Munaravilla maaliin

Munaravilla maaliin

kirjoittajan kipuilua

Intohimona kirjoittaminen. Juttuja laidasta laitaan: karvakorvista, kaksijalkaisista, lenkkeilystä, maalaisidyllistä tai sen puutteesta, musiikista... lista on loputon, pääasia on kirjoittaminen.
https://www.blogit.fi/munaravilla-maaliin/seuraa

Ei oo tylsää

Kissat ja KoiratPosted by Rytmirouva Tue, February 27, 2018 09:20:58
Pikkuinen koiranpentu ei enää olekkaan ihan niin pikkuinen, kilot lähentelevät kahtakymmentä ja leppoisa mussukka on saanut vauhtia tassuihinsa. Energiaa riittää ja jos puuhaa ei järjestetä, Elton kyllä järjestää sitä ihan itse.


Taloremontin yhteydessä laitoimme sisustuksen uusiksi ja erityisen iloinen olin käytettyinä kohtuuhintaan löytyneistä chesterfield- sohvasta ja nojatuoleista. Eltonkin on iloinen samasta sohvasta, tiesittekö muuten, että sohvatyynyn rikkoutuessa, sisältä leijuu ihan pienenpientä untuvahöyhentä ja sitä on yllättävän paljon yhdessä pienessä tyynyssä.

Joku säännöllisesti blogiani lukeva saattaa muistaa, että mainitsin parin seinän kokoisesta kirjahyllystä, jonne sain kaikki rakkaat niteeni mahtumaan. Insinööri suunnitteli ja rakensi hyllyn alusta loppuun tammilankuista ja se oli yksi hitaimmista työvaiheista koko remontissa. Eltonkin arvostaa Insinöörin kättenjälkeä ja jalopuuta, jopa niin paljon, että katsoi parhaaksi maistaa sitä. Tukan lisäksi muutkin osat päästäni alkoivat punoittaa huomatessani puusilpun lattialla, sopimus kirjahuoneen oven kiinnipitämisestä oli unohtunut ja onnellinen koira vaihtoi puruluun arvotavaraan. Positiivinen ajattelu ei petä ja pystyin iloitsemaan vahingon pienuudesta, vain pieni kolo lähes huomaamattomassa paikassa. Chilin ja erilaisten pippurilajikkeiden tupruttelu hyllyyn sai silmät kirvelemään, itse asiassa silmiä kirvelee jo lähes koko talossa, maustesekoitusten valelu ympäriinsä saa talon muistuttamaan intialaista basaaria. Tai saisi mikäli koiranpissan tuoksu ei olisi selvästi dominoiva mausteisiin nähden.

Saimme aikanaan remontin vietyä läpi melko sopuisasti Insinöörin kanssa, olimme samoilla linjoilla ja joustimme puolin ja toisin tilanteen niin vaatiessa. Kompastuskiveksi meinasi muodostua portaat. Vanhat portaat jäivät paikalleen, mutta kellertävälle männylle oli tehtävä jotain. Pintakäsittely ja maalaus olivat Insinöörin mukaan lähes mahdoton tehtävä, joten hänen ratkaisu asiaan oli matto. Kokolattiamatto on jo sanana painajainen ja pystyn kuvittelemaan sen tahmeuden ja mahdollisen sisällön mielessäni. Jos kuitenkin minä olen taitava jankuttamaan, on Insinööri taitava perustelemaan ja kas vain, meidän portaikko on päällystetty karhealla, ruskealla kankaalla. Portaikko on oikein hieno ja tyylikäs, lisäksi pitoa löytyy mukavasti, parkourtyttö villasukkineen ei enää laskettele pyllymäkeä alakertaan. Eltonkin osaa arvostaa mattoa, on erityisen palkitsevaa saada tiukkaakin tiukemmin liimattu matto irtoamaan portaasta, chilihuurujen kiusatessa, voi siirtyä seuraavaan kohtaan koittamaan onneaan. Koko portaikkoa ei vielä ole maustepurkilla käsitelty. Portaikon tämän hetkinen koostumus jotakuinkin seuraavanlainen: koiranpissaa, kissanpissaa, limsaa, punaviiniä, mausteita ja kaikkea mahdollista oravaa pienempää, mitä bordercollien turkkiin voi tarttua mukaan. Ja tietenkin paljon jäämiä erilaisista pesuaineista.

Elton tykkää myös paljon kengistä. Yleensä se vain keräilee niitä luokseen ja imeskelee, ainuttakaan kenkäparia ei ole vielä puremalla tuhottu. Minä pidän poponi visusti kaapissa ja yritän parhaani mukaan kaapittaa muidenkin parempia kenkiä, siitä huolimatta jalkineita lojuu ympäriinsä ja Eltonilla riittää saalistettavaa. Eteisen kaapin ovea avatessa, pitää myös olla erityisen varovainen, kaappiin tungetut kengät vyöryvät syliin melko vauhdilla.

Mutta yhdestä asiasta olen erityisen ylpeä: Elton nukkuu yöt lattialla omalla pedillä! Illalla toki ennen nukkumaan käymistä saa hetken kölliä sängyllä ja aamullakin pääsee sänkyyn peuhaamaan. Ja illalla kun jaksaa odotella, että ihmiset nukkuvat, voi salaa kömpiä sänkyyn koisimaan...






  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post108

Rose

Kissat ja KoiratPosted by Rytmirouva Sun, February 25, 2018 10:46:41
Naapurissa oli koira, ei mikään ihan tavallinen koira. Jo pelkästään kokonsa puolesta Rose oli ainutlaatuinen, lempeä jättiläinen painoi varmasti vähintään 60 kiloa ja karvaa oli kuin mammutilla. Rose saapui kahdeksan vuotta sitten naapuriin pienenä pentuna ja minä olin salaa kauhuissani tulevista hankaluuksista, jättiläiskoira ja uroskin vielä, tästä ei hyvä seuraa! Olin väärässä, kävi päinvastoin ja seurasi pelkästään hyvää.


Leonberginkoiran rotumääritelmässä sanotaan, että se on lojaali, rakastava, kuuliainen, sopeutuva, peloton ja seurallinen. Rose oli kaikkea sitä, mutta vielä paljon enemmän. Perheeseen syntyi lapsia ja he olivat Rosen silmäteriä. Meidän naapurusto on hyvin tiivis ja lapset vipeltävät mummolasta ja talosta toiseen. Lasten olinpaikka oli aina selvillä, koska vuoren kokoinen koira istui tarkkaavaisena juuri sen talon oven edessä, missä lapset kulloinkin olivat. Vanhimman lapsen aloittaessa koulutien, koira kulki mukana taksipysäkille, odotti kunnes lapsi oli turvallisesti kyydissä ja taksi kadonnut mutkan taakse. Vasta sitten se lönkytteli rauhallisesti takaisin kotiin. Sama toistui joka päivä.

Kylillä Rose ei käynyt. Tytöt eivät kiinnostaneet, liekö nimi käynyt miehisyyden päälle, mutta kytkettynä koiraa ei ollut tarvetta pitää. Muiden piskien koheltaessa ympäriinsä milloin narttujen, autojen, jänisten, ihmisten tai ei minkään perässä, Rose vahti rauhallisen arvokkaasti kotipihaa suhtautuen hieman alentuvasti hölmöihin lajitovereihinsa. Lähimetsän tarkastus toki kuului ohjelmaan silloin tällöin ja minäkin olen saanut pari hiuksia nostattavaa hetkeä Rosen toimesta. Iltalenkkeilijä luurit korvilla melkein laski housuunsa ison karvamöhkäleen laukatessa mutkan takaa kohti, keskellä synkeintä metsätietä.

Öiseen aikaan Rose piti silmällä meitä kaikkia. Talvella tassunjäljet kertoivat öisestä kierroksesta, jolloin navetannurkat ja naapuritalot tarkastettiin. Minä tarjouduin jättämään Roselle herkkuja tarjolle, ei varmasti pyöri nurkissa kutsumattomia vieraita karhun kokoisen ja näköisen koiran vahtiessa tonttia. Olen monesti myös todennut, että jos saisin juuri Rosen kaltaisen leonbergin jostain, ottaisin sen välittömästi. Olen kuitenkin varma, että Rose oli ainoa laatuaan, eikä toisen yhtä upean koiran olemassaolo ole mahdollista.

Yllättäen ja arvaamatta Rose menehtyi loppuviikosta. Suuren karvakamun menetys on koskettanut ällistyttävän monia ihmisiä, Rosen poikkeuksellisen suuri hyväntahtoisuus ja lempeys sulatti monien sydämet ja suru on suuri. Lemmikkien elinkaari on aina lyhyempi kuin meidän ihmisten ja luopuminen on väistämätöntä, tieto siitä ei kuitenkaan vähennä surun määrää. Lemmikeistä koituva ilo, kiintymys ja seura aiheuttavat sen, että kestämme luopumisen kerta toisensa jälkeen.

"Kyynelten seitsemän meren taakse minua laivataan, voi kuinka me sinua kaivataan"

Hyvää matkaa Rose ❤️




  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post107

Aina nälkä

Kissat ja KoiratPosted by Rytmirouva Tue, January 02, 2018 13:23:46
Nyt se tapahtui. Ensimmäinen konkreettinen todiste labradorinnoutajan elämän tarkoituksesta. Tätä on osattu odottaa ja viitteitä on ollut näköpiirissä, mutta silti kuvittelin, että olemme miinanraivaajan tarkkuudella läpikäyneet talon vaaranpaikat. Emme ymmärtäneet huomioida vaihtoehtoa, että koiranpentu oppii avaamaan kaappien ovia.


Labbiksen tärkein tehtävä ei ole miellyttää ihmistä, noutaa lintuja tai toimia lenkkikaverina. Labbiksen universumi pyörii ruuan ympärillä, sen elämän tarkoitus on syödä... ihan mitä tahansa ja vaikka kuinka paljon tahansa. Labradorinnoutajan saaminen pois ruokapatojen äärestä ei ole helppo tehtävä ja vaatii fyysistä voimaa. Kasvattajan kertomus labbiksesta, joka ahneesti itse joi varjoaineen ennen kuvausta, kuulosti keksityltä. No ei kuulosta enää tutustuttuani rotuun paremmin.

Huolimatta siitä, että talon lattiat lainehtivat koiranleluista ja puruluista, pentu kaiketi tylsistyi ja päätti leikkiä houdinia avaamalla kaapin oven, jonka takana kuivamuonat sievästi nököttivät muovirasioissa. En tosin ole täysin varma, toimiko kissa assarina vai ei, mutta lopputuloksen kannalta sillä ei ole merkitystä. Uuden vuoden juhlinta yhdistettynä aamuviiden herätykseen ja muutaman tunnin lypsyurakkaan, sai minut epäilemään silmiäni ja käsityskykyäni tullessani aamukahville: onko koiranpentu syönyt kanin? Tai sen kissan tai ehkä jalkapallon? Eltonin vatsa oli niin iso ja pinkeä, että pystyin kuvittelemaan naapurin kaniparan kohtalon.

Nopeasti kävi ilmi, että Elton oli hotkinut kuivamuonaa kaapista tarjoiltuna useita litroja. Pikkukoirat näyttivät surkeilta ja nälkäisiltä, pystyin helposti näkemään pennun yksinoikeudella imuroimassa kaiken ruuan nopeasti ja tehokkaasti. Saimme haarukoitua melko tarkasti syödyn ruuan määrän ja vaihtoehdot rajoittuivat yhteen: klinikalle (taas).

Päivystävä eläinlääkäri oli hassu ja antoi puhelimessa ajo-ohjeita klinikalle (tirsk), ehdin nopeasti tiedottamaan, että osaamme kyllä ja meille oikeastaan kuuluisi jo kanta-asiakaskortti. Perillä pentu sai pahoinvointia aiheuttavan pistoksen, jonka myötä klinikan lattialle tuli valtavat määrät vähän kostunutta kuivamuonaa oksennuksen muodossa. Varmuuden vuoksi vähän nesteytystä nahan alle ja kotia kohti. Kotimatkalla kävi ilmi, että pahoinvointipistoksen vaikutusaika ei ollutkaan niin lyhyt kuin luulimme, takapenkiltä kuuluva yökkäily siivitti kotimatkaa ja kotona saimmekin siivota (huom. Insinööri siivosi) autosta vielä kunnon läjät oksennusta.

Eläinlääkärin pessimistinen asenne Eltonin ja ylipäänsä labbisten ruokailutottumusten suhteen oli ankea: "kannattaa sitten jatkoa ajatellen korjata kaikki syötäväksi kelpaava pois koiran ulottuvilta, esim. pyykit. Kohta sitten tulee niitä vierasesine-leikkauksia".

Siis mitä ihmettä? Pyykit??? En uskaltanut esittää ainuttakaan lisäkysymystä, vaan heti kotiin päästyäni siivosin apinan raivolla kaiken irti lähtevän lukkojen taakse piiloon. Ympäriinsä viljelemäni villasukat saivat sydämen tykyttämään villisti, onkohan pentu ehtinyt jo popsimaan montakin töppöstä, ja minä poloinen olen koko ajan syyttänyt pesukonetta parittomista sukista.

Luulen, että tämä oli alkusoittoa yhteiselle taipaleellemme Eltonin kanssa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita tulee todennäköisesti riittämään. Minä vannoutunut villasukkafriikki joudun jatkossa huolehtimaan sukistani paremmin, ehkä sellaiset klipsit, joilla pikkulasten lapaset pysyvät hihassa kiinni, toimisivat myös villasukkiin?



  • Comments(3)//www.munaravia.fi/#post83

Koiranelämää

Kissat ja KoiratPosted by Rytmirouva Tue, November 28, 2017 21:37:00
Koiranpentu on nyt asunut taloudessamme viikon. Arki on lähtenyt rullaamaan ja Elton on sopeutunut vallan mainiosti uuteen kotiin. Kaikista vanhemmista koirista ei voi sanoa samaa.


Pienin koira, chihuahuan kokoinen sekarotuinen Tyyne, on kaikkein eniten järkyttynyt uudesta perheenjäsenestä. Tyynen erityisasema perheen lellikkinä on vaarantunut ja pikkukoira onkin ottanut hyvin selkeän ja johdonmukaisen marttyyrin roolin. Masentunut ja syyttävä katse silmissään koira laahustaa kurjana ympäriinsä. Teräaseet on syytä pitää pois koiran ulottuvilta.

Nyt lähes viikon depression jälkeen, pikkukoira on alkanut selkeästi aavistamaan, että pentu onkin ehkä tullut jäädäkseen. Jatkuva masennus on ilmeisesti ollut sen verran rankkaa, että koira on katsonut parhaaksi alkaa jossain määrin hyväksymään pennun olemassaolon. Ei nyt mitään leikkejä sentään, mutta samalla pedillä mahduttiin jo nukkumaan. Koirien karvat jopa hieman osuivat toisiinsa ja Tyyne kesti sen urheasti. Tosin pentu selvästi innostui kuvittelemaan liikoja uudesta ystävyydestä ja yritti leikkiä Tyynen kanssa puremalla kaveria hännästä. Se oli virhe. Mökötys jatkui välittömästi ja yhteiset päikkärit samalla pedillä voidaan taas hetkeksi unohtaa.

Muut koirat ovat olleet hieman suopeampia uudelle tulokkaalle. Vanha bordercollie antaa pennun käyttää itseään kiipeilytelineenä ja kolmas koira, sekarotuinen Kerttu, on jopa vähän innostunut leikkimään pennun kanssa.

Pentu itsessään on aika leppoisa kaveri, kaikki käy ja kaverien mielenosoitukset eivät paljon hetkauta. Elton on vähän kuin Hessu Hopo, harmiton hömelö ja kaikkien kaveri. Energiaa kuluu paljon ihan vaan kasvamiseen ja ihan mahdottomia riehuhepuleita ei ainakaan vielä ole esitelty. Ruokahalu on valtaisa ja jännityksellä odotan, mitä kaikkia talon osia pentu tulevaisuudessa käyttää ravinnokseen.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post65

Elton

Kissat ja KoiratPosted by Rytmirouva Tue, November 21, 2017 16:31:17
Saanko esitellä, farmin tuorein vahvistus ja uusi perheenjäsen Elton.




Elton on labradorinnoutaja ja turvaa perheen ravinnonsaannin tulevina vuosina. Kunhan lapsuuden leikit saadaan leikittyä, suuntana on lintumetsä Insinöörin ja lapsen kanssa.

Elton on kasvattajan mukaan tosi reipas ja pentueen innokkain kaveri kiipeilemään, pakoreitit pentulaatikosta on selvitetty Eltonin toimesta monta kertaa. En ole yllättynyt, että juuri tämä kaveri päätyi meille, koirarintamalla onkin ollut melko rauhallista.

Kotiintulo sujui vastoin ennakko-odotuksia oikein rauhallisesti ja mallikkaasti. Oletuksena oli, että pikkukoirat saavat halvauksen ja iso vanhus muuttaa naapuriin. Pentu otettiin kuitenkin avosylin vastaan, eikä mitään draaman aineksia päässyt syntymään.

Todennäköisesti pääsette jatkossa seuraamaan Eltonin edesottamuksia täällä blogissa. Rodulle tyypilliset vilkkaus, energisyys ja ahneus varmasti antavat aihetta kirjoittamiseen.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post60

Koirakirurgiaa

Kissat ja KoiratPosted by Rytmirouva Tue, November 14, 2017 17:03:39
Sen lisäksi, että kissaa on hoidettu astman takia, käytimme myös kaksi pienintä koiraa klinikan leikkauspöydällä. Pieneläinklinikan kanta-asiakkuus häämöttää uhkaavasti.


Tulevan koiranpennun takia katsoimme parhaaksi naksauttaa nartuilta munasarjat pois, labradorinnoutajan ja pienen sekarotuisen yhdistelmä ei kuulu haaveisiin. Molemmat piskit autoon ja jo tutuksi käyneen tohtorin luokse. Leikkaus onnistui hyvin ja kilometrin mittaisen ohjelapun kanssa kotiin.

Pari viikkoa kaulurin tai puvun kanssa, ettei mussut pääse nuolemaan haavojaan. Kokemukseni kaulurin käytöstä koirilla ovat niin surkuhupaisia, että päädyin pukuun. Insinöörin vanhat kalsarit kaapista ja polvesta alaspäin puntti hyötykäyttöön, tämähän ei voi muuta kuin onnistua. Kun viimein sain ahdettua hätää kärsivän koiran kalsareihin, olin enemmän kuin tyytyväinen itseeni. Jalkojen kohdille saksimani reiät olivat oikeilla kohdilla ja häntäkin sai vipattaa vapaasti omasta reiästään. Tunnin (kymmenen minuutin) kuluttua totesin, että puku vaatinee pientä fiksausta, puolet puntista roikkui huntuna koiran perässä ja etupään istuvuus oli kärsinyt aika kovan kolauksen. Etupään ankkuroiminen paikalleen kaulapannan avulla vaikutti ensin hyvältä idealta mutta näytti vääjäämättä johtavan jonkinasteisiin henkitorvivaurioihin, joten päätin lopulta vain silmä kovana vahtia ettei koira nuole haavaansa.

Ohje numero kaksi: koirat eivät saa hyppiä. Ihan mahtavaa, toisella koiralla on vieterit jaloissa ja sen mielestä elämän tarkoitus on hyppiä. Toinen puolestaan ei pääse edes kynnyksen yli hyppäämättä. Köytänkö sohvan jalkaan koirat kiinni vai suljenko häkkiin? Kumpikaan vaihtoehto ei tuntunut mieluisalta, joten taas vahtivuorojen jakoon. Kunhan pidämme huolen, että koirat eivät hypi tai nuole haavojaan, helppo homma.

Ohje numero kolme: ulkoilu taluttimessa. Arvatkaapa monta kertaa meidän koirat ovat ulkoilleet hihnassa? No aivan oikein, eivät kertaakaan! Pari pikavisiittiä sivistyksen pariin ovat kuitenkin tehneet pannat ja flexit tutuiksi, joten tämä ehkä onnistuu. Ja todentotta, niin onnistuikin oikein hienosti... ensimmäisellä kerralla. Toisella kerralla siirryimme vahtimiseen.

Koirat ovat jo oikein hyvää vauhtia toipuneet leikkauksesta ja haavat parantuneet hienosti. Suurpiirteiseltä kuulostava jälkihoito on onnistunut eikä oikeasti tarvitse olla huolissaan koiristamme, huolella ja rakkaudella olemme vahtineet ja hoitaneet hauveleita. Tulehduskipulääkkeiden antaminen oli helppoa kuin heinänteko kissan lääkitsemiseen verrattuna ja kurakeleistä huolimatta haavat ovat pysyneet mallikelpoisen puhtaana.

Kun kerran olen kuvalinjalle lähtenyt, niin pysytäänpä siinä sitten jatkossakin. Tässäpä meidän pikkukoirulit





  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post55

Lääkitys kohdalleen

Kissat ja KoiratPosted by Rytmirouva Thu, November 02, 2017 17:48:04
Kissa on nyt syönyt kuukauden päivät kortisonia ja antibioottia, pari tablettia aamuisin ja yksi iltaisin. Olin vakuuttunut, että jos nyt edes onnistun tunkemaan pillerit kissan kurkusta alas, niin jonkinlainen ripuliongelma odottaa pitkän antibioottikuurin myötä. En ihan äkkiä keksi mitään yököttävämpää kuin kissan pökäleet, paitsi sama juoksevassa muodossa.


Lääkitys sujui itse asiassa paljon helpommin kuin alunperin kuvittelin, mitään raatelujälkiä kropastani ei löydy, eikä rukkasillekaan ollut tarvetta. Kisuli ei hävinnyt metsään tai aitan alle pillerin pelossa, vaan oikein sopuisasti oli aamuin illoin paikalla valmiina ottamaan hyödyn irti lääketieteestä. Mahakin kesti pitkän kuurin oikein hyvin, minun ei tarvinut siivoilla kissan jätöksiä missään muodossa.

Mukavinta asiassa on tietenkin se, että lääkkeet myös auttoivat. Kissan astmakohtaukset loppuivat kuin seinään ensimmäisten kortisonitablettien myötä, ruokahalu palasi entisiin, valtaviin mittasuhteisiin (meillä ei ole mitään pikkukisuja) ja katti muutenkin piristyi. Kivasti vanhat kujeet palasivat myös, aamuneljän herätys toimii taas vanhaan malliin: makuuhuoneiden ovien raapimista järjestelmällisen tehokkaasti, kunnes joku herää ja päästää astmaatikon pihalle. Koko perheen yhteinen harrastus iltaisin ennen nukkumaan käymistä on "etsikää se ...keleen kissa ja heittäkää pihalle että täällä saadaan nukuttua". Yleensä kissaa ei löydy.

Pari päivää sitten meillä oli kontrolli eläinlääkärin kanssa. Käyntiä ei vaadittu, vaan puhelimen välityksellä neuvottelimme kisun kohtalosta. Nyt osasin jo suhtautua asiaan kuuluvalla vakavuudella kissan epikriisin läpikäymiseen ja jatkohoidon suunnitteluun. Lopputulos oli, että pillereitä annetaankin enää vain kerran päivässä ja edelleen tulevaisuudessa vähennetään. Juuri kun aloin pääsemään vauhtiin ja kissa melkein otti ilmasta kopin pilleristä.

Katti sai varmasti monia armorikkaita vuosia lisää ja hoitaa jatkossakin aamuyön herätykset, kukkien lannoitukset, tapettien repimiset, karvapinnoitteen sohviin ja sänkyihin sekä verhojen designpäivityksen. Kyllä kannatti!



  • Comments(1)//www.munaravia.fi/#post45

Kuka haluaa koiranpennun?

Kissat ja KoiratPosted by Rytmirouva Mon, October 02, 2017 17:16:55

Aviomies oli viikonloppuna hankkimassa perheelle ruokaa. Metsästys on viime vuosina uinumassa ollut harrastus, joka nousi tuhkasta kuin feeniks-lintu parissa päivässä. Ei siinä mitään, metsästys on oivallinen harrastus: ulkoilua, liikuntaa ja ruuan hankintaa (jep) samassa paketissa. Voisin itsekin harkita, jos en olisi ihan älyttömän paukkuarka. Äänenvaimentimet lienee kiellettyjä metsästyksessä. Melkein jokainen tunnistaa tilanteen, kun olet uudessa parisuhteessa ja tosi ihastunut siihen toiseen, sitähän lähtee joka paikkaan mukaan ja on innokas harrastamaan samoja juttuja kuin toinenkin. Niin minäkin lähdin sorsia pyytämään silloin 20 vuotta sitten. Ainoa ehto, jonka langetin oli, että minua on informoitava hetki ennen pamausta, jotta ehdin irrottamaan kädet airoista ja työntämään sormet korviin. Nykyään minut saa pyssyjen lähelle kilon palasina.

Henkiin herätetty harrastus vaatii tietenkin uusia hankintoja. Pyssy, vaatteet, metsässä tarpomiseen sopivat kengät ja koira. Kyllä, luit oikein… koira! Meillä on entuudestaan ihan riittävästi sohvanvaltaajia ja olen pyhästi vannonut, että uusia ei tule. En ymmärrä ollenkaan mitä tapahtui. Jotenkin muu perhe onnistui kuitenkin ohittamaan selkärankani ja pentu on varattu. Perustelut olivat tietenkin vedenpitävät ja missään tapauksessa minun ei tarvitse millään muotoa osallistua koiran hoitoon tai kouluttamiseen, perheen metsästävä osasto huolehtii siitä. Paitsi että puolet osastosta lähtee ihan kohta armeijaan ja opiskelemaan, että jännä nähdä miten käy…

Pakko kuitenkin myöntää, että en mitenkään ankarasti laittanut hanttiin. Kissat, koirat ja hevoset ovat melkoinen akilleen kantapää minulle, jotenkin niitä vaan tuppaa kasaantumaan ympärille. Ainoa ehdoton vaatimus kuitenkin oli, että kunhan se ei nuku sängyssä! Totisesti aion pitää tästä vaatimuksesta kiinni... kuten aina ennenkin, tälläkin hetkellä sängyssä VAIN kaksi koiraa.





  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post21
Next »