 14, 2018 00:13:43

Olenko kertonut että tykkään lämmöstä? Olen varsinainen hellepirkko ja mitä kuumempi sen parempi, 30 astetta on optimaalinen työtehon kannalta ja sisäinen hyvin salattu viherpeukaloni myös nostaa päätään lämpötilan siirtyessä hellelukemiin. Samalla on tietenkin itsestäänselvyys, että talvella palelen ja kärsin kylmyydestä. Villasukat toki kuuluvat kesään sekä talveen, tänään oli lämpimin äitienpäivä 60 vuoteen ja tässäpä minä istun villasukat jalassa kirjoittamassa.

Normaalisti pysyn liikkeessä tilanteesta riippumatta ja lämmön lisääntyessä vauhti vain kiihtyy. Eilen poikkesin tavoistani ja päätin puoliksi tietoisesti ja puoliksi vahingossa ottaa päivän levon kannalta. Aamulypsyn selätettyäni lämpötila lähenteli jo mehukkaita lukemia ja tiedostin kirkkaasti, että on täysin mahdollista että vietämme alkavan kesän ainoita hellepäiviä. Viime kesän kylmyys on tuoreessa muistissa, enkä tosiaan aio hassata lämpöä ja aurinkoa sisällä kyräilyyn. Kukkapenkin sotatannerta muistuttava ulkomuoto kutsui puoleensa ja kesän juhlakimaran odottaessa alkamistaan, olisi enemmän kuin perusteltua ryhtyä pihan kunnostukseen.

En ymmärrä mitä tapahtui, mutta pihatöiden sijaan huomasin kölliväni nurmikolla, tuijottelevani taivasta ja kuuntelevani musiikkia. Alkupötköttelyjen omantunnonpistosten jälkeen päätin hyväksyä laiskottelun ja unohtaa kukkapenkin. Sopivan unettava musiikki sai silmäni painumaan kiinni ja aamupäivätirsat olivat tosiasia. Audioslave ja Like a Stone tuudittivat Rytmirouvan syvään uneen ja herätys tuli hien valumisen ja nenän palamisen muodossa. Sen sijaan että olisin pinkaissut kiireellä liikkeelle ja hyödyllisiin tehtäviin, käänsin kylkeä ja kätkin nenän varjoon.

Paikan vaihto oli suurin ponnistus aamupäivän aikana ja kätevästi löysin katveen, jonne kukkapenkki ei näkynyt. Kyljen kääntely ja musiikin valinta olivat suurimmat askareet ja huomasin torkahtelevani useampaan otteeseen. Aika ajoin havahduin ihmetykseen, että kukaan ei vaadi minulta mitään eikä kenelläkään ole mitään asiaa. Ymmärrys lasten aikuistumisesta tapahtuu pikkuhiljaa ja sykäyksittäin, eilinen päivä oli merkityksellinen ja tietoisuus omasta tarpeellisuudesta lasten elämässä nousi taas pinnalle. Pillimehut, haavojen puhaltelu, uhkailu, lahjominen, kalapuikot ja sylittely ovat taakse jäänyttä elämää, nyt voin nukahdella ympäriinsä luurit korvilla pitkin pihoja ja tunne on samanaikaisesti riemastuttava sekä haikea.

Ensimmäistä kertaa elämässäni käytin päivän laiskotteluun ilman suuria omantunnon pistoksia, tosin ennen laiskottelua ja laiskottelun jälkeen tapahtuneet lypsyhommat saivat työpäivän pituudeksi ihan normaalit lukemat, joten ihan pelkkää nukahtelua ja torkkumista päivä ei ollut. Laitanpa alle kuvan Eltonista työn äärellä, joku sentään huolehtii kukkapenkistä.





  • Comments(1)//www.munaravia.fi/#post132

Ei oo kylmä!

SekalaisetPosted by Rytmirouva Fri, May 04, 2018 00:52:49
Insinöörinpoikanen on saanut opiskelut rullaamaan ja vihdoin koitti päivä jolloin fuksit kuolee Tammerkoskeen ja ylös nousee aitoja teekkareita. Pienen soutamisen ja huopaamisen jälkeen suuntasimme auton keulan kohti nääsvilleä ja teekkarikaste-tapahtumaa ja tietenkin kiireellä, kuten tapoihimme kuuluu. Lyhyin ja nopein reitti ei todellakaan ollut suorin ja Insinööri päätti toteuttaa sisäistä rallikuskiaan sillä seurauksella, että Rytmirouvan ihonväri vaihteli kellertävästä vihreään ja ohjeistus oli pysäyttää auto kertaröyhtäisystä.


Perille päästiin ilman oksennuspussien korkkaamista ja ihan kreivin aikaan, fuksien ripukirjava haalariarmeija teki näyttäviä aaltoja kaupungin keskustassa odotellessaan kulkueen liikkeelle lähtöä kohti Tammerkoskea. Tihkusade ja kylmyys eivät menoa haitanneet ja iloinen kulkue nytkähti liikkeelle laulujen ja iskulauseiden kajahdellessa.

Teekkarikaste tapahtuu dippaamalla fuksit Tammerkoskeen kahdessa nosturien nokassa killuvassa korissa. Alkujaan opiskelijoiden pilasta alkunsa saanut hassuttelu on saanut siivet alleen ja tapahtumalla onkin paljon julkisuutta sekä melko isot mittasuhteet. Fuksien kulkue päätyi viimein Tammerkosken rantaan ja ensimmäisenä kasteeseen pääsi tiedekunta, joka oli viritellyt parhaan kepposen kyseisenä lukuvuonna. Visiitti jonon puolivälin paikkeilla oman lapsen luona todisti aavistelut oikeiksi: fuksiparat olivat jo ennen veteen kastamista läpimärkiä ja kylmissään. Suomen suloinen kevät näytti taas parhaat puolensa ja viiden asteen lämpötila höystettynä vesisateella sai tulevien teekkareiden hampaat kalisemaan.

Eturivin keikka, kuten tapoihin kuuluu ja paraatipaikalle nosturien viereen. Tiedekunta tiedekunnan jälkeen saapui koskeen laskettavaksi ja tärinän, hytinän ja sinertävien huulien kirjo ei tuntunut opiskelijoita haittaavan, päivän erityislaatuisuus ja riemu oli käsin kosketeltavaa ja tapahtumaa oli ilo seurata huolimatta koleasta ja kosteasta säästä. Koreja dippailtiin 2,6 asteiseen Tammerkoskeen ja mitä kovempaa korista kantautui huuto ”Ei oo kylmä!”, sitä useampaan otteeseen kyseinen kori käytettiin vedessä. Nippelitietona mainittakoon, että keskimääräinen aika korin vedessä oloon oli 10 sekuntia ja pisin aika 19 sekuntia. Yksikään kori ei selvinnyt yhdellä dippauksella ja fuksista ei tule teekkaria jos ei pää kastu. Tosin se taisi jäädä fuksin oman harkinnan varaan, korit eivät sentään uponneet kokonaan veden alle.

Kahden tunnin odottelun jälkeen oli Insinöörinpoikasen vuoro hypätä koriin ja poksauttaa kuohujuoma kasteen kunniaksi. Poikasen hampaat kalisivat jo valmiiksi ja kosken pauhujen jälkeen lapsi tärisi kauttaaltaan, kuten kaikki muutkin korista pois kiivenneet. Märällä nurmikolla, tai siis saviliejulla, pukeutuminen jo valmiiksi märkiin vaatteisiin sai minut viimeistään ymmärtämään, miksi monien fuksien iskulause oli ”Keuhko! Kuume! Keuhko! Kuume!”.

Iloinen tunnelma ja opiskelijoiden riemu oli huumaavaa ja tapahtuma oli hauska ja hyvin järjestetty. Hyppäys yliopisto-maailmaan on varmasti useimmille nuorille valtava ja ensimmäisen vuoden paineet ovat vihdoin kääntymässä voitoksi ja samalla helpotukseksi. Kuohuviinin virtaus, laulu ja ilo kuuluvat asiaan ja toivon oman lapseni lisäksi kaikille opiskeluitaan tältä lukuvuodelta päättäville nuorille leppoisaa ja mukavaa kesää.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post129

Kevät

SekalaisetPosted by Rytmirouva Sat, April 14, 2018 17:14:51
Kaikkien suomalaisten lempivuodenaika on koittanut ja me pimeyden ruhtinaat ja ruhtinattaret kömmimme luolistamme ja sulamme kuin voi kevään lämmössä. Talven pimeys ja kylmyys ovat taakse jäänyttä elämää ja terassikausi voi alkaa, toppatakit ja kuomat veks! Tervetuloa topit ja varvastossut.

Minäkin olen nauttinut täysin rinnoin lintujen sirkutuksesta, ihanat pienet tipuset ovat kyhänneet pesän tallin harjalle ja lannoitteet ropisevat suoraan niskaan oven suussa. Valkoiset tallin seinää pitkin valuvat tuotokset ovat varma kevään merkki.

Sulamisvedet solisevat suloisina pikku puroina sinne tänne, lapsena vedimme kumisaappaan kärjellä reittiä purosille ja ohjasimme niitä haluamaamme suuntaan, pienten patojen rakentamisella sai tehtyä lammikoita ja vesileikit kuuluivat kevääseen, vaikutus lähes yhtä terapeuttinen kuin rannalla hiekkakakkujen kyhäämisellä, paitsi kurahousut. Nyt tarvitaan kaivuri. Isot ankkalammikot ovat vallanneet pihat ja lapset kurahousuineen todennäköisesti hukkuisivat niihin. Suurin ropakko on maitohuoneen oven edustalla ja luulin kuulleeni hieman sarkasmia maitoauton kuljettajan ihmettelyssä hänen kahlatessaan lammikossa "Kas kun joutsenet eivät vielä ole pesineet tähän". Seuraavana päivänä laitoin kahluusaappaat roikkumaan navetan oven pieleen.

Viherpeukalot hyrisevät tyytyväisyydestä ja istutuslaatikot odottavat täytettä, facebook ja instagram ovat pullollaan kuvia maan päälle tupsahtaneista luonnon ihmeistä ja ruohonleikkureiden kiillotus kuumimmillaan. Meidänkin ruohonleikkuri paljastui vihdoin lumen alta ja kävi ilmi, että polttoaineen loputtua kuski oli tarkistanut tilanteen ja jättänyt korkin auki. Talvisijoituspaikka oli tietenkin juuri se kohta, mihin bensa loppui ja nyt tankki on kätevästi täynnä vettä. Tosin nurmikon ajelu ei liene ajankohtaista hetkeen, jos koko kesänä, niin hyvin labradorinnoutaja on pissallaan polttanut orastavan nurmikonalun rusehtavaksi sotatantereeksi. Minun peukaloni ei ole vihreää nähnytkään ja sekin ongelma taisi ratketa kuin itsestään, koiranpentu on hiljattain siirtynyt lorottelemaan aamupissat nurmikolta suoraan kukkapenkkiin. Taidan tilata kuorman kivituhkaa penkin päälle...

Lumien sulaminen aiheuttaa tulvimisen lisäksi kaikenlaista kivaa pikkupuuhaa, tiedättehän kuinka mukavaa on auringon lämmössä vähän haravalla kupsutella pihamaita, näkee kättensä jäljen ja voi samalla haistella kevään tuoksuja. Meilläkin on ihan pikkuriikkisen puuhasteltavaa, kun tuotantopihoilta paljastuu lumen alta eriväristä paalimuovisilppua, heinää, olkea, lantaa, autonrenkaita, kuormalavoja, hiekkaa ja yllättävän paljon kaikenlaista minkä olemassaolo on jo unohdettu. Kevään tuoksut siivittävät puuhastelua saaden silmät kirvelemään.

Minä ja minun jääkaappikylmä siideri suuntaamme nyt terassille, tuolien pehmusteet ovat varastoitu talven yli samaan tyyliin kuin ruohonleikkuri, joten kunhan olen rapsutellut suurimmat homerihmastot pois, voin nautiskella kevätauringosta takapuoli märkänä. Aurinkoista parasta vuodenaikaa teille ja meille, kaikki tykkää keväästä, joka muuta väittää valehtelee. Piste. Ja kiitokset muusalle 😊



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post123

Tämä päivä oli huono päivä

SekalaisetPosted by Rytmirouva Thu, April 12, 2018 08:36:15
Tiedättehän ne päivät kun kaikki menee pieleen? Murphyn laki vai mikä se oli? En edes uskalla kuvitella mitä tuleva perjantai ja 13.pv tuo tullessaan kun jo maanantai oli verraton. Käytän mielelläni termiä anti-flow, pieneen ylämäkeen kompurointia koko ajan, ei mitään suurta ja vaarallista vaan pientä ja ärsyttävää.


Aamulla kömmittyäni puoliunessa keittiöön kahvin keittoon, lemahti jo ovella vastaan se kaikkein miellyttävin ja raikkain tuoksu jonka tiedän: kissan pissa. Astmaatikolla on joko ikänsä puolesta tai kenties kortisonin sivuvaikutuksena jonkinasteisia pidätysongelmia rakkonsa kanssa. Normaalisti kisu tomerasti herättää koko talon aamuyöllä ja kertoo halustaan päästä pihalle, mutta nyt joku neropatti oli teljennyt kissan oven taakse keittiöön. Kissa reppana oli lorotellut väkevät tuotoksensa lattialle ja lammikko oli mukavasti levinnyt listan alle ja osittain imeytynyt tiukasti puulattiaan. Kontatessani lattian pesussa aamutuimaan, ajattelin, että tästä ei voi päivä muuttua kuin paremmaksi. Vähänpä tiesin.

Aamun rimpuilut navetalla voin jättää luetteloimatta, mutta vastoinkäymisiä oli. Osa oli perushuttua, osa ei, mutta vieläkään en ymmärtänyt, että jokin suurempi voima yritti kertoa minulle, että minun olisi vain pitänyt jäädä sänkyyn peiton alle koko päiväksi. Koiranpennun levitettyä vessan roskiksen ympäri taloa ja pytyn mentyä tukkoon, aloin aavistelemaan pahinta.

Tallityöt sujuivat iloisesti kottikärryjä kuravellissä työntäen mutta kurassa puurtaminen ei saanut minua lannistumaan, kevätauringon paiste antoi energiaa ja päätin yllättää Rakkaimman Lapsen täyttämällä kaikki mahdolliset vesiastiat ulkona sekä sisällä. Normaalisti tietenkin lapsi kantaa vedet, nuori ja vahva kun on. Onnekseni hyödynsin ämpäreiden täyttymisajan tallin läheisyydessä puuhasteluun, enkä esim. lähtenyt kauppaan. Jälkikäteen tietenkin osaan kertoa, että minun olisi pitänyt pysyä ämpärin vieressä ja tuijottaa herkeämättä veden valumista, jotta olisin ymmärtänyt kääntää hanan kiinni astian täytyttyä. Tallin lattialle mahtuu yllättävän paljon vettä ja sitä on yllättävän hankala saada sieltä pois.

Jo aiemmin mainittu ihana kevätaurinko paistoi niin lämpimästi, että päätin avata ulkoseinät navetalta auki lehmien iloksi. Seinät ovat kuin rullaverhot, nappia painamalla auki tai kiinni. Muuten hyvä idea, mutta tökättyäni napin pohjaan pimeni koko navetta. Verhot yhä kiinni, valot pois ja lypsyrobotit seis. Sähkövikojen paikallistaminen ei ole vahvuuteni ja puhelu Insinöörille oli tarpeen, sulakkeen vaihto ja kaikenlaisten releiden naksuttelu sujui yllättävän hyvässä hengessä ja sainkin kehuja rauhallisuudesta ja maltista. No kyllä kai kun kerrankin Insinööri ei ollut ärsyttävä, normaalisti vastaavissa tilanteissa kiihdyn nollasta sataan kolmessa sekunnissa, ja tietenkin syynä vain huonot ohjeet!

Päivä viimeisteltiin pulahduksella pihan ankkalammikkoon, portaisiin kompastumisella ja kadonneella koiralla. Kärsityt vahingot olivat pelkästään henkisiä ja selvisin ehjin nahoin sängyn turvaan illalla. Malttamattomana odotan tulevaa perjantaita.





  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post122
Next »