Munaravilla maaliin

Munaravilla maaliin

kirjoittajan kipuilua

Intohimona kirjoittaminen. Juttuja laidasta laitaan: karvakorvista, kaksijalkaisista, lenkkeilystä, maalaisidyllistä tai sen puutteesta, musiikista... lista on loputon, pääasia on kirjoittaminen.
https://www.blogit.fi/munaravilla-maaliin/seuraa

Praha

Pieniä matkakertomuksiaPosted by Rytmirouva Sat, April 21, 2018 09:14:39
Praha on nyt nähty ja koettu, fiilikset ovat oikein positiiviset ja voin suositella kaupunkia muutaman päivän irtioton kohteeksi oikein lämpimästi. Lennot ovat edullisia, matka lyhyt ja pienellä vaivannäöllä kaupungissa pärjää pienelläkin budjetilla, paitsi jos nyt välttämättä haluaa kylpeä siinä oluessa. Tosin ihon läpi imeytystä voi kokeilla ilman kylpyäkin, onnistuu helposti pubissa kaatamalla oluttuopin omaan sekä naapurin syliin, kuten minä tein. Tosin kaljamaha jäi ja kotimatka taittui oluelta tuoksuvissa pöksyissä.


Päällimmäisenä kaupungista jäi mieleen siisteys. Sen verran kun saapumispäivänä uskalsin irrottaa katsetta lentokenttätaksin nopeusmittarista, huomasin maisemien olevan oikein siistejä ja kauniita. Kaupungilla ei ollut roskan roskaa ja jäteastoita saatikka roskapusseja ei edes näkynyt missään. Erityismaininnan ansaitsevat vessat, hotelli helpotukset olivat kaikkialla puhtaita ja toimivia. Pesuaineet ja paperit eivät olleet lopussa yhdessäkään huussissa ja voitte olla varmoja, että Rytmirouvalla riittää vertailupohjaa, ramppaan vessassa yhtenään ja kokemusta löytyy useammasta kohteesta. Lukotkin olivat varsin yksinkertaisia ja suomalaisen vessakulttuurin kanssa yhteneväisiä, liian tuoreessa muistissa vielä vessaan jumiutuminen Italiassa, ahtaanpaikankammoinen Rytmirouva lähes laittoi roomalaisen vessan tulitikuiksi.

Kehut ansaitsee myös ruoka. Selvitystyö ravintoloiden osalta jäi tekemättä ja ruokailu tapahtui lähinnä miljöön ja sattuman perusteella. Toki raatihuoneentorin turistirysät hylkäsimme suosiolla, mutta muita kriteereitä ei ollut. Ruoka oli oikein hyvää ja maukasta kaikkialla minne eksyimme murkinoimaan ja erityismaininnan ansaitsee hotellimme aamiainen. Euroopan kaupunkikohteiden aamiaiset ovat kuin villilänsi ja Prahan aamiainen oli parhaasta päästä. Kuriositeettina mainittakoon, että parhain nauttimani hotelliaamiainen tapahtui Helsingissä, Klaus K hotellissa.

En nyt kuitenkaan jaksa kirjoittaa Kaarlen sillasta, linnasta tai kellosta, hienoja olivat, katsokaa googlesta,tietoa löytyy helposti ja paljon. Kellojen suhteen tuurini on ehkä vähän kehno, Lontoon matkalla viime syksynä Big Ben oli huputettu ja nyt Prahan astronominen kello oli myös pressun alla. Pressussa tosin oli kuva kellosta, joten ei ihan hukkareissu! Linnan, sillan ja kellon lisäksi marssitin seurueemme jazz-klubille, joita Prahassa on joka nurkalla. Klubeista löytyy tietoa ja linkki sivuille helposti esim. täältä https://www.prague.fm/fi/11417/jazz-klubeja/ . Klubien omat sivut olivat lähes kaikki toimivia ja ajantasalla, joistakin löytyi youtube-linkki esiintyjistä.

Hyvästä ruuasta, ravintoloista, pubeista, oluttuvista, jazzista ja nukketeatterista on Praha tehty, menkää itse katsomaan. Hotellimme oli nimeltään Metamorphis, loistava sijainti, hyvä aamiainen ja isot huoneet. Ja jos siihen olutkylpyyn halajatte, varatkaa heti mennessänne tai jo etukäteen. Muussa tapauksessa voitte kokeilla kaataa itse sitä kaljaa syliin. Uskallan myös veikata, että joulumarkkinoiden aikaan kaupunki on vierailun arvoinen.





  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post125

Oispa kaljaa

Pieniä matkakertomuksiaPosted by Rytmirouva Wed, April 18, 2018 12:18:47
Terveiset Prahasta! Maailman olutpääkaupunki on jäänyt vieraaksi ja tänä keväänä päätimme korjata tilanteen. Yleensä tykkään etukäteen selvitellä matkakohteiden mahdollisuuksia ja opaskirjat on luettu hiirenkorville. Tällä kertaa tutkimustyö jäi väliin ja lähdin sokkona reissuun, tiedossa oli, että linna, kello ja silta kuuluu asiaan, niin ja tietenkin se olut.


Ensimmäinen kurkistus tsekkien sielunmaisemaan oli veret seisauttava: taksikyyti kentältä hotellille ei hevin unohdu ja mikäli kuski vastaa keskivertotsekkiä, vietän seuraavan lomani ehkä mielummin Pohjois-Koreassa. Laukut lentelivät rivakasti takapaksiin ja tämä heppu ei ollut Naantalin auringosta kuullutkaan. Matka alkoi ankaralla kännykän rassaamisella ja siinä vaiheessa kun nopeusmittari näytti 160 km/h, suunnittelin puhelimen kaappausta ja ikkunasta ulos heittoa. Vauhti onneksi hiipui kaupungissa, mutta ettei jännitys loppuisi, päätti joku onneton tunari kiilata autonsa taksimme eteen tien sivusta ja siitäkös soppa syntyi. Kansainväliset käsimerkit toimivat myös Prahassa ja lisänä tuima tsekin kielinen kiroilu (olen aika varma tästä, vaikka en tsekkiä osaakaan) siivitti matkaamme. Autojen päädyttyä rinnakkaisille kaistoille kaiken nahinan päätteeksi, kuskimme irrotti kädet ratista puristellakseen toisen kätensä hauista uhmakkaasti kiilaajalle. Kauhunsekainen odotus tilanteen kehittymisestä sai jännityksen väreilemään ilmassa ja helpotus oli suuri kun pääsimme ehjin nahoin perille hotelliimme. Hotellin vastaanotto oli lämmin ja ystävällinen, joten päätin antaa tsekeille vielä mahdollisuuden.

Matkanjohtajan roolissa olin käyttänyt itsevaltaa hotellin valinnassa ja perustelu oli ei enempää eikä vähempää kuin olut. Hotellin sijainti ja muut ominaisuudet olivat plussaa, mutta olutkylpy "beer spa" viimeisteli päätökseni. Kukapa nyt ei haluaisi oluessa kylpeä? Tsekit pitävät kärkipaikkaa oluen siemailussa, juoden eniten olutta henkeä kohti koko maailmassa. Liekö kylpy suunniteltu helpottamaan urakkaa, mahtaako tilastot huomioida maltaiden loppusijoituspaikan ja ennen kaikkea, onko nautinto sama? Jos kuvitellaan oluen imeytyvän ihon läpi, kenties kaljamahojen osuus väestössä pienenee. Tosin kylpyyn kuului oluen rajaton nauttiminen ihan perinteisesti myös suun kautta, joten ehkä ihon läpi imeytyminen on vain Rytmirouvan (toive)ajattelua. Vierailu beer spa-osastolla paljasti, että kylvyt ovat äärimmäisen suosittuja ja vaativat varauksen hyvissä ajoin. Pettymys oli suuri kylvyn mentyä sivu suun ja varsinkin kun ystävällinen kylpylä-isäntä vakuutti oluessa lillumisen olevan avain kaikenlaiseen onneen, vaiva jos toinenkin olisi varmasti parantunut puhumattakaan suotuisasta vaikutuksesta ihon, kynsien ja hiusten (!) hyvinvointiin. Ehkä jatkossa pesen hiukseni koffilla.

Blogi lipsahti nyt niin pahasti takseihin ja kaljaan, että Prahan osalta jatkoa seuraa, lupaan kirjoittaa myös siitä kellosta, sillasta ja linnasta kunhan ehdin. Hauskaa keskiviikkoa, Rytmirouva lähtee nyt tutustumaan ihan oikeisiin Prahan nähtävyyksiin.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post124

Väsyneempi ku ennen lomaa

Pieniä matkakertomuksiaPosted by Rytmirouva Tue, March 27, 2018 09:18:54
Parantuminen botuliinivaurioista tapahtui loppujen lopuksi nopeasti ja kertaheitolla, huonot olot ja sydämen pompotus ovat olleet taakse jäänyttä elämää jo lähes viikon ja menneen viikonlopun lomailu tapahtui täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Tai no, siitä voidaan tietenkin olla montaa mieltä ja vähän riippuu keneltä kysytään, mutta sydämen tykytykset johtuivat ainakin varmasti jostain ihan muusta kuin Botoxista.


Koulukaveri teemalla vuosia sitten alkunsa saanut "nelikymppisten pissisten rännimatkat" on pikkuhiljaa muuttanut muotoaan "kaikenikäisten Suomesta ja Espanjasta kasaantuneiden hyvien tyyppien mukahauskaa matkoiksi". Alkuperäisen matkanjohtajan ideoima pitkän viikonlopun iloittelu on aina sijoittunut laskettelukeskukseen, johtuen liiderin vaarallisesta ja mustelmia aiheuttavasta lumilautailu-harrastuksesta.

Itse olen muutaman kerran kokeillut lumilautailua ja lopputulos oli kuorrutettu verenpurkaumilla ja muutaman päivän istumisella naapurin lapselta kaapatun uimarenkaan päällä. Ymmärrykseni mukaan tilanne ei juuri olisi muuttunut useampien harjoituskertojen myötä, koska nähdäkseni lautailijat useimmiten istuvat tai makaavat rinteessä. Ennen hissiinmenoa räplätään siteitä joko istuen, kaveriin tai kaiteeseen nojaten tai sitten jätetään uhmakkaasti kintut lautaan kiinni ja eletään vaarallisesti hyppien, pomppien ja vaarantaen viattomat suksi-ihmiset. Hissinousut ovat ihan oma lukunsa ja jos lautailija selvittää nousun urheasti ylös asti, onkin jo korkea aika istahtaa hetkeksi rassaamaan lauta takaisin kiinni kinttuihin. Tänä aikana minä suksieni kanssa olen ehtinyt tekemään facebook-päivityksen, käymään vessassa ja kuolemaan tylsyyteen. Kun vihdoin päästään tositoimiin ja siirtymään alaspäin, voidaankin ottaa puolet rinteestä mukaan. Lautailijoiden mieltymys putsata koko rinne ylimääräisestä lumesta on silmiinpistävää, lauta toimii kunnon lumikolan tavoin ja pisteitä jaetaan paljastetun jääpinta-alan mukaan.

Henkilökohtainen panostukseni lautailijoiden viikonlopun onnistumisen kannalta on aina ollut merkittävä ja se alkaakin jo käymään työstä lökäpöksyjen lukumäärän seurueessamme lisääntyessä vuosi vuodelta. Tukikeppinä toimiminen, ympäriinsä hinaaminen ja odottelu sai jatkumoa lautailijoiden alettua hukkaamaan osia kulkupeleistään. Ruuvien ja mutterien metsästys lumihangesta ei ollut helppoa ja aiheutti edelleen jatkuvaa syvää uupumusta.

Toki viikonlopun vietto piti sisällään paljon muutakin kuin vain rinteessä kaahailua ja lautailijoista huolehtimista. Keskustelu ajankohtaisista aiheista oli virkistävää, Benelux-maiden ja Aasian filmiteollisuuden vertailu toi esiin yllättävää asiantuntemusta ja samoin joukostamme löytyi kosmetiikka-alan erityisosaamista. Kontakteja solmittiin ympäriinsä ja käyntikortteja eri alojen osaajilta olikin tallessa kotiinlähtöpäivänä merkittävä määrä.

Levollinen viikonloppu tuntui tulevan tarpeeseen useimmille joukostamme ja olikin virkistävää rennon viininmaistelun jälkeen saada kunnon yöunet. Sikeät unet sinetöitiin nukkumalla kuulosuojaimet korvilla, edes formulalähetyksen liveselostus aamutuimaan ei saanut rauhaamme järkkymään. Päivän tärkein ateria sai aamut sähäkästi liikkeelle ja vinkkinä kerrottakoon, että kurkulla ja kermavaahdolla jaksaa pitkälle iltapäivään.

Siihen nähden, että loma ylitti kaikki odotukset ja oli oikein virkistävä, on paluu arkeen ollut yllättävän raskas. Käsittääkseni kävi niin, että pitkät ja levolliset yöunet olivat liikaa ja nyt ei unentarvetta enää ole. Olen melko varma, että ensi vuonna sama jengi on kasassa lukuunottamatta yhtä, joka kertoi mielummin jäävänsä kotiin itkemään ja katselemaan belgialaisia leffoja. Me muut varmasti näemme taas ja jos nyt joku paikalla ollut tästä itsensä tunnistaa, niin kiitos ja anteeksi, olette rakkaita ❤️



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post117

Mä hiihdän

Pieniä matkakertomuksiaPosted by Rytmirouva Thu, March 01, 2018 09:58:16
Meillä on hiihtoloma. Tarkoitus oli pysytellä kotona ja laittaa lapset töihin. Valitettavasti Rakkain Lapsi on kuitenkin kopio äidistään ja jankutustaidot ovat vertaansa vailla, joten väsytystaistelu päättyi kuopuksen hyväksi ja suuntasimme auton nokan kohti lasketteluparatiisia.


Insinöörin jäädessä kotiin vahtimaan pakkasta ja koiria, lähdimme keskimmäisen ja kuopuksen kanssa tien päälle lomatunnelmissa. Suunnitelmani tasaisesta energiansaannista keskeytyi heti alkutaipaleella pyydettyäni takapenkiltä eväsomenaa rouskuteltavaksi, etupenkki reagoi tilanteeseen salamannopeasti karjaisemalla: "ÄLÄ RUOKI SITÄ!!!". Pelko ruokailutauon venähtämisestä sai matkaseurueen äärimmäisiin tekoihin ja kuljettaja jätettiin ravinnotta. Taktiikka toimi ja vain lyhyen matkanteon jälkeen kurvasimme tien varressa sijaitsevaan ketjusyöttölään lounaalle.

Vatsat pulleina köröttelimme perille kohteeseen. Monen muun vuoden lailla, tänäkin vuonna kohteena oli Tahko. Tahko on oivallinen kompromissi pitkien ajomatkojen inhoajille ja kuitenkin kunnollisia rinteitä arvostaville laskettelijoille, matka eteläisemmästä Suomesta on siedettävä ja osassa rinteitä ehtii jopa tehdä muutaman käännöksen ennen hissinousua. Levin ohella bileväen mekkana tunnettu Tahko tarjoilee myös mukavasti kaikenlaista oheistoimintaa sitä kaipaaville, meille riittää laskettelurinteet ja pitsapaikka näin lasten kanssa.

Tosin tällä reissulla laskettelun lisäksi suuret ennakko-odotukset kohdistuivat myös kahvinkeittimeen. Mökki ei pettänyt ja keittiössä koreili ihan tavallinen kahvinkeitin, suodatinpussit ja kaikki! Aamukahvin keitosta muodostui lähes pyhä toimitus, niin hartaudella rapistelin kaivattuja suodatinpusseja, mittailin vettä ja haistelin, ah niin tavallista, juhlamokka suodatinjauhatusta. Jos et ymmärrä tätä hehkutusta, niin käy lukaisemassa parin viikon takainen päivitykseni "Keitä keitä kahvinkeitin".

Koko Euroopan sekoittanut Siperian peto iski Tahkolle rajuimmin juuri niinä päivinä kun mekin suuntasimme suksinemme mäkeen. Kaikille nurkissa lojuneille tuubihuiveille (mistä niitä sikiää??) tuli vihdoin käyttöä ja muistutimme muinaisen Egyptin muumioita vyöryessämme rinteeseen, sama tekniikka oli käytössä muillakin laskijoilla ja jos ihmisten tunnistus on laskettelutamineissa normaalistikin hankalaa, niin nyt se oli mahdotonta. Pakkanen lienee pelästyttänyt osan laskijoista lämpimämpiin aktiviteetteihin, joten jonoja ei muodostunut. Rinteet pysyivät hyvässä kunnossa pitkälle iltapäivään ja aurinko paistoi niin kirkkaasti, että ilman kaikkia tuubihuiveja iho olisi saattanut saada hieman väriä talven kalpeuden tilalle.

Matkan jännittävin hetki koettiin parin lomapäivän jälkeen keskellä yötä. Ulko-oven kolina kahden aikaan yöllä sai minut ponkaisemaan melko vauhdilla ylös sängystä, pikainen tarkistus viikonpäivästä sulki pois juhlakansan, jopa Tahko on aika kuollut alkuviikosta. Olin valmistautunut hakemaan unissaan kävelevän lapsen takaisin mökin lämpöön, mutta eteisessä tulikin vastaan Insinööri ja kolme koiraa! Siippa oli päättänyt jättää farmin ja työntekijät keskenään pakkasen armoille ja yllättää perheen keskellä yötä. Mikäs sen mukavampaa kuin siivota yöllä autosta koiran oksennuksia (kyllä, luit oikein ja sama auto) ja rullata mattoja pois mökin lattioilta pennun vahinkojen pelossa.

Loman luonne muuttui radikaalisti koirien myötä, hihnat solmussa kolmen koiran kanssa paukkupakkasessa on kenen tahansa loman suola ja mitäpä luulette, kuuluuko meidän ituniskojen vakiovarusteisiin koirankakkapussit? No ei kuulu, prisman muovipussiin on hyvä poimia koirien kikkareita, toinen vaihtoehto olisi ollut jätesäkki.

Loma on nyt jo kallistumassa loppupuolelle, ihan kohta alkaa armoton pakkaus ja siivous, sitä ennen kuitenkin keittelen kaikessa rauhassa aamukahvit ihan tavallisella kahvinkeittimellä (huomaakohan kukaan jos pakkaan sen mukaan?). Ystäväni täysikuu on tehnyt aktiivilomasta vielä pykälää aktiivisemman ja mieli halajaakin jo kotiin lepäämään.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post109

Beibi on ylpee

Pieniä matkakertomuksiaPosted by Rytmirouva Fri, January 05, 2018 15:24:12
Kirjoitin aiemmin, että hevoset ovat ainoa mainitsemisen arvoinen harrastukseni. Käsitän harrastuksen niin, että siihen liittyy jonkinlainen säännöllisyys, jolloin jäljelle jäi tosiaankin vain hevoset. Jos mukaan luetaan jutut, joita tykkään puuhastella harvoin tai epäsäännöllisesti, lista kasvaa heti pituutta.


Yksi näistä säännöllisen epäsäännöllisistä intohimon kohteista on laskettelu. Olen viihtynyt kakarasta asti mutkamäessä ja nuorempana sen saattoi lukea ihan viralliseen harrastuslistaan. Sittemmin laskettelu on käytännössä tarkoittanut kerran talvessa reissua johonkin laskettelukeskukseen, yleensä Suomessa.

Ylläs on ehdoton suosikkini Suomen laskettelupaikoista ja siellä on tullut käytyä kerran jos toisenkin. Rinteet ovat monipuolisia, pitkiä ja hyvin hoidettuja. Ja tiedättekö, minä olen asioinut monet kerrat Jounin kaupassa ennen somea, Sampoa ja lukuisia arvontoja. Jounin kauppa oli pikkuinen kyläkauppa, jonka tuotevalikoimasta löytyi vallan mainiosti nuorison tarpeet täyttävät makaroni, jauheliha ja italianpata-pussi.

Paikallinen nuorisotoimi järjesti aikanaan bussiretkiä Lapin lasketteluparatiiseihin ja sinnehän oli tietenkin päästävä mukaan. Vastoin legendaarisia Lapin hiihtoretki-matkakertomuksia, tälle reissulle otettiin sukset mukaan ja niitä todellakin oli tarkoitus käyttää. Bussi oli lastattu täyteen teinejä, jotka toinen toistaan innokkaammin odottivat Ylläksen kuuluisia rinteitä ja ehkä ihan vähän jotain oheistoimintaa...

Bruce Dickinson juuri hehkutti kirjassaan, kuinka upeaa oli Iron Maideniin liittymisen myötä päästä matkustamaan keikoille ihan oikealla ja hienolla keikkabussilla. Kirsikkana kakussa, tässä bussissa oli vessa! Tosin vessassa oli paskantamiskielto (Brucen sanoin, ei minun). Meidänkin bussissa oli vessa ja käsittääkseni siellä ei ollut edes paskantamiskieltoa, mutta mitäpä käy kun samaan bussiin laitetaan muutama 15v tyttö ja loppulasti kohta täysi-ikäisiä poikia. Silloin käy vessaujous, kuinka noloa olisi vaikka jäädä lukkojen taakse jumiin, linja-autojen vessat ovat pelottavia paikkoja. Paskantamiskiellon puuttumisella ei ollut merkitystä, enemmän ongelmaksi muodostui kahvin ja limsan läpivirtaus teinien tehokkaalla aineenvaihdunnalla. Tomera ja ah niin pirtsakka matkanjohtajatäti muisti aina välillä kuuluttaa, että ajetaankin nyt oikein kunnon pätkä ilman pysähdyksiä kun on vessa ja kaikki!

Ainoat vauriot mitä bussimatkasta jäi, olivat henkisiä ja päätin kuitata ne heti ensimmäisenä laskupäivänä. Ylläksen kävijät tietävät Äkäslompolon puolen mustan Superrinteen, ihan päähissien vieressä. Päätin esitellä taitoni ja otin hyvät vauhdit rinteeseen, ihan vaan näyttääkseni, että jumaliste vaikka en vessaan mene, osaan minä mäkeä laskea. Jo ennen puolta väliä sukelsin iloisesti turvalleni ja rinteen jyrkkyydestä johtuen luisuin alas asti, tietenkin lähes koko matkaseurueen ihailemana. Ongelmaksi muodostui rinteeseen jääneet sukset, mutta laskettelumonoilla on onneksi tosi kätevä kiivetä jäistä rinnettä ylöspäin suksia ja sauvoja hakemaan.

Seuraava mahdollisuus kolauksen saaneen ylpeyden palauttamiseksi tapahtui heti seuraavana päivänä. Samassa pahan onnen rinteessä järjestettiin pujottelukilpailut, joihin tietenkin änkesin mukaan. Jälki-ilmoittautumisesta johtuen, laskin viimeisenä, jolloin jäiset kaivannot pujottelukeppien ympärillä eivät tehneet urakasta helppoa. Maaliin päästyäni sukset olivat edelleen tutisevissa jaloissani ja olin pystyasennossa, mieleni teki heittäytyä polvilleen ja pussata maata, mutta tulosluettelon sijoitukseen yhdistettynä, se ei olisi ollut ylpeyteni kannalta paras ratkaisu. Sanomattakin lienee selvää, että palkintosadetta ei ropissut.

Matkan muut kommellukset jääköön hämärän peittoon, mutta sen verran voin paljastaa, että ihan hauskaa oli. Ehkä tärkein tuliainen tuolta matkalta oli opetus siitä, että ylpeys käy lankeemuksen edellä... vai miten se meni? Sittemmin en ole kuitenkaan yrittänyt olemattomia taitojani esitellä, saatikka osallistunut minkäänlaisiin kilpailuihin suksilla, ai niin, paitsi yhdet tarkkuusaika kilpailut, mutta se on jo ihan toinen tarina.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post84

Red Red Wine

Pieniä matkakertomuksiaPosted by Rytmirouva Fri, December 08, 2017 22:54:24
Vietimme aikanaan 10v hääpäivää siipan kanssa Bordeauxissa, Ranskan tunnetuimman viinialueen sydämessä. Tuolla matkalla vierailimme Saint-Emilionin pikkukaupungissa, joka on rakentunut viinin ympärille. Korttelit olivat täynnä viinikauppoja ja -kellareita, joukkoon oli toki mahtunut myös ravintoloita, kahviloita sekä muitakin pieniä puoteja.


Toinen toistaan parempia viinejä sai kaupoissa maistella ja mekin epäsuomalaiseen tapaan jouduimme sylkemään hyvän viinin pois maistelun jälkeen. Tosin maistelun luonne olisi saattanut muuttua hyvinkin suomalaiseksi, mikäli kaikki viini olisi jatkanut matkaansa kurkusta alas.

Tuolla matkalla päätimme ostaa lasten syntymävuosien viinejä kotiin toimitettavaksi. Asiantuntijan avulla maistelimme ja valitsimme kunkin lapsen syntymävuoden kohtuuhintaista punaviiniä, kutakin kolme pulloa. Esikoisen vuosi oli ollut haastava viinivuosi ja myyjä varoitti, että viini ei saata säilyä siihen asti, että lapsi täyttää 18v. Ajatuksemme oli, että 18v synttäreitä juhlistetaan hyvän viinin merkeissä. Keskimmäisen ja kuopuksen vuodet olivat helpompia ja todennäköisyys säilymiselle oli parempi. Toki jos budjetti olisi ollut väljempi, säilyvyydellekin olisi saanut paremman takuun, mutta noin 30 euroa per pullo oli meille jo enemmän kuin tarpeeksi.

Pari viikkoa matkan jälkeen kotiin pölähti laatikollinen viinipulloja ja laatikko tungettiin komeron perälle useammaksi vuodeksi. Seitsemän vuotta matkan jälkeen pääsimme avaamaan ensimmäiset pullot. Olemme yrittäneet opettaa lapset arvostamaan hyvää punaviiniä ja jossain määrin olemme onnistuneetkin eli emme itse päässeet ryystämään kaikkea. Itse asiassa mukana olivat molemmat isovanhemmat ja hommaan liittyi myös ruokailu, joten ihan pelkästä lipittelystä ei ollut kyse. Huonosta vuodesta huolimatta viini oli säilynyt hyvin ja oli oikein erinomaista, sakkaa oli totuttua enemmän.

Nyt yhdeksän vuotta viinien hankinnan jälkeen, pääsimme maistamaan seuraavaa erää. Keskimmäisen täysi-ikäisyys tuli ajankohtaiseksi ja rakentelin illallisen lähipiirille juhlan kunniaksi. Valitettavasti yksi pulloista oli saanut hieman korkkivikaa, mutta muuten ei valittamista. Aikanaan 25 euroa maksanut pullo oli googlauksen perusteella tänäpäivänä arvoltaan 350 euroa, lapsella silmät välähtivät siihen malliin, että mielessä ehkä käväisi myyntihommat. Viini kuitenkin sai kunniapaikan illallispöydässä eikä päätynyt huutonettiin kaupattavaksi.

Kuopus toistaiseksi arvostaa kokiksen aromit huomattavasti punaviiniä korkeammalle ja hyvä niin. Viimeiset kolme pulloa joutuvat odottamaan vielä neljä vuotta komeron perällä, toivottavasti elämä kulkee tuttuja ja turvallisia latujaan, että pääsemme viimeisetkin pullot korkkaamaan rakkaiden seurassa.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post71

Losing my religion

Pieniä matkakertomuksiaPosted by Rytmirouva Tue, December 05, 2017 13:18:34
Ensimmäinen Lontoon reissu on nyt takana ja kokemus oli oikein positiivinen. Minulla on ollut epäilykseni kaupungin suhteen, enkä tiedä olisinko vieläkään sinne eksynyt, jos ei seura olisi velvoittanut.


Sumun seassa busseihin ja mustiin takseihin törmäily vaihtui viihtyisään ja tilavaan kaupunkikuvaan. New Yorkiin verrattuna kaupungissa oli suorastaan väljää ja pilvenpiirtäjien puuttuminen lisäsi viihtyisyyttä. Metro oli helppokäyttöinen, kuten metrot yleensä ovat ja punaisia busseja huristeli jatkuvalla syötöllä ympäri kaupunkia. Taksin (sen mustan) sai helposti ja nopeasti lennosta. Ensimmäisen lomapäivän kylmyys tosin oli henkeäsalpaavaa, viima oli jäinen ja kerrospukeutuminen tuli tarpeeseen.

Westminster Abbey kuului niihin nähtävyyksiin, jotka olivat "must-listan" kärjessä. Sen lisäksi, että kirkossa on kruunattu lähes kaikki Englannin monarkit, on se kuuluisa ja arvostettu viimeinen leposija kuninkaallisille ja monille merkittäville henkilöille eri aloilta. Kirkkoon on haudattu mm. tiedemiehet Charles Darwin ja Isaac Newton, säveltäjä Georg Friedrich Händel sekä kirjailijat Charles Dickens ja Rudyard Kipling. Mainitsemisen arvoinen detalji myös, että siipan syntymäpäivänä vietettiin Westminster Abbeyn 900 vuotisjuhlia.

Päätimme ajoittaa kirkkoon tutustumisen samaan aikaan kuoron esiintymisen kanssa. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, hienoa kuorolaulua kunnon akustiikalla ja ilmainen sisääänpääsy. Normaali lipun hinta on 20 puntaa aikuiselta, mutta kirkonmenoihin osallistumisesta ei tietenkään maksua peritä. Hyvin pian sisäänkäynnin jälkeen kävi ilmi, että kyseessä ei ole pelkästään kuorolaulua, vaan olimme matkalla pienimuotoiseen jumalanpalvelukseen. Osa pienestä seurueestamme oli valmis pakenemaan takaisin Lontoon yöhön, mutta matkanjohtajan vakuuttelu kuoron pääroolista, sai meidät yhtenä rintamana istahtamaan kirkon penkkiin.

Kirkko oli upea ja istuimme paraatipaikalla alttarin läheisyydessä. Pystyin helposti näkemään kruunun laskeutuvan siniverisen päähän tai kuninkaallisen hääparin polvistuneena alttarille. Pakosuunnitelmia ei tarvinut ottaa käyttöön, tilaisuus kesti vain tunnin ja kuoro tosiaan näytteli pääroolia toimituksessa. Heleä-ääniset pienet pojat lauloivat uskomattoman kirkkaasti ja kauniisti ja kuoro täydentyi aikuisista miesäänistä.

Tällä kertaa tutuksi tuli vain pieni osa Westminster Abbeysta, kirkon muihin osiin tutustuminen ei enää toimituksen jälkeen ollut mahdollista. Pois lähtiessä papit olivat ovella hyvästelemässä ja kättelemässä toimitukseen osallistuneita, Rytmirouvakin pääsi paiskaamaan kättä punakaapuisen kanssa. En kuitenkaan jäänyt juttusille, kuten monet muut tekivät. Ensi kerralla täytynee ostaa pääsylippu ja käydä ihastelemassa kirkkoa tarkemmin, varsinkin Insinööriä jäi kaivelemaan Newtonin haudan missaaminen.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post69

Stomp

Pieniä matkakertomuksiaPosted by Rytmirouva Sun, December 03, 2017 09:50:50
Kulttuuririennot ovat yleensä jääneet melko vähälle lomareissuilla, museoita lukuunottamatta. Nyt kuitenkin oli hyvissä ajoin varattu liput Stomp -esitykseen. Ei nyt varsinaista korkeakulttuuria, eikä musikaalin määre täyty, mutta viihdyttävä ja erilainen show.

Esityksen perusidea on tuottaa ääntä normaalista poikkeavilla instrumenteilla. Eniten käytössä on esiintyjän oma kroppa, epäilen että esiintyjien kädet ovat vähintään krokotiilinnahkaa, niin paljon käsillä hakkausta en ole hetkeen nähnytkään. Kaiken perusta on rytmi, musiikki luodaan rummutuksella ja käytössä ovat harjat, ämpärit, sanomalehdet, sytkärit, muovitynnyrit ja melkein mikä tahansa, mitä ei voisi konserttisaliin kuvitella. Myös ostoskärryt.

Pelkästään rojujen hakkaamiseen perustuva show voisi menettää viehätyksensä jossain 100 minuutin aikana, mutta mukaan oli saatu juuri sopivasti akrobatiaa, tanssia ja huumoria. Huumori oli taitavasti luotu mimiikan, eleiden ja ilmeiden avulla. Saimme nauraa vedet silmissä ja yksi esityksen iso etu onkin, että kielitaitoa ei tarvita. Esityksessä ei puhuta, eikä mitään varmasti mene ohi sen takia, että et ymmärtäisi kieltä.

Show oli käsittämättömän energinen, esiintyjät olivat nuoria aikuisia ja mikä tahansa kuntotesti hoituu varmasti puhtain paperein. Tekemisestä huokui hauskuus ja esiintyjät osasivat taitavasti vetää yleisön mukaan hauskanpitoon. Kämmenet varmasti punoittivat muillakin kuin minulla esityksen jälkeen. Huomioimatta ei pidä jättää sitäkään, että hameväki saa myös silmänruokaa koko rahan edestä. Homma edellyttää niin käsittämättömän kovaa kuntoa, että jossainhan sen on pakko näkyä. Miesten ei pidä nyt pelästyä, esiintyjäkaartiin kuului myös naisia, mutta selkeästi vähemmistössä.

Stomp on pyörinyt Lontoon Ambassador -teatterissa, jossa mekin esityksen katsoimme, 15 vuotta ja sulkee ovensa ensi helmikuussa. Maailmalla kiertäminen kuitenkin jatkuu, menkää ihmeessä katsomaan jos tilaisuus koittaa ja ilman muuta lapset mukaan.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post68
Next »