Munaravilla maaliin

Munaravilla maaliin

kirjoittajan kipuilua

Intohimona kirjoittaminen. Juttuja laidasta laitaan: karvakorvista, kaksijalkaisista, lenkkeilystä, maalaisidyllistä tai sen puutteesta, musiikista... lista on loputon, pääasia on kirjoittaminen.
https://www.blogit.fi/munaravilla-maaliin/seuraa

Syksyn Sävel

SekalaisetPosted by Rytmirouva Wed, August 22, 2018 10:27:57
Olen päättänyt noudattaa blogin suhteen samaa kaavaa kuin muussakin elämässäni, eli vältän asioiden tekemistä, jotka eivät tunnu mielekkäältä. Kirjoittaminen sinällään edelleen tuntuu hyvältä, mutta teksti ei tule luonnostaan ja helposti. Niin mukavaa kuin olisikin ihan teidän lukijoiden mieliksi kirjoittaa, en sitä tee, koska kirjoittaminen tuntuu tällä hetkellä työläältä. Ehdin lähes vuoden nauttia kirjoittamisen ilosta ja toivon, että ilo välittyi myös teille. En ole kirjailija ja toimeentuloni ei ole kiinni kynän jäljestä, joten harrastuksen vaihto on ajankohtainen. Suosittelen samaa lämpimästi ihan kaikille, tehkää niitä asioita joista nautitte ja jotka tuntuvat hyvältä, älkää tuhlatko elämää!


Hassun pöhkö ja rakas sukuni on yllättävän monilukuisesti seurannut blogiani ja heille on ikävä tuottaa pettymys, mutta ovet farmilla ovat aina avoinna, tervetuloa käymään milloin vain. Enkä sitä paitsi tiedä, vaikka kirjoittamisen ilo palaisi heti huomenna, en myöskään epäröi jatkaa siitä mihin jäin blogin osalta.

Kuulumisia olisi vaikka kuinka paljon, tätäkin kirjoitan parhaillaan lentokoneessa matkalla kotiin Nizzan auringosta, paikka muuten oli ihana, suosittelen lämpimästi kenelle tahansa. Tosin elokuun lämpötilat hipoivat pilviä ja kuumuudesta kärsiville ajankohta ei ehkä olisi ollut paras mahdollinen. Insinööri seisoi ilmastointilaitteen alla viikon ja piipahti välillä kylmässä suihkussa...

Rakkain Lapsi on saanut naimaluvan, keskimmäinen lentää pesästä ihan lähipäivinä kohti opiskeluja ja vanhinkin muuttaa takaisin insinööritehtaan läheisyyteen. Talo siis tyhjenee kesän jäljiltä ja ainoastaan kuopus jää ilostuttamaan meitä. On siis peräti todennäköistä, että innostun kirjoittamaan hyvinkin pian uudestaan.

Intiaanikesä alkaa olemaan ohitse ja syksy saapuu hitaasti mutta varmasti. Rakastan pimeitä syysiltoja ja jopa minä olen saanut riittävästi aurinkoa ja lämpöä varastoon talvea varten. Ihan pian on vielä luvassa matka ystävien luokse Espanjaan ja siellä saan varmasti viimeisteltyä aurinkovaraston. Mukavaa syksyä teille kaikille, muistakaa tehdä asioita joista tykkäätte ja älkää mököttäkö, hymy ei maksa mitään 😊



  • Comments(1)//www.munaravia.fi/#post144

Surfin Bird

SekalaisetPosted by Rytmirouva Thu, July 19, 2018 23:20:43
Lämpö on hellinyt meitä viime päivinä ja olenkin nautiskellut ja ottanut ilon irti hellepäivistä. Kaikki Rytmirouvan tuntevat tietävät, että rakastan lämpöä ja aurinkoa, ainainen paleleminen unohtuu hetkeksi ja villasukat vaihtuvat varvastossuihin. Kotioloissa auringonkaipuuni aiheuttaa pienimuotoisia ongelmia koska kotitöiden siirto pihalle ei kaikilta osin onnistu. Koti onkin aina kaaoksen vallassa kauniiden kesäpäivien koittaessa ja mitä pidempään hellejakso jatkuu, sitä suurempi sotku sisätiloissa. Tällä kertaa päätin paeta sotkua sukulaisten mökille, varmuuden vuoksi oma aurinkotuoli matkaan ja menoksi!


Mökkielämä on jäänyt minulle vieraaksi ja kuuluu lähinnä lapsuusmuistoihin, kotona on riittänyt tarpeeksi puuhaa ja haaveissa on siintänyt pikemminkin valmiiksi sijattu hotellivuode buffetaamiaisella halkojen ja käpyjen sijaan. Ilmeisesti kuitenkin ikä ja elämän rauhoittuminen ovat tehneet tehtävänsä ja nautiskelin minilomasta mökillä täysin rinnoin. Tosin on mahdollista, että sukulaisten passattavana olemista ei täysin voi rinnastaa oman mökin haasteisiin ja todennäköisesti sukulaiset näkevät vielä pitkään painajaisia aurinkotuolissa kylkeään kääntävästä Rytmirouvasta. Syöminen, juominen ja päiväunet olisivat riittäneet vallan mainiosti mutta muu seurue oli puuhakkaampaa ja kutsu kroketin peluuseen esitettiin heittämällä kylmää vettä kuorsaavan Rytmirouvan rinnuksille. Yllättävän sinnikkäästi pelikaverit jaksoivat kuunnella narinaani eikä luovuttamiselle annettu lupaa, jouduin kiskomaan aurinkotuolin strategiseen paikkaan keskelle rataa, jotta sain levättyä aina lyöntivuorojeni välissä.

Yllättäen mökkiaktiviteeteista löytyi myös laji, joka sai jopa laiskottelevan Rytmirouvan innostumaan. SUP-lauta oli tuttu vain lehtien sivuilta ja kavereiden somejulkaisuista, mutta nyt pääsin testaamaan kapinetta mökkijärvellä. Ennakko-odotukset eivät olleet järin suuret ja tunnetusti huono tasapainoni ei antanut odottaa kummoisia tuloksia, auringon lämmittämä linnunmaitoa muistuttava vesi ja kohtuullinen uimataitoni kuitenkin ratkaisivat asian ja päätin kiivetä laudan päälle. Ohjeet olivat hyvin selkeät eikä tulkinnan varaa jäänyt: jalat haralleen ja mela käteen! Enemmän hyötyä kuitenkin oli toisaalta annetusta neuvosta, jossa kehotettiin vertaamaan lajia melko hyvin hallitsemaani lasketteluun. Lajeilla tuskin on mitään tekemistä toistensa kanssa, mutta mielikuvat ovat tunnetusti tärkeitä ja sain paljon kaipaamaani itseluottamusta. Yllätyksekseni homma oli helppoa kuin heinänteko eikä veteen kellahtamista tapahtunut lainkaan. Innostuin kauhomaan ympäri järveä laudalla ja seuraavana päivänä jatkoin harjoituksia. Siihen nähden, että yleensä arvostan liikkuvien lajien tarkoituksenmukaisuuden melko korkealle, tuli yllätyksenä että suppailin innolla ympäri ropakkoa ilman päämäärää. Paikasta A paikkaan B liikkuminen on minulle luontevaa ja muu tuntuu turhalta, mutta tällä kapineella kestin tilanteen hienosti.

Vuorokauden mökkiloma oli vasta harjoittelua ja alkusoittoa tulevalle ja mökkeily jatkuu ystävien seurassa vielä muutaman päivän. Olosuhteet muuttuvat pykälää askeettisemmiksi ja kyljen kääntely aurinkotuolissa vaihtuu käpyihin ja halkoihin, uskon kuitenkin selviäväni siitäkin mainiosti, varsinkin kun seura on mitä parhainta.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post143

Let’s get Party

SekalaisetPosted by Rytmirouva Tue, July 03, 2018 18:55:27
Tiedättekö mikä on paras tapa juhlia melkein mitä tahansa? Tietenkin yllätysjuhlat! Meidän ikioma luottopakkimme, farmin virallinen maskotti, Rytmirouvan oikea käsi eli The Karjanhoitaja täytti hiljattain pyöreitä vuosia. Ressukka kuvitteli pääsevänsä livahtamaan kekkereistä pienimuotoisella kahvituksella ja kakun pyöräytyksellä. The Karjanhoitaja säilyttää kotonaan samanikäistä siippaa, joten tuplajuhlat olivat liian herkullinen aihe jättää pienen piirin kahvitteluhetkeksi. Siispä kesäjuhlien suunnittelu polkaistiin käyntiin hyvissä ajoin keväällä, synttärisankarin äiti pisti tuulemaan ja yllätysjuhlat olivat tosiasia.

Kuten olen jo aiemmin maininnut, sukumme on kovaäänistä ja puheliasta. The Karjanhoitaja totta tosiaan kuuluu sukuun ja suurin ongelma tällä porukalla onkin yleensä salaisuuksien säilyttäminen. Muutamasta möläytyksestä huolimatta salaisuus kuitenkin piti loppuun asti ja onnistuimme yllättämään päivänsankarin täydellisesti. Kuinka paljon ystäviä ja sukulaisia voi ”sattumalta” osua kahvittelemaan paikalliselle huoltoasemalle? No aika paljon jos Karjanhoitajalta kysytään, hälytyskellojen kilkatus alkoi kuulumaan vasta siinä vaiheessa, kun kaivoimme skumppapullon ja muovimukit esiin auton takapaksista.

Sekalainen joukko juhlakalujen ystäviä ja sukulaisia kokoontui viettämään hauskaa päivää ja hauskaa meillä totisesti oli. Ohjelmallinen osuus piti sisällään mm. panssarivaunuajelun, joka sai Rytmirouvan niskavillat nousemaan pystyyn. Leppoisa puksuttelu ryömintävaihteella ei pitänytkään paikkaansa vaan vaunulla paahdettiin hillitöntä kyytiä pitkin lepikoita ja kanssamatkustajat olivat varmasti tyytyväisiä annetuista kuulosuojaimista, ei niinkään panssarivaunun mylvinnän, vaan Rytmirouvan kimakan kiljumisen takia. Normaaliin tapaani järjestelin ja päsmäröin taas niin uskollisesti, että kiipesin viimeisenä vaunun kyytiin... se oli virhe. Takaosan heittely oli liikaa Rytmirouvan olemattomalle tasapainolle ja kiljumisen lisäksi lähin vierustoveri sai kokea, miltä tuntuu kun nelikymppinen kirkuva nainen roikkumisen, törmäilyn ja nojailun lisäksi pälpättää hermostuneesti koko ajan. Epätoivoinen yritys ottaa videokuvaa ajelusta romuttui ensimmäiseen mutkaan, sen jälkeen molemmat kädet olivat tiukkaakin tiukemmin kiinni missä tahansa vaunun osassa, toivottavasti ei kuitenkaan vieruskaverissa... ihan tarkkaa muistikuvaa minulla ei asiasta ole. Siinä vaiheessa kun päivänsankareista parrakkaampi päästettiin vaunun rattiin, otti Rytmirouva hatkat kyydistä. Pako varmistui kuullessani pätkän annettuja ohjeita kuljettajalle: ”jarrut on niin ärhäkät, että parempi kun et käytä niitä ollenkaan”. Huoli oli kuitenkin turha, vaunu totteli kokematontakin kuskia oivallisesti ja vauhtikin pysyi maltillisena, jarruilla tai ilman.

Ilta jatkui iloisissa merkeissä hyvän ruuan, juoman, livemusan ja hauskanpidon (sekä ihan vähän jalkapallon) merkeissä. Uskoisin, että päivänsankarit saivat ikimuistoiset juhlat ja bonuksena Rytmirouva sai nautiskella pitkästä aikaa hyvän ystävän seurasta. Kiitokset mukana olleille, kekkerit olivat kesän parhaimmistoa 😊


The Karjanhoitaja juhla-asussa



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post140

Akku tyhjä

SekalaisetPosted by Rytmirouva Mon, June 18, 2018 14:10:13
Parin vapaapäivän kunniaksi päätin karistaa farmin pölyt jaloista ja suunnata ystävän luokse kaupungin sykkeeseen. Kulkuneuvoksi järjestyi esikoisen auto ja mukavasti hän olikin jo kesäkuun kunniaksi vaihtanut kesärenkaat nastojen tilalle, edellisen kerran samaa autoa lainatessani sain sakot, koska kosla oli katsastamatta, nyt ainakin välttyisin mahdollisilta rengassakoilta. En uskaltanut kysyä, oliko auto katsastettu ajallaan...


Insinöörinpoikasen sanoja lainatakseni, ”auto toimii ihan hyvin, kunhan sen saa käyntiin”. Totta tosiaan, sainkin tarkat ohjeet kaaran käynnistämiseen ja pikkuinen ladattava akkulaturi oli elinehto tällä autolla liikkumiseen. Opastus alkoi takapaksin aukaisulla avaimilla ja akun esiin kaivamisella kaikkien tyhjien pullojen ja tölkkien alta. Hassunpienet kaapelit kiinni akkuun, virta päälle laturiin ja simsalabim, auto käyntiin! Paitsi jos ei käynnisty kuitenkaan, niin sitten vaan odotellaan ja yritetään hetken päästä uudelleen. Ohjeet eivät kertoneet, miten menetellä, jos auto ei sittenkään vielä käynnisty, mutta se nyt ei tietenkään olisi mahdollista, eihän?

Matkaan siis, ensimmäinen pysähdys huoltoasemalle ja tietenkin sammutin auton. Pienen ajon jälkeen kosla varmasti käynnistyisi ilman laturia ja jos ei, niin tottahan minä tiedän miten toimia kaiken opastuksen seurauksena. Varmaan arvaatte, että mikään ei mennyt kuten kuvittelin ja hetken olin varma, että saan viettää vuorokauden irtioton huoltoaseman pihalla. Loppujen lopuksi sain kuin sainkin auton käyntiin ja matka pääsi jatkumaan. Seuraava havaintoni oli, että ilmastointi ei toimi. Aurinko ja helteinen lämpötila saivat auton muistuttamaan saunaa ja vaikka saunomisesta tykkäänkin, teen sen mieluusti autenttisissa olosuhteissa, joten ikkuna auki ja ilmaa sisään. Avonainen ikkuna tietenkin mahdollisti auton ulkopuolelta kantautuvien äänien kuulemisen, joista eniten huomiotani kiinnitti kuskin puoleisen eturenkaan soundit. Rengas piti itseasiassa semmoista möykkää, että päätin kiireesti laittaa ikkunan takaisin kiinni ja musat täysille, sitä ei ole mitä ei kuule vai miten se meni...

Hengähdin helpotuksesta päästyäni perille ja saatuani auton tukevasti parkkiin, renkaat ehjinä sekä paikallaan ja käynnistäminenkin olisi huomisen huolia. Huominen tosin koitti yllättävän pian ja olikin taas aika kaivaa laturi esiin. Ai niin, miten kaivat koska laturi nököttää etupenkillä ja ovet ovat tukevasti lukossa sekä auto niin pimeänä, että mikään ei toimi. Lapsi säilytti laturia takapaksissa ehkä juuri tästä syystä. Tuskanhien vuodatus ei onneksi (vielä) päässyt alkua pidemmälle huomatessani, että kuskin oven saa auki myös ihan perinteisesti avaimella. Ei muuta kun takakonttia kaivamaan ja akku esiin, piuhat kiinni ja.... naks. Auto ei inahtanutkaan ja pysyi pimeääkin pimeämpänä. Monen yrityksen jälkeen olin valmis luopumaan toivosta ja lainaamaan ystävän autoa päästäkseni kotiin. Vielä kerran asenne tuotti kuitenkin tulosta ja auto hyrähti käyntiin. Heipat ystävälle, pakki päälle ja peruutus pois parkista suoraan tielle, johon auto sammui. Kyllä, poikittain keskelle tietä! Minä onneton automaattivaihteiston suurkuluttaja en ymmärtänyt ihan vaan varmuuden vuoksi huudattaa kaasua ja luistattaa kytkintä, joten siihen tyssäsi matkanteko.

Nyt alkoi tuskanhiki virtaamaan ja kuumeinen ponnistelu auton käyntiin saamiseksi. Sehän ei tietenkään onnistunut ja vaihtoehdoiksi jäi työntäminen tai vetäminen. Kaikki järkevä aivotoiminta katosi kuin tuhka tuuleen ja paniikki alkoi nostaa päätään, miten ihmeessä on mahdollista, että nelikymppinen omasta mielestään ihan kunnollisella maalaisjärjellä varustettu nainen voi käyttäytyä kuin hysteerinen teini? Ei se mitään, en minäkään tiedä mutta yhdistäkää mielessänne Spede-showsta tuttu Hannele Laurin naisen logiikka, Kumman kaa ohjelman Ellu ja lopuksi vielä hätääntynyt ympäriinsä säntäily, niin pääsette jyvälle, miten Rytmirouva toimii kun tulee tiukka paikka. En muista hetkeen olleeni niin onnellinen nähdessäni miehen, kyllä vain, ihan oikea supisuomalainen mies! Luotettavan vankkarakenteinen ja lempeällä (säälivällä) katseella varustettu alfauros sattui kulkemaan ohi ja oli valmis auttamaan neidon pulasta. Saimme auton työnnettyä tien sivuun pois tukkimasta liikennettä, jota ei siis vielä edes ollut, ja pitkän tauon jälkeen pystyin taas hengittämään ja puhumaan järkeviä lauseita. Tai ainakin lauseita.

Auto saatiin viimein käyntiin ja vaatteet hiestä märkänä pääsin lähtemään kotia kohti. Ilmastoinnin toimimattomuus ei enää haitannut ja pienet sivuäänet kuulostivat linnun laululta. Ohikulkijat loivat ehkä hieman pidempiä katseita ajoneuvooni, niin raivokkaasti poljin kaasua risteyksissä välttääkseni koslan uudelleen sammumisen, pahimmassa tapauksessa keskelle risteystä. Helpotus oli suuri päästyäni kotipihaan ja avainten palautus esikoiselle piti sisällään muutaman autonhoito-ohjeen. Ensi kerralla menen polkupyörällä.





  • Comments(1)//www.munaravia.fi/#post138

Gaudeamus Igitur

SekalaisetPosted by Rytmirouva Sun, June 10, 2018 16:13:14
Konsertin jälkeinen kotiinpaluu palautti jalat maan pinnalle (tai sitten ei) ja raivoisa yo-juhlien valmistelu pääsi vauhtiin. Olen tiukasti sitä mieltä, että oli kyseessä sitten lakkiaiset, konfirmaatio, valmistujaiset, häät tai hautajaiset, ovat juhlakalut juhlansa ansainneet ja asiaan kuuluu, että puitteet ovat sen mukaiset. Jouluna voin surutta sietää villakoiria ja tarjoilla ruuat foliorasioista, mutta kerran elämässä kekkereihin täytyy panostaa ja tehdä juhlasta juhla. Joten puuhaa riitti ja koko perhe pääsi nauttimaan Rytmirouvan pakkomielteestä saada paikat juhlakuntoon suurta päivää varten.


Monen monta vuotta on ystäväni ammattilaisen ottein hoitanut juhlatarjoilut alusta loppuun ja vähän enemmänkin. Ammattilaisen otteisiin toki auttaa, että hän on oikeasti ammattilainen ja työkseen järjestelee tarjoiluja kaikenlaisiin tapahtumiin. Ystävä perheineen kuitenkin kyllästyi lumeen ja räntään ja päätti siirtyä muuttokuorman kanssa Espanjan lämpöön. Minä poloinen en ollut lainkaan ymmärtänyt, minkälainen työmaa on juhlien ruokahuolto kaikkine astioineen, pöytäliinoineen, kukkineen ja ruokineen. Puhumattakaan, että juhlapäivänä tarjoilu vaatii toimenpiteitä ja asiansa osaavan ihmisen keittiöön.

Sukumme on iso, kovaääninen ja aina valmiina juhlimaan, joten ihan pienellä vierasmäärällä ei selvitä minkäänlaisista kissanristiäisistä. Kuutisenkymmentä juhlavierasta vaatii jo vähän enemmän sapuskaa, kuin mihin Rytmirouvan aika, kärsivällisyys ja taidot riittävät. Ystävän jättämän aukon jälkeen täytyi etsiä uusi pitopalvelu, se löytyikin helposti, mutta ei puhettakaan täyden palvelun paketista juhlapäivälle, olin armotta myöhässä ja minun olisi tyytyminen pelkkään ruokaan. No ei hätää, tärkein asia on kunnossa, loppu sujuu kuin itsestään... vähänpä tiesin.

Perinteisesti ruokailuvälineitä pitää olla yhtä paljon kuin vieraitakin, eikös vain? Yhdelle perheelle yksi lautanen ja vuorottain syöminen käväisi mielessä, samoin kertakäyttöastiat, mutta hylkäsin ne nopeasti. Olin kuullut, että Martta-yhdistys vuokraa astioita (arvatkaa kuulunko kyseiseen seuraan?) ja astiat järjestyivätkin näppärästi sitä kautta, tosin pahvimukien houkutus oli suuri kuultuani, että Marttojen kultareunustettu kahviastiasto täytyy pestä käsin. Minä, joka pesen kaiken hiusharjoista lähtien astianpesukoneessa, näen vain painajaisissa kultareunuskuppeja. Vaihtoehdot olivat kuitenkin vähäiset ja kannoin kiltisti juhlakupit autoon. Kotona oli nyt valmiina odottamassa järjetön määrä muovilaatikoita täynnä lautasia, kahvikuppeja, laseja, haarukoita, veitsiä, lusikoita ja jos jonkinlaista tarjoiluastiaa ja kannua. Ystäviltä ja naapureilta haalitut salaattiottimet, kuoharilasit, maljakot ja pöytäliinat olivat iloisesti sikinsokin ympäri taloa, innoissani odotin jo juhlien jälkeistä tavaroiden palautusurakkaa, lottovoitto vaikutti todennäköisemmältä kuin juuri sen oman astian takaisin saaminen.

Hikipisaroita vuodatti myös emännän löytäminen keittiöön, ystävien piinaaminen ja soittelukerros ei tuottanut tulosta ja olin henkisesti valmistautunut viettämään juhlapäivän keittiössä ihan itse. Lopulta ystävä Espanjasta käsin järjesti asian ja sain kuin sainkin itse vapautuksen kyökkivuorosta. Ennakkopalaveri emännän kanssa sai minut lopullisesti ymmärtämään, että ykkösprioriteettini on saada ystäväni muuttamaan takaisin Suomeen seuraaviin juhliin mennessä. Maidot, kermat, sokerit, makeutusaineet, servetit, kupit, kulhot, kukat, laktoosit, gluteenit (kuka niitä muistaa?), kahvit, kahvinkeittimet, termarit, lämpölaatikot (siis mitkä???), teepussit.... takykardia teki takaisintuloaan ja hikipisarat virtasivat selkärankaa pitkin, mihin oikein olin ryhtynyt...

Kaksi päivää ennen H-hetkeä polveni sanoi työsopimuksen irti ja äreissäni kinkkailin ympäriinsä saaden koko talon hulluuden partaalle. Juhlaa edeltävänä iltana viimein hieman ennen puoltayötä kaikki vaikutti olevan kunnossa, edellisviikon unessa olin unohtanut hakea ruuat pitopalvelusta ja helpotus olikin joka kerta suuri, kun jääkaappiin kurkatessani totesin sen olevan täynnä juhlaruokia.

Ilokseni juhlapäivän aamuna polvikin oli parempi ja aamutossujen sijaan pystyin viettämään päivän korkkareissa. Päivä sujui oikein mainiosti ja kommelluksilta vältyttiin, sää oli mitä mainioin ja ruokaa riittävästi, itse asiassa ruokaa oli niin paljon, että seuraavan päivän rääppiäiset vietettiin ystävien avustamana. Keskimmäinen lapsukainen on lakkinsa ansainnut ja uskon, että päivästä jäi mukavat muistot. Elämän kevät on täydessä vauhdissa ja juhlapäivä oli pieni tauko kaiken myllerryksen keskellä, tästä on hyvä jatkaa kohti armeijaa ja tulevia jatko-opintoja.




  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post137

Tätä kukkaa en hukkaa

SekalaisetPosted by Rytmirouva Sat, May 26, 2018 14:32:11
Keskimmäinen lapsukainen sai nimensä lakin saaneiden listaan ja juhlapäivä lähestyy vääjäämättä. Vaikka huoleton asenteeni kantaa yleensä melko pitkälle, olen kuitenkin isompia kekkereitä varten yrittänyt laittaa paikkoja juhlakuntoon, sitä paitsi juhlat per kesä pitää nurkat siistinä. Tänä kesänä kaksin verroin, sillä kuopuksen konfirmaatio on luvassa loppukesälle.


Suurin murheeni on, yllätys yllätys, ollut kukkapenkki. Toki ruskeat koiranpissan polttamat läikät nurmikossa ovat myös korventaneet sisintäni, mutta ne olen päättänyt hyväksyä vaihtoehtojen puutteessa. Siirtonurmea ei nyt käyty sovittelemaan ja paikkuukylvöt ovat auttamatta myöhässä. Kukkapenkin sen sijaan otin työn alle ja piiskuriksi sain rakkaan ystävän, ilman hänen apuaan penkki olisi luultavasti saanut täytteeksi jotain ihan muuta kuin perennoja. Aurinkoinen ja helteinen kesäpäivä antoi loistavat puitteet mullan tonkimiselle.

Hyvin suunniteltu on tietenkin puoliksi tehty ja ystävän ohje edellispäivänä olikin, että minun olisi pitänyt tutkia taimikaupan nettisivuja päättääkseni mitä rehuja penkkiin laitetaan. No arvatkaa tutkinko? Lenkkipolun houkutus painoi vaakakupissa enemmän ja näillä keleillä tietokoneen ääressä istuminen on muutenkin tuskallista, hädin tuskin saan pakolliset toimistotyöt tehtyä. Pari viileämpää ja vähemmän aurinkoista päivää olisivat hyväksi yrityksen toiminnalle.

Kukkapenkki-päivän aloitus tapahtui siis taimikaupassa. Loputtomat rivit erilaisia kukkia laatikoissaan saivat pään pyörälle, miten ihmeessä kukaan niistä mitään osaa valita? Väri, korkeus, aurinko, varjo, vyöhyke, kukinta-aika, väli... olisin luikkinut karkuun saman tien ilman ystävän läsnäoloa ja hänen määrätietoisella asiantuntemuksellaan taimia alkoi siirtymään kärryyn. Kukkapenkin koko olisi ollut ihan kätevä tieto istutusten suunnittelussa , mutta enhän minäkään nyt kaikkea voi muistaa. Kerrasta viisastuneena latasin peräkontin täyteen säkitettyä puutarhamultaa, Insinöörin peltomulta on kerran kokeiltu ja rikkaiseksi havaittu.

Päivästä muodostui loppujen lopuksi kerrassaan mukava, kaiutin pihalle, poppi soimaan ja lapio laulamaan. Insinöörinpoikanen ja Rakkain Lapsi toimivat maalaushommissa pihalla ja ilmeisesti esikoisen ikä on tehnyt tehtävänsä ja maalauspaikalta kuuluikin hyväntuulista jutustelua ainaisen nahinan sijaan. Kukkapenkin henkiinherätys sujui ongelmitta ja lopputulokseen on syytä olla enemmän kuin tyytyväinen, muutama vanha perenna oli säilynyt hengissä Eltonista, rikkaruohoista ja heinästä huolimatta ja ne saivatkin jäädä penkkiin uusien taimien seuraksi.

Jää nähtäväksi, onnistunko pitämään kukat hengissä, ainakin lähtötilanne on parempi kuin viimeksi: peltomulta on nyt korvattu puhtaalla tavaralla ja Insinöörillä on lähestymiskielto penkkiin. Eltonin tehtyä penkistä ihan ikioman hiekkalaatikon, päätimme myös virittää aidan ainakin toistaiseksi kukkien ympärille. Olen hyvin luottavaisin mielin ja uskon, että saamme nauttia kukkaloistosta ihan pian.




  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post135

Sohva

SekalaisetPosted by Rytmirouva Thu, May 17, 2018 10:28:29
Ostimme lähes 20 vuotta sitten sohvan. Iso, keltaisensävyinen kulmasohva valtasi tuvan nurkan kuninkaallisin elkein ja otti paikkansa talon kiistattomana valtiaana. Maalaisidylli puusohvineen ja räsymattoineen oli vaihtunut upottavan pehmeään nurkanvaltaajaan ja paikallaan pysyviin jättimattoihin.


Sohva pääsi samantien tositoimiin ja vauvan pulautukset valuivat monesti pitkin selkänojaa. Sideharso olkapäällä piti äidin paidan puhtaana mutta sohvaparka oli omillaan, pikainen pyyhkäisy mukapuhtaalla rätillä lähinnä levitti puklua ja hieroi sen samalla kauniin keltaiseen verhoiluun. Lasten kasvaessa sohvan sisältö monipuolistui, pitäen sisällään mehua, maitoa, kaakaota, banaania (paljon banaania, lapsemme ovat käytännössä kasvaneet banaanilla), jogurttia, voita.... itse asiassa sohva on saanut maistaa lähes kaikkea mitä lapsetkin. Ja kyllä, meillä on totisesti saanut syödä sohvalla, niin lapset kuin aikuiset. Aikuisten merkitystä sohvan ruokinnassa ei pidä väheksyä, punaviini ja kahvi kuuluvat jokaisen vakavasti otettavan sohvan ruokavalioon.

Sohva oli järkyttävän kallis ja aikanaan iso investointi. Menetin kaupanteon jälkeen hetkeksi yöunet murehtiessani päättömän kallista hankintaa ja uhkaavaa vararikkoa. Syitä tuhlaukseen en muista, mutta luulen että korruptiokylkiäisenä tarjoiltu kylpylälahjakortti katkaisi kamelin selän. Vuorokausi itärajan tuntumassa sijaitsevassa kylpylässä totta kai kattoi tappiot, viihtyvyys tosin vaati asennetta, itänaapurista järjestettiin bussiretkiä länteen... pesulle. Lahjakortin lisäksi hankintaan vaikutti ihana auringonkeltainen verhoilu, hintakin selittyi materiaalilla, joka oli samaa kuin mitä esim. bileristeilyjä sahaavien laivojen ja odotustilojen tuoleissa ja sohvissa käytetään. Oksennuksenkestävä siis.

Vuosien saatossa jopa kaikenkestävä teflonsohva alkoi saada osumaa ja väri alkoi pikkuhiljaa muistuttamaan jotain ihan muuta kuin keltaista. Perinteiset ”varovasti vähän rätillä” ja kaikenlaiset sohvanpuhdistusaineet olivat lähinnä vitsi, kotieläimet olivat viimeistelleet sohvan värityksen ja oli otettava järeämmät aseet käyttöön. Insinööri hinasi koko komeuden pihalle ja laittoi höyrypainepesurin laulamaan. Kiehuvan kuuma höyry sai totisesti tahrat pois ja kärcherin oma pesuaine (arvatkaa onko sohville tarkoitettu?) viimeisteli lopputuloksen. Muutama pinttynyt kohta tosin jouduttiin keltaistamaan hiomakoneella, black and decker toimi loistavasti sohvan pintakäsittelyssä. Ruskea sohva oli taas keltainen ja sotkeminen voitiin aloittaa alusta uudelleen.

Alkavan kesän juhlat ovat taas saaneet katseet kääntymään sohvaan ja harkinnassa oli jopa uskollisen ystävän siirto juhannuskokkoon, mutta päätimme kuitenkin pelata upporikasta ja rutiköyhää: Jos sohva vielä jäisi henkiin Insinöörin käsittelyn jälkeen, se saisi pitää paikkansa, jos ei, niin kokkotarpeet saisivat oivallisen lisän. Siispä sohva pihalle ja pesuri töihin. Höyrypesuri on menneen talven lumia ja tällä kertaa sohva puhdistui kylmällä vedellä, mutta sitäkin suuremmalla paineella. Traktorista voimansa ottava pesuri työntää vettä 300 barin paineella ja pesun temmellyksessä mietin, olisiko niin sohva kuin Insinöörikin pitänyt jotenkin ankkuroida maahan kiinni. Sohva kuitenkin puhdistui, myös perinteinen bioluvil, tahranpoistoaine sekä juuriharja olivat käytössä. Hiomakone unohdettiin tällä kertaa.

Viimeistely tapahtui porottavassa auringossa ja oletuksena oli, että sohva samalla kuivuu. Eiliset sadekuurot päättivät loppuvalkaisun ja kuivatuksen ja sohva kiidätettiin kiireen vilkkaa omalle paikalleen takaisin sisätiloihin. Ystävän arvelu sohvan lopullisesta kuivuusasteesta sai epäilykseni heräämään ja komensin kuopuksen koekaniiniksi. Hetken istumisen jälkeen lapsi totesi takapuolen olevan märkä. Yo-juhliin on onneksi vielä runsaasti aikaa, sohva lienee ehtii kuivumaan ja jos ei, niin lämpimän kelin osuessa juhlapäivälle, saavat vieraat sohvasta ehkä vähän helpotusta tukalaan oloon.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post133

Nukahdistus

SekalaisetPosted by Rytmirouva Mon, May 14, 2018 00:13:43

Olenko kertonut että tykkään lämmöstä? Olen varsinainen hellepirkko ja mitä kuumempi sen parempi, 30 astetta on optimaalinen työtehon kannalta ja sisäinen hyvin salattu viherpeukaloni myös nostaa päätään lämpötilan siirtyessä hellelukemiin. Samalla on tietenkin itsestäänselvyys, että talvella palelen ja kärsin kylmyydestä. Villasukat toki kuuluvat kesään sekä talveen, tänään oli lämpimin äitienpäivä 60 vuoteen ja tässäpä minä istun villasukat jalassa kirjoittamassa.

Normaalisti pysyn liikkeessä tilanteesta riippumatta ja lämmön lisääntyessä vauhti vain kiihtyy. Eilen poikkesin tavoistani ja päätin puoliksi tietoisesti ja puoliksi vahingossa ottaa päivän levon kannalta. Aamulypsyn selätettyäni lämpötila lähenteli jo mehukkaita lukemia ja tiedostin kirkkaasti, että on täysin mahdollista että vietämme alkavan kesän ainoita hellepäiviä. Viime kesän kylmyys on tuoreessa muistissa, enkä tosiaan aio hassata lämpöä ja aurinkoa sisällä kyräilyyn. Kukkapenkin sotatannerta muistuttava ulkomuoto kutsui puoleensa ja kesän juhlakimaran odottaessa alkamistaan, olisi enemmän kuin perusteltua ryhtyä pihan kunnostukseen.

En ymmärrä mitä tapahtui, mutta pihatöiden sijaan huomasin kölliväni nurmikolla, tuijottelevani taivasta ja kuuntelevani musiikkia. Alkupötköttelyjen omantunnonpistosten jälkeen päätin hyväksyä laiskottelun ja unohtaa kukkapenkin. Sopivan unettava musiikki sai silmäni painumaan kiinni ja aamupäivätirsat olivat tosiasia. Audioslave ja Like a Stone tuudittivat Rytmirouvan syvään uneen ja herätys tuli hien valumisen ja nenän palamisen muodossa. Sen sijaan että olisin pinkaissut kiireellä liikkeelle ja hyödyllisiin tehtäviin, käänsin kylkeä ja kätkin nenän varjoon.

Paikan vaihto oli suurin ponnistus aamupäivän aikana ja kätevästi löysin katveen, jonne kukkapenkki ei näkynyt. Kyljen kääntely ja musiikin valinta olivat suurimmat askareet ja huomasin torkahtelevani useampaan otteeseen. Aika ajoin havahduin ihmetykseen, että kukaan ei vaadi minulta mitään eikä kenelläkään ole mitään asiaa. Ymmärrys lasten aikuistumisesta tapahtuu pikkuhiljaa ja sykäyksittäin, eilinen päivä oli merkityksellinen ja tietoisuus omasta tarpeellisuudesta lasten elämässä nousi taas pinnalle. Pillimehut, haavojen puhaltelu, uhkailu, lahjominen, kalapuikot ja sylittely ovat taakse jäänyttä elämää, nyt voin nukahdella ympäriinsä luurit korvilla pitkin pihoja ja tunne on samanaikaisesti riemastuttava sekä haikea.

Ensimmäistä kertaa elämässäni käytin päivän laiskotteluun ilman suuria omantunnon pistoksia, tosin ennen laiskottelua ja laiskottelun jälkeen tapahtuneet lypsyhommat saivat työpäivän pituudeksi ihan normaalit lukemat, joten ihan pelkkää nukahtelua ja torkkumista päivä ei ollut. Laitanpa alle kuvan Eltonista työn äärellä, joku sentään huolehtii kukkapenkistä.





  • Comments(1)//www.munaravia.fi/#post132
Next »