Munaravilla maaliin

Munaravilla maaliin

kirjoittajan kipuilua

Intohimona kirjoittaminen. Juttuja laidasta laitaan: karvakorvista, kaksijalkaisista, lenkkeilystä, maalaisidyllistä tai sen puutteesta, musiikista... lista on loputon, pääasia on kirjoittaminen.
https://www.blogit.fi/munaravilla-maaliin/seuraa

Kevät

SekalaisetPosted by Rytmirouva Sat, April 14, 2018 17:14:51
Kaikkien suomalaisten lempivuodenaika on koittanut ja me pimeyden ruhtinaat ja ruhtinattaret kömmimme luolistamme ja sulamme kuin voi kevään lämmössä. Talven pimeys ja kylmyys ovat taakse jäänyttä elämää ja terassikausi voi alkaa, toppatakit ja kuomat veks! Tervetuloa topit ja varvastossut.

Minäkin olen nauttinut täysin rinnoin lintujen sirkutuksesta, ihanat pienet tipuset ovat kyhänneet pesän tallin harjalle ja lannoitteet ropisevat suoraan niskaan oven suussa. Valkoiset tallin seinää pitkin valuvat tuotokset ovat varma kevään merkki.

Sulamisvedet solisevat suloisina pikku puroina sinne tänne, lapsena vedimme kumisaappaan kärjellä reittiä purosille ja ohjasimme niitä haluamaamme suuntaan, pienten patojen rakentamisella sai tehtyä lammikoita ja vesileikit kuuluivat kevääseen, vaikutus lähes yhtä terapeuttinen kuin rannalla hiekkakakkujen kyhäämisellä, paitsi kurahousut. Nyt tarvitaan kaivuri. Isot ankkalammikot ovat vallanneet pihat ja lapset kurahousuineen todennäköisesti hukkuisivat niihin. Suurin ropakko on maitohuoneen oven edustalla ja luulin kuulleeni hieman sarkasmia maitoauton kuljettajan ihmettelyssä hänen kahlatessaan lammikossa "Kas kun joutsenet eivät vielä ole pesineet tähän". Seuraavana päivänä laitoin kahluusaappaat roikkumaan navetan oven pieleen.

Viherpeukalot hyrisevät tyytyväisyydestä ja istutuslaatikot odottavat täytettä, facebook ja instagram ovat pullollaan kuvia maan päälle tupsahtaneista luonnon ihmeistä ja ruohonleikkureiden kiillotus kuumimmillaan. Meidänkin ruohonleikkuri paljastui vihdoin lumen alta ja kävi ilmi, että polttoaineen loputtua kuski oli tarkistanut tilanteen ja jättänyt korkin auki. Talvisijoituspaikka oli tietenkin juuri se kohta, mihin bensa loppui ja nyt tankki on kätevästi täynnä vettä. Tosin nurmikon ajelu ei liene ajankohtaista hetkeen, jos koko kesänä, niin hyvin labradorinnoutaja on pissallaan polttanut orastavan nurmikonalun rusehtavaksi sotatantereeksi. Minun peukaloni ei ole vihreää nähnytkään ja sekin ongelma taisi ratketa kuin itsestään, koiranpentu on hiljattain siirtynyt lorottelemaan aamupissat nurmikolta suoraan kukkapenkkiin. Taidan tilata kuorman kivituhkaa penkin päälle...

Lumien sulaminen aiheuttaa tulvimisen lisäksi kaikenlaista kivaa pikkupuuhaa, tiedättehän kuinka mukavaa on auringon lämmössä vähän haravalla kupsutella pihamaita, näkee kättensä jäljen ja voi samalla haistella kevään tuoksuja. Meilläkin on ihan pikkuriikkisen puuhasteltavaa, kun tuotantopihoilta paljastuu lumen alta eriväristä paalimuovisilppua, heinää, olkea, lantaa, autonrenkaita, kuormalavoja, hiekkaa ja yllättävän paljon kaikenlaista minkä olemassaolo on jo unohdettu. Kevään tuoksut siivittävät puuhastelua saaden silmät kirvelemään.

Minä ja minun jääkaappikylmä siideri suuntaamme nyt terassille, tuolien pehmusteet ovat varastoitu talven yli samaan tyyliin kuin ruohonleikkuri, joten kunhan olen rapsutellut suurimmat homerihmastot pois, voin nautiskella kevätauringosta takapuoli märkänä. Aurinkoista parasta vuodenaikaa teille ja meille, kaikki tykkää keväästä, joka muuta väittää valehtelee. Piste. Ja kiitokset muusalle 😊



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post123

Tämä päivä oli huono päivä

SekalaisetPosted by Rytmirouva Thu, April 12, 2018 08:36:15
Tiedättehän ne päivät kun kaikki menee pieleen? Murphyn laki vai mikä se oli? En edes uskalla kuvitella mitä tuleva perjantai ja 13.pv tuo tullessaan kun jo maanantai oli verraton. Käytän mielelläni termiä anti-flow, pieneen ylämäkeen kompurointia koko ajan, ei mitään suurta ja vaarallista vaan pientä ja ärsyttävää.


Aamulla kömmittyäni puoliunessa keittiöön kahvin keittoon, lemahti jo ovella vastaan se kaikkein miellyttävin ja raikkain tuoksu jonka tiedän: kissan pissa. Astmaatikolla on joko ikänsä puolesta tai kenties kortisonin sivuvaikutuksena jonkinasteisia pidätysongelmia rakkonsa kanssa. Normaalisti kisu tomerasti herättää koko talon aamuyöllä ja kertoo halustaan päästä pihalle, mutta nyt joku neropatti oli teljennyt kissan oven taakse keittiöön. Kissa reppana oli lorotellut väkevät tuotoksensa lattialle ja lammikko oli mukavasti levinnyt listan alle ja osittain imeytynyt tiukasti puulattiaan. Kontatessani lattian pesussa aamutuimaan, ajattelin, että tästä ei voi päivä muuttua kuin paremmaksi. Vähänpä tiesin.

Aamun rimpuilut navetalla voin jättää luetteloimatta, mutta vastoinkäymisiä oli. Osa oli perushuttua, osa ei, mutta vieläkään en ymmärtänyt, että jokin suurempi voima yritti kertoa minulle, että minun olisi vain pitänyt jäädä sänkyyn peiton alle koko päiväksi. Koiranpennun levitettyä vessan roskiksen ympäri taloa ja pytyn mentyä tukkoon, aloin aavistelemaan pahinta.

Tallityöt sujuivat iloisesti kottikärryjä kuravellissä työntäen mutta kurassa puurtaminen ei saanut minua lannistumaan, kevätauringon paiste antoi energiaa ja päätin yllättää Rakkaimman Lapsen täyttämällä kaikki mahdolliset vesiastiat ulkona sekä sisällä. Normaalisti tietenkin lapsi kantaa vedet, nuori ja vahva kun on. Onnekseni hyödynsin ämpäreiden täyttymisajan tallin läheisyydessä puuhasteluun, enkä esim. lähtenyt kauppaan. Jälkikäteen tietenkin osaan kertoa, että minun olisi pitänyt pysyä ämpärin vieressä ja tuijottaa herkeämättä veden valumista, jotta olisin ymmärtänyt kääntää hanan kiinni astian täytyttyä. Tallin lattialle mahtuu yllättävän paljon vettä ja sitä on yllättävän hankala saada sieltä pois.

Jo aiemmin mainittu ihana kevätaurinko paistoi niin lämpimästi, että päätin avata ulkoseinät navetalta auki lehmien iloksi. Seinät ovat kuin rullaverhot, nappia painamalla auki tai kiinni. Muuten hyvä idea, mutta tökättyäni napin pohjaan pimeni koko navetta. Verhot yhä kiinni, valot pois ja lypsyrobotit seis. Sähkövikojen paikallistaminen ei ole vahvuuteni ja puhelu Insinöörille oli tarpeen, sulakkeen vaihto ja kaikenlaisten releiden naksuttelu sujui yllättävän hyvässä hengessä ja sainkin kehuja rauhallisuudesta ja maltista. No kyllä kai kun kerrankin Insinööri ei ollut ärsyttävä, normaalisti vastaavissa tilanteissa kiihdyn nollasta sataan kolmessa sekunnissa, ja tietenkin syynä vain huonot ohjeet!

Päivä viimeisteltiin pulahduksella pihan ankkalammikkoon, portaisiin kompastumisella ja kadonneella koiralla. Kärsityt vahingot olivat pelkästään henkisiä ja selvisin ehjin nahoin sängyn turvaan illalla. Malttamattomana odotan tulevaa perjantaita.





  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post122

Perinteet kunniaan

SekalaisetPosted by Rytmirouva Fri, March 30, 2018 16:27:56
Minä en ole pääsiäisihmisiä. Kaikki energiani kohdistuu jouluun ja muut pyhät tarkoittavat vain vuoden etenemistä kohti joulua (myönnettäköön että juhannus on ihan kiva). Pitkät pyhät muulloin ovat pelkästään rasittavia, asioita ei saa hoidettua ja syön liikaa. Pääsiäisenä se on erityisen ärsyttävää koska en edes pidä lampaasta ja silti onnistun syömään itseni palloksi.


Ainoa pääsiäiseen liittyvä perinne, jota ei sitäkään enää ole, oli virpominen. Palmusunnuntain painajainen alkoi jo pari päivää aiemmin ymmärrettyäni, että niitä pahuksen risuja ei taaskaan ole kerätty ajoissa. Lumihangessa rämpinen ja jotain pajua muistuttavan puskan etsiminen ei ollut minun juttu, eikä myöskään Insinöörin (yllätys). Vaari onneksi yleensä pelasti tilanteen ja myöhempinä vuosina jo taitavasti isovanhemmat ymmärsivät tarkistaa oksien tilanteen hyvissä ajoin ja oma-aloitteisesti. Ongelmaksi muodostui alkuvuosina myös koristelu: vessapaperi, folio, villalanka ja leivinpaperi ovat kaikki hyvin käyttökelpoisia askartelutarvikkeita. Sittemmin opin läksyni ja oksat saivat koristeeksi höyheniä ja kreppipaperia, aloin vihdoin ymmärtää miten äitipisteitä kerätään.

Virpomisvuodet eivät loppujen lopuksi kestäneet pitkään, koska poikien ego ei sallinut noidaksi pukeutumista järin pitkään. Periaatesyistä en antanut lupaa virpomiseen halloween-asussa tai merirosvon puvussa. Harry Potterin katsoin läpi sormien ja yhtenä pääsiäisenä Tylypahkan velhot kävivät räpsimässä naapureita pajunvitsoilla. Rakkain Lapsi toki teki virpomisesta taidetta, mutta se onkin jo ihan toinen tarina...

Pääsiäiskoristelut ovat myös aina olleet hyvin vaatimattomia, niitä ei ole. Mummo jaksoi monta vuotta sitkeästi kylvää pääsiäisruohon lasten iloksi ja minun tapettavaksi. Ymmärsitte oikein, en saa pidettyä edes pääsiäisruohoa hengissä, tosin useimmiten joku kissoista ehti tuhota ruohot ennen minua.

Nykyään ainoa pääsiäiseen liittyvä tapa on lammas. Itse en ole lampaanlihan ystävä ja kerran vuodessa sitä makunautintoa on riittävästi. Tosin tänä vuonna saimme yllättävän toimituksen lampaanlihaa lähituottajalta ja päätin testata ihan uudentyyppisen reseptin jo hyvissä ajoin ennen pääsiästä. Kokeilu oli oikein onnistunut ja pyhänä tarjolla onkin ylikypsää lampaanlapaa, josta jopa minä lammasrasisti tykkään. Ainakin hyvän viinin kanssa.

Iloista pääsiäistä kaikille, alla oleva kuva ei liity mitenkään pääsiäiseen, mutta tuleehan siitä aika keväinen olo. Uskollinen ystävä odottaa jo kevättä ja puutarhatöitä.






  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post118

Tämäkin vielä

SekalaisetPosted by Rytmirouva Tue, March 13, 2018 11:50:44
Kaikkihan tietää ne lääkepakkausten pienen pienet varoitustekstit, ne missä mainitaan harvinaiset ja erittäin harvinaiset kyseisen lääkkeen sivuvaikutukset. Ne mitä ei yleensä huvita lukea tai jää koko lääke ottamatta. No arvatkaapa mitä, ne saattaa oikeasti toteutua jonkun kohdalla ja minuahan arpa suosi, kuinkas muuten. Olen nyt erityisen ilkeä bloggaaja ja jätän kertomatta mistä lääkkeestä on kyse, hyi minua ja koittakaa elää asian kanssa.


Tapahtumasarja sai alkunsa osuvasti apteekissa, rysähdettyäni naama edeltä tiskille, hätääntynyt farmaseutti soitti ambulanssin ja taas sitä mentiin! Selkä kunnossa, polvet priimana ja silti vilkkuauton kyydillä hoitoa saamaan.

Paikallisen lasaretin ensiavussa vierähti tunti jos toinenkin ja olenpa kerrassaan tyytyväinen, että suunniteltu hoitsun ura ei toteutunut. Ketään ei käynyt kateeksi, ei hoitajia, ei lääkäreitä ja kaikkein vähiten potilaita. Heittäkääpä villi arvaus, kuinka kauan kestää, että joku tulee tsekkaamaan potilaan voinnin kun ko. potilas on tuotu lanssilla ja suurin ongelma on ollut hengitysvaikeudet? Ei enempää eikä vähempää kuin 1,5 tuntia. Maalaisjärjellä voisi kuvitella, että joku ehtisi käydä tarkistamassa, että potilas esim. hengittää, mutta ehkä käytävien varsille sullotut potilasvuoteet olivat jonkinlaisen valvontakameran tarkkailussa. Siivooja kyllä hujahti ohi pari kertaa, ehkä hänen tehtävä oli moppauksen ohessa tarkistaa elävät ja kuolleet.

Ruuhkapaletti pyörähti kuitenkin viimein ja pääsin huoneeseen käytävän varrelta. Todettuani jääväni henkiin, aloin mielenkiinnolla seuraamaan sairaalan päivystyshulinaa. Kiire oli kova ja potilaita enemmän kuin sairaalan omiksi tarpeiksi, viiveet siis tavallaan ymmärrettäviä, mutta siitä huolimatta ärsyttäviä ja monella olikin tunteet pinnassa. Keski-ikäisyys selvästi aiheuttaa äreyttä, kun taas vanhukset tuntuivat pysyvän samassa rauhan moodissa tunti toisensa jälkeen.

Ensimmäiset pari tuntia käytävän varrella jouduin kuuntelemaan keski-ikäisen miehen ärinää ja kiroilua, kuinka koko paikka pitäisi räjäyttää ilmaan tai polttaa maan tasalle. Suurin ongelma hänen kohdallaan vaikutti olevan nälkä. Herra oli ollut sairaalassa aamusta asti näkemättä vilaustakaan lääkäristä saatikka ruuasta vielä ilta kuudelta. "kyllä nämä nälkään tappaa jos eivät muuten onnistu" lausahdus kajahti monta kertaa. Siippa on ollut aikanaan samassa paikassa samanlaisessa tilanteessa. Hän ratkaisi ongelman tilaamalla paikalliselta yrittäjältä pitsan. Kanssapotilaat olivat ihmeissään pitsalähetin kysellessä verhojen väleistä, minne tuli tuplasalami. Sairaalan tuhoamissuunnitelmiin en yhdy (vaikka jotain asioille olisi tarpeen tehdä), enkä loppujen lopuksi uskaltanut vinkata pitsan tilauksestakaan, sen verran olivat herran hermot kireällä.

Huoneessa verhonaapurini olivat näitä kypsemmän iän edustajia ja olinkin ylivoimaisesti nuorin meidän jengistä. Erään hyväntuulisen mutta erittäin huonomuistisen rouvan juttelu piti mielen virkeänä ja illasta ei tullut tylsä. Erityisen mielenkiintoiseksi tilanne kehkeytyi, kun rouva viritteli napakymppi-tyylisen keskustelun verhon takana köllöttelevän lähes satavuotiaan papan kanssa. Pappa rouvan puheiden mukaan oli vain vähän vanhempi kuin rouvan oma isä, ja toteamus vahvistettiin kiljahtamalla "Olen doobi!". Syntymäpaikan tiedustelu sai rouvan hieman turhautumaan ja pappa joutuikin tyytymään vastaukseen "Oli nyt mikä tahansa, niin siellä minä olen syntynyt!".

Kaikki hauska loppuu kuitenkin aikanaan ja tässä tapauksessa hyvä niin. Illan mittaan kävi ilmi, että joka ikisellä seniorilla huoneessa oli influenssa. Ihan kohta on luvassa Rytmirouvan odotettu lomareissu ja pyysinkin iltapalaksi käsidesiä, voitte olla varmoja, että käytin sitä runsaasti ja kaikkialle, harkitsin myös hampaiden pesua käsidesillä mutta hylkäsin ajatuksen pienen pohdinnan jälkeen.

Lähes kuuden tunnin makoilun jälkeen tapasin vihdoin ihan oikean lääkärin, joka suostui päästämään minut kotiin. Lääkäri oli huonommassa kunnossa kuin monet potilaat ja säälin tunne läikähteli rinnassa lääkärin todetessa, että hän on niin väsynyt, ettei oikeastaan jaksa miettiä mikä minua vaivaa. Kaikki mahdolliset ja mahdottomat kokeet ja testit oli toki tehty, mutta ilmeisesti muu aivotyö ontui. Jälkikäteen ajatellen ja voinnin uudestaan huonontuessa, tuli kyllä mieleen lääkärin hieman ajattelematon lausahdus. Olisiko kuitenkin pitänyt jaksaa...

Olen välillä selaillut ja lueskellut vanhoja postauksiani ja nyt kun tämä saadaan vielä kirsikaksi kakkuun, voin todeta, että Rytmirouvan elämä ei ole kovin tylsää eikä jännitystäkään puutu, mutta totta vieköön, vähempikin riittäisi. Ja voitte olla varmoja, että saatte vain pintaraapaisun tämän puuhamaan elämästä.



  • Comments(1)//www.munaravia.fi/#post114

Keitä keitä kahvinkeitin

SekalaisetPosted by Rytmirouva Wed, February 21, 2018 21:36:28
Kahvinkeitin meni rikki. Edes Insinööri ei suostunut koskemaan keittimeen sähköiskun pelossa, normaalisti pieni vaaran tunne saa siipan vain innostumaan, joten päättelin keittimen olevan todella huonossa jamassa. Joku fiksumpi olisi ehkä tarkistanut, oliko melko tuoreella kahvinkeittimien aateliin kuuluvalla Moccamasterilla yhä takuu voimassa, mutta minä toiminnan tyttönä heitin keittimen roskikseen ja mietiskelin asiaa jäteauton perävalojen loisteessa.


Seuraavaksi teinkin vähän suuremman virheen: päästin Insinöörin kauppaan ostamaan uutta kahvinkeitintä, yksin, ilman esiliinaa. Välittömästi siipan kotiuduttua kauppareissulta, tajusin kömmähdykseni. Valtava pahvilaatikko kainalossa ja autuaan onnellinen ilme kasvoilla kertoivat jostain ihan muusta kuin perusmoccamasterista. Täydellisen kahvin metsästys oli taas saanut uusia ulottuvuuksia ja ihmeellinen lasipallohökötys sai Insinöörin tärisemään innosta. Olemme siipan kanssa pitäneet yhtä 23 vuotta, enkä muista hänen kertaakaan lukeneen minkään laitteen (ja herra paratkoon niitä laitteita on tullut ja mennyt PALJON) käyttöohjeita, tämä kerta ei ollut poikkeus. En sitten tiedä, olisiko käyttöohjeiden lukeminen auttanut hieman nopeammin ymmärtämään, että kahvinporojen ei kuulu pyöriskellä juotavan kahvin seassa, mutta makunautinto parani huomattavasti kun viimein suodatin oli oikein paikallaan ja porot eri paikassa kuin kahvi.

Ensimmäisen kahvinkeitto-operaation jälkeen kysyin, "kuinka monta päivää pitää odottaa, että voin mennä ostamaan tavallisen kahvinkeittimen?". Olen sinnitellyt kohta viikon ja suurin syy sinnittelyn onnistumiseen on ollut se, että siippa on keittänyt kahvit valmiiksi minulle termariin. Tänään jouduin itse värkkäämään aamukahvini ja kyllä jännitti! Osasin kuitenkin ja lopputuloskin oli ihan juomakelpoista.

Suurimmaksi ongelmaksi tässä varmasti muodostuu masiinan puhtaanapito. Normaalisti siinä vaiheessa kun kannu alkaa rusehtaa, olen nakannut sen tiskikoneeseen ja voila, kannu on kuin uusi. Tässä härpättimessä ei ole ainuttakaan osaa, minkä voisi työntää pesukoneeseen ja voitte olla varmoja, että minä kodinhengetär olen menestyksekkäästi tappanut pesukoneessa kaikki kipot ja kupit, joita pitäisi käsin tiskata. Jännityksellä odotan, irtoaako pinttynyt ruskea mönjä lasipallon pinnasta lepeinä vai tarttuuko joku tiskiharjaan sitä ennen.

Sitä en vaan käsitä, että miten sama kaava toistuu kerta toisensa jälkeen. Tämä ei nimittäin todellakaan ollut ensimmäinen kerta kun Insinööri onnistuu yllättämään minut hankinnoillaan, yksinkertaisinta olisi lähteä mukaan kauppaan hieman katsomaan perään. Mutta kuten olen jo aiemmin todennut, olen melko varma, että huono muisti on onnellisen elämän salaisuus. Voidaan siis todeta, että myös puolison huono muisti on onnellisen elämän salaisuus, ainakin jos olet insinööri.







  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post106

Penkkarihulinaa

SekalaisetPosted by Rytmirouva Mon, February 19, 2018 22:50:30
Nyt on kieltämättä ollut hieman kiire ja kirjoittamiselle ei ole oikein löytynyt aikaa mistään raosta, joten palataanpa nyt vasta viime viikon penkkaripäivän tunnelmiin.


Täällä meillä päin kuorma-auto- ja traktorikuljetukset on hyllytetty jo kauan sitten, voisin kuvitella, että paleltumisvammat ja onnettomuudet vähenivät merkittävästi linja-autoihin siirtymisen jälkeen. Itse aikanaan matkustin jossain kärryssä (en muista oliko traktori vai kuorma-auto) tulipalopakkasessa reilun kymmenen kilometrin matkan lähikaupunkiin karkkeja viskomaan. Jääpuikot sojottivat nenästä ja naama oli valkoisia laikkuja täynnä koko seuraavan viikon. Lämmittävät juomat eivät juurikaan edesauttaneet sulavaa liikkumista kärryn ja maankamaran välillä ja muksahdukset, nyrjähdykset ja mustelmat olivat peruspenkkarimeininkiä. Tänä päivänä abit matkustavat sivistyneesti linjuriautolla kaupunkiin ja kaikki lähitienoon abit kävelevät kulkueessa sokerihuuruisia tervehdyksiä heitellen.

Minun ja Insinöörin rakkauden hedelmistä keskimmäinen oli tänä vuonna riennoissa mukana. Asuvalinta miellytti äitiä, yksi lempileffoistani on "V niin kuin verikosto" ja pääosan V-niminen vapaustaistelija lähti penkkaripäivän aamuna kohti juhlahumua.

Meidän muiden suunnitelma oli tietenkin lähteä kaupunkiin kulkuetta seuraamaan ja namuja saalistamaan, koiranpentukin saisi samalla hyvää kokemusta ihmisjoukoista ja hälinästä. Matkaan siis!

Kaikki sujui suunnitelman mukaisesti lähes perille asti. Ensimmäisissä liikennevaloissa kaupunkiin saapuessa, koiranpentu oksensi. Enkä nyt todellakaan puhu tavallisesta oksennuksesta vaan jostain ihan muusta. Elton oli käynyt aamulla luvatta navetalla ja juonut maitoa, paljon maitoa. Mitäpä luulette, että maidolle oli tapahtunut sen muhittua koiraparan sisuksissa muutaman tunnin? Haju oli sanoinkuvaamaton ja lähes seurasimme koiran esimerkkiä, yökkäilyn siivittäminä, auton ikkunat avoinna kurvasimme lähimmälle parkkipaikalle ja heittäydyimme autosta ulos vauhdikkaammin kuin toimintaleffojen sankarit pommia karkuun.

Autossa ei ollut ainuttakaan muovipussia saatikka paperia. Kuopuksen koulureppu oli kuorrutettu koiran oksennuksella, samoin penkin reuna, koiran oma peti ja paras kaikesta: mukiteline! Mukitelineen jokainen kolo, reunus ja sauma oli ääriään myöten täynnä kuvottavan hajuista mönjää, eikä mitään tykötarpeita sotkun siivoamiseen. Kaikki mikä irti lähti, heitettiin auton lavalle ja minä kipitin lähimpään kauppaan ostamaan muovipusseja, talouspaperia ja puhdistusainetta.

Raivokas taistelu aikaa vastaan oli alkanut, abien iloinen mekkala kuului jo ja auton siivous oli vasta aluillaan, oksennuksen jättäminen mukitelineeseen ei ollut vaihtoehto. Kun viimein saimme auton jotakuinkin oksennusvapaaksi, alkoi armoton juoksu ja oikoteiden etsiminen, että ehtisimme kulkueen edelle. Koiranpennun kokemukset reissusta eivät välttämättä olleet parhaat mahdolliset, mutta nyt oli kiire, tapakoulutuksesta viis!

Emme lopulta ehtineet kulkueen edelle, mutta tavoitimme porukan kuitenkin kasaantuneena kulkueen päätöspaikalle. Ehdimme hyvin ihailemaan toinen toistaan hienompia asuja ja ottamaan valokuvia muistoksi. Koirakin säilyi järjissään ja seurasi kiinnostuneena hulinaa.

Auton kohtalo on edelleen arvoitus, toistaiseksi vesi kihoaa silmiin autoon mennessä ja muhevat oksennushuurut leijuvat ilmassa. Joitain vuosia sitten Insinööri antoi minulle lahjaksi vasikan, jonka hän kävi salaa hakemassa autolla länsirannikolta. Se auto meni vaihtoon ja luulisin, että vasikan paska on pienempi ongelma kuin erityisen pahanlaatuinen oksennus.

Alla vielä kuva meidän omasta vapaustaistelijasta ❤️








  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post105

Ystävänpäivä

SekalaisetPosted by Rytmirouva Wed, February 14, 2018 16:24:08
Olen yleensä ohittanut ystävänpäivän olankohautuksella, parhaimmille kavereille on ehkä lähtenyt tekstiviesti tai facen kautta joku tervehdys. Näitä kaiken maailman kissanristiäisiä riittää ja joulukin oli juuri äsken, korttiaddiktit lienee hikoilevat nuollessaan merkkejä kortteihin ihan yhtenään. Omituisen asiasta tekee myös se, että päivähän on alunperin rakastavaisten päivä, miten ja milloin tähän jenkkien parisuhdehöttöön sotkettiin ystävät?


Pikkuhiljaa olen kuitenkin huomannut, että päivä on onnistunut löytämään paikkansa myös täällä kylmässä Pohjolassa ja suomalaiset ovat onnistuneet muokkaamaan päivästä sekä ystävän- että rakastavaisten päivän. Minäkin olen huomannut tänään ajattelevani ystäviäni ja itse asiassa oma päivä ystäville ei tunnu yhtään hullummalta. Ystävien merkitystä ei pidä vähätellä ja he varmasti ovat päivänsä ansainneet. Nuorempi sukupolvi ei edes muista aikaa ilman ystävänpäivää ja hyvä niin. Kuopuksen koulussa kaikki oppilaat askartelivat tänään halipassit, kaulassa roikkuvaan sydämen muotoiseen passiin kirjoitettiin jokaisen päivän aikana halauksen saaneen kaverin nimi. Ihana idea, minäkin alan todella lämmetä ystävänpäivälle.

Siippa on kova autourheilija, niin sohvalla kuin ratissa. Tänään vetosin Insinöörin sisäiseen formulakuskiin ja vaadin yhteistä ystävänpäiväkuvaa, innoituksena tähän toimi tietenkin Valtteri Bottaksen ja Kimi Räikkösen instagramissa jakamat ihanat kuvat puolisoiden kanssa, varsinkin Valtterin ja Emilian kuva oli hurmaava. Yritin maanitella Insinööriä vastaavaan, ehdotukseni, että kiipeäisin reppuselkään ja sitten vaan häikäisevät hymyt kameralle ei tosiaan saanut kannatusta. Mutinat jenkkihapatuksesta kaikuivat kuuroille korvilleni ja jatkoin jankutusta. Olen aika taitava jankuttamaan ja jauhamaan, niin kauan kunnes saan tahtoni läpi, mutta tällä kertaa Insinööri pysyi tiukkana. Tosin tarkemmin kun asiaa miettii, niin Valtterin ja Emilian kuvan kaltaiseen lopputulokseen olisi saattanut olla omat haasteensa päästä....

Ihanaa ystävänpäivää teille kaikille, yllättäkää kotijoukot ja kipittäkää ostamaan suklaata ja kuohuvaa illaksi, lupaan että se kannattaa ☺️

Alla teillekin ihailtavaksi Valtterin ja Emilian ihana ystävänpäiväkuva, kuvateksti oli "Happy Valentine's Day! 😀💘" 📷 Sakari Majantie



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post103

Autolla ajetaan varo-varovasti

SekalaisetPosted by Rytmirouva Wed, February 07, 2018 22:41:52
Arvatkaapa kuinka monta kertaa olen ajanut katsastamattomalla autolla poliisien ansaan? Aika monta, muistaakseni oikea vastaus on kolme. Ikinä autoa ei tietenkään tarkoituksella ole jätetty katsastamatta, mutta kyseinen toimi kuuluu harmaalle alueelle. Harmaa alue pitää sisällään erilaisia töitä ja toimia, jotka minun mielestä kuuluvat Insinöörille ja Insinöörin mielestä minulle, joten ne vain yksinkertaisesti jäävät tekemättä.


Vain yhden kerran pääsin satimesta perinteisin konstein. Lämmin hellepäivä ja loman alku olivat saaneet minut pukeutumaan keveästi ja tukkakin oli sopivan vaalea ja voitte uskoa, että olen äärimmäisen taitava tekeytymään hieman avuttomaksi ja typeräksi blondiksi (mitä en tietenkään oikeasti ole...). Sininutut olivat oikein ystävällisiä ja avuliaita, kovasti pahoittelivat, että rikesakon annolta ei voida välttyä, mutta hyvitykseksi sain sisäpiiritietoa parhaasta katsastusasemasta. Pääsin jatkamaan matkaa ja lupaukseni mukaisesti ajoin suoraan sille kehutulle konttorille. No ei auttanut, ei. Kärry ei mennyt syynistä läpi. Ne muut kerrat olivatkin lopputulokseltaan hieman perinteisimpiä, kilvet pois ja ajokielto.

Tästä kaikesta on kuitenkin ollut seurauksena se, että pelkkä poliisiauton näkeminen saa verenpaineeni kohoamaan. Puristan rattia rystyset valkoisena ja unohdan hengittää, kunnes virkavalta on kadonnut horisonttiin. Joka taivaan kerta, kun perässäni on ajanut poliisiauto, on se myös komentanut minut pysähtymään. Kuulun juuri siihen parjattuun heimoon, joka vain nähdessään poliisiauton, survaisee jarrun pohjaan, heittää kännykän takapenkille sekä tarkistaa turvavyön ja valot. En viitsi edes kertoa, mitä kaikkea listaan lisätään silloin, kun heppatraileri on peräkoukussa kiinni.

Tänään kotimatka sivistyksen parista sai sydämeni tykyttämään, kirkonkylän kohdalla taakseni iskeytyi pelottavan sinivalkoinen auto. Ensimmäiset viisi kilometriä perässäni tekivät varmasti vaikutuksen, kiemurtelin pientareen ja vastaantulevan kaistan väliä melko holtittomasti, koska yritin samalla epätoivoisesti tihrustaa peileistä, roikkuiko hanurissa oikeasti poliisiauto vai joku muu epäilyttävästi saman näköinen kaara. Noin viiden kilometrin poukkoilun jälkeen olin vakuuttunut, että perässäni olivat ihan oikeat sinivuokot ja sitten aloinkin vain odottaa pysähtymismerkkiä. Ylinopeudesta ei ollut pelkoa, Insinöörin takavetoinen kusiluistin pitää kaasujalan keveänä, mutta eihän minulla ollut pienintäkään käryä, oliko auto katsastettu tai milloin se olisi pitänyt katsastaa.

Kissa ja hiiri leikki jatkui kilometritolkulla ja monta kertaa paineen alla meinasin pysähtyä bussipysäkille antamaan tietä. Pidin kuitenkin hermoni kurissa ja sydän pamppaillen puristin rattia, samalla vilkuillen peileistä perässä roikkujaa. Kukahan muuten on keksinyt turvavälit? Ei ainakaan ne tämänpäiväiset poliisiystäväni.

Kotiristeyksen häämöttäessä heitin vilkun päälle hyvissä ajoin, silmä kovana tarkkailin, milloin sininen valo vilkahtaa. Tosin nythän oli ihan mahdollista, että poliisit vain ajaisivat perässäni kotipihaan, siellä en ole vielä saanutkaan sakkoja. Hämmästykseni oli suuri kun sinivalkoinen auto vain jatkoi matkaansa minun käännyttyä kotia kohti. Tarkkailin vielä hetken mahdollista U-käännöstä, jota ei tosiaan tullut ja sain rauhassa ihan ypöyksin körötellä kotipihaan. Auto taisi olla katsastettu.





  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post100
Next »