Munaravilla maaliin

Munaravilla maaliin

kirjoittajan kipuilua

Intohimona kirjoittaminen. Juttuja laidasta laitaan: karvakorvista, kaksijalkaisista, lenkkeilystä, maalaisidyllistä tai sen puutteesta, musiikista... lista on loputon, pääasia on kirjoittaminen.
https://www.blogit.fi/munaravilla-maaliin/seuraa

Football Game

Pieniä matkakertomuksiaPosted by Rytmirouva Wed, July 18, 2018 12:58:20
Jalkapallon MM-kisat ovat tulleet päätökseen ja elämä palailee pikkuhiljaa normaaleihin uomiinsa. Palataanpa vielä kuitenkin hetkeksi potkupallon pariin ja Pietariin semi-finaali tunnelmiin, tunnelmaa tosiaan riitti, jalkapallon ystävät taitavat hengen nostatuksen ja kaupunki kuhisi ottelupäivänä.


Venäläiset osaavat suurtapahtumien järjestämistaidon ja kaikki sujui moitteetta ja tehokkaasti. Fun-id, eli kisojen aikana viisumin korvaava, etukäteen anottu, maksuton matkustuslupa, piti noutaa Pietarissa sijaitsevasta toimistosta. Toimistoja oli kaupungissa kolme ja kauhulla odotimme jonotusta, hankaluuksia sekä kärsimättömiä ja tuskastuneita kisaturisteja. Homma sujui kuitenkin kuin rasvattu ja kaikki oli organisoitu tehokkaasti. Heti ovella tarkastettiin vaadittavien papereiden mukanaolo, jos joku dokumentti puuttui, toimistoon ei ollut asiaa. Virkailijoita oli riittävästi, vuoronumero ojennettiin käteen ja samalla annettiin ohjeet kuinka systeemi toimii. Pääsimme suoraan tiskille ja muutamaa minuuttia myöhemmin saimme laminoidut henkkarit kaulaan roikkumaan, ilman niitä stadionille ei olisi mitään asiaa.

Iltapäivää kohti tunnelma kaupungilla muuttui riehakkaammaksi hetki hetkeltä ja varsinkin belgialaiskannattajia liikkui kaupungilla runsaasti. Yhteislaulut ja kannustushuudot kaikuivat ja fanijoukot puhalsivat yhteen hiileen kansallisuudesta tai kannustuksen kohteesta välittämättä. Alkuperäinen suunnitelmani pukeutua asiaankuuluvasti belgialaisrekvisiittaan, osoittautui hankalaksi. Olin kuvitellut kaupungin olevan pullollaaan erilaisia krääsäkauppiaita ja saisin helposti peruukista lähtien kaiken tarvittavan Pietarin kaduilta. Näin ei kuitenkaan ollut ja jouduin tyytymään T-paitaan ja kasvomaalaukseen, Insinööri kannusti maalaamaan koko pään belgialaisväreihin, kuten näimme jonkun innokkaan fanin tekevän, mutta tyydyin kuitenkin poskeen maalattuun lippuun.

Pietarin liikenne oli ruuhkaista, varsinkin sillat toimivat pullonkauloina ja päätimme suunnistaa stadionille julkisilla kulkuvälineillä. Valintamme kohdistui metroon ja sukellus syvälle maan uumeniin tapahtui hyvissä ajoin ennen H-hetkeä. Ottelupäivänä julkiset kulkuneuvot olivat maksuttomia kaikille fun-id:n haltijoille, pääsimme näppärästi jonon ohi ja ystävällinen henkilökunta opasti eteenpäin. Kaksi eri metrolinjaa toimivat vaihtoehtoina stadionille pääsyyn ja päädyin valitsemaan Krestovsky Ostrov-aseman, josta kuulemani mukaan johti reilun kilometrin mittainen, henkeäsalpaavan kaunis puistotie stadionille.

Tarina piti paikkansa ja loppumatka taittui kävellen kaunista, leveää puistotietä pitkin, jonka varrelle mahtui niin huvipuisto kuin upea suihkulähdekin. Yleisöä valui hiljalleen kohti stadionia ja viimeinen toivo peruukista tai hassusta hatusta häipyi, matkan varrella oli tarjolla ainoastaan ruokaa ja juomaa, sekä kasvomaalaajien armeija taiteilemassa maalauksia fanien kasvoihin. Kävelyreitillä oli jatkuvasti iloisia nuoria opastamassa yleisöä eteenpäin ja päivän aikana heitetyt ylävitoset saivat varmasti oppaiden käsivarret särkemään. Stadionille siirtyminen sujui myös kommelluksitta ja nopeasti, henkilökunnan kasvoilla koreili venäläisille epätyypillinen ystävällinen hymy ja turvatarkastuksen ruumiintarkastaja lähes nauroi kupeitani kopeloidessa.

Ottelun tunnelma oli huumaava ja meteli juuri niin kova kuin telkkarista voi päätellä. Belgialaiskatsomo oli lähietäisyydellä ja muutenkin belgialaiskannattajia vaikutti olevan huomattavasti enemmän kuin Ranskan tukijoukkoja, ilmeisesti pienoinen altavastaajan rooli oli kerännyt sympatiaa ja esimerkiksi runsaslukuinen brasilialaisyleisö maanosaystävineen kannusti kovaäänisesti Belgiaa. Tai oikeastaan brasilialaiset kannustivat Brasiliaa mutta ilmeisesti hekin ajoittain muistivat, että oma joukkue oli lentänyt jo kotiin ja niinä valaistumisen hetkinä he kallistuivat Belgian puolelle. Aika kului nopeasti ja peli oli ohi ennen kuin huomasinkaan.

Poistuminen stadionilta sujui hitaasti ja rauhallisesti. Kävely ihmismassan mukana ei vaatinut suunnistustaitoja ja tunnelma oli iloinen ja riehakas. Jälleen kerran etelä-amerikkalaiset pitivät huolta viihtyvyydestä: brasilialaiset, argentiinalaiset ja uruguaylaiset hoitivat yhteislaulun ja vetivät meitä hieman umpimielisiä eurooppalaisia mukaansa. Sanomattakin lienee selvää, että nyt myös joukkoliikenne oli tukossa, 65 000 ihmisen poistuminen stadionilta samanaikaisesti sai metron tukkoon ja jatkoimme kävelyä kaiuttimista tulleiden ohjeiden mukaisesti eteenpäin kohti seuraavaa metroasemaa. Pitkät rivistöt linja-autoja odotteli hetken käveltyämme ja seuraava väli hoitui niillä. Linja-autosta poistuttuamme Insinöörin kärsivällisyys loppui ja hyppäsimme taksiin, joita olikin saalistamassa kärsimättömimpiä kisaturisteja. Hintaan tuli varmasti kaikki mahdolliset lisät ja ilmassa leijui suuren puhalluksen tuntua, pääsimme kuitenkin sinne minne halusimme ja ilta jatkui iloisissa tunnelmissa keskikaupungilla.

Kokemus oli hieno ja varmasti lähden toistekin vastaavanlaisiin karkeloihin jos tilaisuus koittaa. Kannattamani Belgian häviö ei juuri haitannut, tunnelma ja suuren urheilujuhlan tuntu näyttelivät pääroolia ja pelin kulku suomalaisen fanin näkökulmasta oli lähes toisarvoinen. Seuraavan kerran Rytmirouva heittäytyy urheilumaailmaan kahden vuoden kuluttua EM-kisojen koittaessa.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post142

Pietari

Pieniä matkakertomuksiaPosted by Rytmirouva Wed, July 11, 2018 22:04:11
Syystä tai toisesta suuri ja mahtava itänaapurimme on jäänyt vieraaksi ja hyvistä kulkuyhteyksistä huolimatta, en ole Venäjällä koskaan vieraillut. Tilanne on nyt korjattu ja takana on pari ikimuistoista päivää Venäjän toiseksi suurimmassa kaupungissa Pietarissa. En sitten tiedä, olisiko vierailu edelleenkään toteutunut ilman jalkapallon mm-kisoja, mutta sainpahan kaksi kärpästä yhdellä iskulla: kauan kaipaamani jalkapallo-elämyksen ja samalla tutustumisen hienoon suurkaupunkiin.

Allegrolla matka taittui joutuisasti ja mukavasti, pidän junalla matkustamisesta sen helppouden takia, eikä juna pettänyt tälläkään kertaa. Tylsäksi matkaa ei voi moittia, niin monta kertaa kaiveltiin lippuja ja lappuja esiin jos jonkinmoista tarkastusta varten. Lisäjännitystä aiheutti Insinöörin sakot, rajavartijan tuima kysely hoitamattomista sakoista aiheutti hetkellisen huolen matkan toteutumisesta, mutta pelko oli turha ja saimme luvan jäädä junaan.

Pietarin taksit ehkä ansaitsisivat ihan oman bloginsa, mutta yritän referoida tärkeimmät tehokkaasti. Tärkein tieto lienee se, että sääntöjä ei ole. Taksien kirjo oli valtava ja matkustimmekin jos jonkinlaisella pirssillä, useimmissa ei ollut minkäänlaista kylttiä katolla saatikka muuallakaan, puhumattakaan mittareista. Itse asiassa mittaria ei ollut yhdessäkään taksissa, jonka kyydissä istuimme. Paras tapa saada matkan hinta tietoon, oli tilata taksi hotellille. Hotellin henkilökunta kysyi määränpään, tilasi taksin, kertoi hinnan ja joskus otti maksunkin. Näissä tapauksissa hinta piti paikkansa ja oli edullinen. Kaupungilta taksin ottaminen oli ongelmallisempaa, hinnan tiedustelu etukäteen sai aikaan välittömän kielimuurin ja taksat olivatkin taivaita hipovia. Jos joskus Pietarissa ajelette taksilla, kysykää hinta etukäteen ja tivatkaa niin kauan kunnes saatte vastauksen tai vaihtakaa taksia. Pienistä ei kannata myöskään mieltänsä pahoittaa, venäläiset osaavat sujuvasti olla töykeitä eikä siinä välttämättä ole mitään henkilökohtaista.

Virheellinen päätökseni antaa Insinöörin varata hotelli, aiheutti meille runsaasti kokemusta taksilla matkustelusta. Hotelli oli hyvä, sijainti huono. Pelottavin taksikyyti sattui heti ensimmäiselle päivälle ja vieläkin saan ihon kananlihalle kun mietin matkaa. Kuski oli erinomaisen kova puhumaan (venäjäksi), kyselemään (venäjäksi), tuijottamaan matkustajia tiehen katsomisen sijaan, taittelemaan paperilennokkia ajamisen ohessa, kaasuttelemaan miten sattuu ja milloin sattuu, huudattamaan radiota kovaa ja korkealta, vaihtelemaan kanavia toosasta muutaman minuutin välein ja etenkin ajamaan kovaa! Reitti hotellilta myös poikkesi totutusta, niin monta U-käännöstä mahtui matkaan, että kiertoreittejä ei tarvittu. Autossa oli niin voimakas pinttyneen tupakan haju, että silmiä kirvelsi ja kaaran kunto ei erityisesti herättänyt luottamusta. Matkan lopuksi saimme lahjaksi sen huolta aiheuttaneen paperilennokin. Pelottavan innokas ystävällisyys on melko karmivaa...

Liikenne oli mielipuolista. Kaupungin sydän, useamman kilometrin pituinen pääkatu Nevski Prospekt, muistutti moottoritietä. Autot ajoivat hillittömän kovaa läpi kaupungin, eikä minkäänlainen tien ylitys muualta kuin suojatien kohdalta tullut kysymykseenkään. Nevskin yli ei tosin mennyt edes suojateitä, puolen vaihto kadun toiselta puolelta toiselle oli mahdollista tien ali kulkevien tunnelien kautta, mutta niitäkin oli harvakseltaan.

Lukiossa opiskeltu venäjän kieli on kadonnut muistista, mutta kyrilliset kirjaimet palautuivat pikkuhiljaa ja siitä olikin hyötyä monta kertaa. Eniten kylttien lukemisessa ja erilaisten liikkeiden löytämisessä, rahanvaihto tapahtui pankeissa ja hommaa helpotti suuresti kun osasi lukea missä se pankki on.

Kuten varmaan huomasitte, parhaiten reissusta jäi mieleen taksit ja liikenne. Muita mainitsemisen arvoisia huomioita olivat isot ja vehreät puistot joita oli paljon, lukuisat sillat, hyvä ruoka, paha olut, järjettömän hieno, iso ja näkemisen arvoinen Eremitaasi sekä syvälle maan uumeniin katoava metro. Pietarin metro on yksi maailman syvimmällä liikkuva metro maaperän savisuuden takia. Rullaportaat veivät niin syvälle maan alle, että portaiden loppupäässä alkoi jo hirvittämään. Mielikuva venäläisistä ei järisyttävästi muuttunut ja ylitsevuotavaa ystävällisyyttä emme juuri kohdanneet (poikkeuksena pelottava taksikuski) tosin emme myöskään erityistä epäkohteliaisuutta (taas poikkeuksena taksikuski). Jalkapalloon en tässä nyt puutu, kisaisännän rooli varmasti vaikutti kaupunkikuvaan ja kaikkialla oli siistiä ja puhdasta. Ehkä kirjoitan kisakokemuksesta oman blogin tuonnempana, jo pelkästään kaupungista olisi niin paljon kerrottavaa, että jalkapalloa tähän ei enää voi sotkea.

Alla matkalla maisteltuja ruokia: lettuja ja mätiä, borssia ja pelmenejä.









  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post141

Praha

Pieniä matkakertomuksiaPosted by Rytmirouva Sat, April 21, 2018 09:14:39
Praha on nyt nähty ja koettu, fiilikset ovat oikein positiiviset ja voin suositella kaupunkia muutaman päivän irtioton kohteeksi oikein lämpimästi. Lennot ovat edullisia, matka lyhyt ja pienellä vaivannäöllä kaupungissa pärjää pienelläkin budjetilla, paitsi jos nyt välttämättä haluaa kylpeä siinä oluessa. Tosin ihon läpi imeytystä voi kokeilla ilman kylpyäkin, onnistuu helposti pubissa kaatamalla oluttuopin omaan sekä naapurin syliin, kuten minä tein. Tosin kaljamaha jäi ja kotimatka taittui oluelta tuoksuvissa pöksyissä.


Päällimmäisenä kaupungista jäi mieleen siisteys. Sen verran kun saapumispäivänä uskalsin irrottaa katsetta lentokenttätaksin nopeusmittarista, huomasin maisemien olevan oikein siistejä ja kauniita. Kaupungilla ei ollut roskan roskaa ja jäteastoita saatikka roskapusseja ei edes näkynyt missään. Erityismaininnan ansaitsevat vessat, hotelli helpotukset olivat kaikkialla puhtaita ja toimivia. Pesuaineet ja paperit eivät olleet lopussa yhdessäkään huussissa ja voitte olla varmoja, että Rytmirouvalla riittää vertailupohjaa, ramppaan vessassa yhtenään ja kokemusta löytyy useammasta kohteesta. Lukotkin olivat varsin yksinkertaisia ja suomalaisen vessakulttuurin kanssa yhteneväisiä, liian tuoreessa muistissa vielä vessaan jumiutuminen Italiassa, ahtaanpaikankammoinen Rytmirouva lähes laittoi roomalaisen vessan tulitikuiksi.

Kehut ansaitsee myös ruoka. Selvitystyö ravintoloiden osalta jäi tekemättä ja ruokailu tapahtui lähinnä miljöön ja sattuman perusteella. Toki raatihuoneentorin turistirysät hylkäsimme suosiolla, mutta muita kriteereitä ei ollut. Ruoka oli oikein hyvää ja maukasta kaikkialla minne eksyimme murkinoimaan ja erityismaininnan ansaitsee hotellimme aamiainen. Euroopan kaupunkikohteiden aamiaiset ovat kuin villilänsi ja Prahan aamiainen oli parhaasta päästä. Kuriositeettina mainittakoon, että parhain nauttimani hotelliaamiainen tapahtui Helsingissä, Klaus K hotellissa.

En nyt kuitenkaan jaksa kirjoittaa Kaarlen sillasta, linnasta tai kellosta, hienoja olivat, katsokaa googlesta,tietoa löytyy helposti ja paljon. Kellojen suhteen tuurini on ehkä vähän kehno, Lontoon matkalla viime syksynä Big Ben oli huputettu ja nyt Prahan astronominen kello oli myös pressun alla. Pressussa tosin oli kuva kellosta, joten ei ihan hukkareissu! Linnan, sillan ja kellon lisäksi marssitin seurueemme jazz-klubille, joita Prahassa on joka nurkalla. Klubeista löytyy tietoa ja linkki sivuille helposti esim. täältä https://www.prague.fm/fi/11417/jazz-klubeja/ . Klubien omat sivut olivat lähes kaikki toimivia ja ajantasalla, joistakin löytyi youtube-linkki esiintyjistä.

Hyvästä ruuasta, ravintoloista, pubeista, oluttuvista, jazzista ja nukketeatterista on Praha tehty, menkää itse katsomaan. Hotellimme oli nimeltään Metamorphis, loistava sijainti, hyvä aamiainen ja isot huoneet. Ja jos siihen olutkylpyyn halajatte, varatkaa heti mennessänne tai jo etukäteen. Muussa tapauksessa voitte kokeilla kaataa itse sitä kaljaa syliin. Uskallan myös veikata, että joulumarkkinoiden aikaan kaupunki on vierailun arvoinen.





  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post125

Oispa kaljaa

Pieniä matkakertomuksiaPosted by Rytmirouva Wed, April 18, 2018 12:18:47
Terveiset Prahasta! Maailman olutpääkaupunki on jäänyt vieraaksi ja tänä keväänä päätimme korjata tilanteen. Yleensä tykkään etukäteen selvitellä matkakohteiden mahdollisuuksia ja opaskirjat on luettu hiirenkorville. Tällä kertaa tutkimustyö jäi väliin ja lähdin sokkona reissuun, tiedossa oli, että linna, kello ja silta kuuluu asiaan, niin ja tietenkin se olut.


Ensimmäinen kurkistus tsekkien sielunmaisemaan oli veret seisauttava: taksikyyti kentältä hotellille ei hevin unohdu ja mikäli kuski vastaa keskivertotsekkiä, vietän seuraavan lomani ehkä mielummin Pohjois-Koreassa. Laukut lentelivät rivakasti takapaksiin ja tämä heppu ei ollut Naantalin auringosta kuullutkaan. Matka alkoi ankaralla kännykän rassaamisella ja siinä vaiheessa kun nopeusmittari näytti 160 km/h, suunnittelin puhelimen kaappausta ja ikkunasta ulos heittoa. Vauhti onneksi hiipui kaupungissa, mutta ettei jännitys loppuisi, päätti joku onneton tunari kiilata autonsa taksimme eteen tien sivusta ja siitäkös soppa syntyi. Kansainväliset käsimerkit toimivat myös Prahassa ja lisänä tuima tsekin kielinen kiroilu (olen aika varma tästä, vaikka en tsekkiä osaakaan) siivitti matkaamme. Autojen päädyttyä rinnakkaisille kaistoille kaiken nahinan päätteeksi, kuskimme irrotti kädet ratista puristellakseen toisen kätensä hauista uhmakkaasti kiilaajalle. Kauhunsekainen odotus tilanteen kehittymisestä sai jännityksen väreilemään ilmassa ja helpotus oli suuri kun pääsimme ehjin nahoin perille hotelliimme. Hotellin vastaanotto oli lämmin ja ystävällinen, joten päätin antaa tsekeille vielä mahdollisuuden.

Matkanjohtajan roolissa olin käyttänyt itsevaltaa hotellin valinnassa ja perustelu oli ei enempää eikä vähempää kuin olut. Hotellin sijainti ja muut ominaisuudet olivat plussaa, mutta olutkylpy "beer spa" viimeisteli päätökseni. Kukapa nyt ei haluaisi oluessa kylpeä? Tsekit pitävät kärkipaikkaa oluen siemailussa, juoden eniten olutta henkeä kohti koko maailmassa. Liekö kylpy suunniteltu helpottamaan urakkaa, mahtaako tilastot huomioida maltaiden loppusijoituspaikan ja ennen kaikkea, onko nautinto sama? Jos kuvitellaan oluen imeytyvän ihon läpi, kenties kaljamahojen osuus väestössä pienenee. Tosin kylpyyn kuului oluen rajaton nauttiminen ihan perinteisesti myös suun kautta, joten ehkä ihon läpi imeytyminen on vain Rytmirouvan (toive)ajattelua. Vierailu beer spa-osastolla paljasti, että kylvyt ovat äärimmäisen suosittuja ja vaativat varauksen hyvissä ajoin. Pettymys oli suuri kylvyn mentyä sivu suun ja varsinkin kun ystävällinen kylpylä-isäntä vakuutti oluessa lillumisen olevan avain kaikenlaiseen onneen, vaiva jos toinenkin olisi varmasti parantunut puhumattakaan suotuisasta vaikutuksesta ihon, kynsien ja hiusten (!) hyvinvointiin. Ehkä jatkossa pesen hiukseni koffilla.

Blogi lipsahti nyt niin pahasti takseihin ja kaljaan, että Prahan osalta jatkoa seuraa, lupaan kirjoittaa myös siitä kellosta, sillasta ja linnasta kunhan ehdin. Hauskaa keskiviikkoa, Rytmirouva lähtee nyt tutustumaan ihan oikeisiin Prahan nähtävyyksiin.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post124

Väsyneempi ku ennen lomaa

Pieniä matkakertomuksiaPosted by Rytmirouva Tue, March 27, 2018 09:18:54
Parantuminen botuliinivaurioista tapahtui loppujen lopuksi nopeasti ja kertaheitolla, huonot olot ja sydämen pompotus ovat olleet taakse jäänyttä elämää jo lähes viikon ja menneen viikonlopun lomailu tapahtui täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Tai no, siitä voidaan tietenkin olla montaa mieltä ja vähän riippuu keneltä kysytään, mutta sydämen tykytykset johtuivat ainakin varmasti jostain ihan muusta kuin Botoxista.


Koulukaveri teemalla vuosia sitten alkunsa saanut "nelikymppisten pissisten rännimatkat" on pikkuhiljaa muuttanut muotoaan "kaikenikäisten Suomesta ja Espanjasta kasaantuneiden hyvien tyyppien mukahauskaa matkoiksi". Alkuperäisen matkanjohtajan ideoima pitkän viikonlopun iloittelu on aina sijoittunut laskettelukeskukseen, johtuen liiderin vaarallisesta ja mustelmia aiheuttavasta lumilautailu-harrastuksesta.

Itse olen muutaman kerran kokeillut lumilautailua ja lopputulos oli kuorrutettu verenpurkaumilla ja muutaman päivän istumisella naapurin lapselta kaapatun uimarenkaan päällä. Ymmärrykseni mukaan tilanne ei juuri olisi muuttunut useampien harjoituskertojen myötä, koska nähdäkseni lautailijat useimmiten istuvat tai makaavat rinteessä. Ennen hissiinmenoa räplätään siteitä joko istuen, kaveriin tai kaiteeseen nojaten tai sitten jätetään uhmakkaasti kintut lautaan kiinni ja eletään vaarallisesti hyppien, pomppien ja vaarantaen viattomat suksi-ihmiset. Hissinousut ovat ihan oma lukunsa ja jos lautailija selvittää nousun urheasti ylös asti, onkin jo korkea aika istahtaa hetkeksi rassaamaan lauta takaisin kiinni kinttuihin. Tänä aikana minä suksieni kanssa olen ehtinyt tekemään facebook-päivityksen, käymään vessassa ja kuolemaan tylsyyteen. Kun vihdoin päästään tositoimiin ja siirtymään alaspäin, voidaankin ottaa puolet rinteestä mukaan. Lautailijoiden mieltymys putsata koko rinne ylimääräisestä lumesta on silmiinpistävää, lauta toimii kunnon lumikolan tavoin ja pisteitä jaetaan paljastetun jääpinta-alan mukaan.

Henkilökohtainen panostukseni lautailijoiden viikonlopun onnistumisen kannalta on aina ollut merkittävä ja se alkaakin jo käymään työstä lökäpöksyjen lukumäärän seurueessamme lisääntyessä vuosi vuodelta. Tukikeppinä toimiminen, ympäriinsä hinaaminen ja odottelu sai jatkumoa lautailijoiden alettua hukkaamaan osia kulkupeleistään. Ruuvien ja mutterien metsästys lumihangesta ei ollut helppoa ja aiheutti edelleen jatkuvaa syvää uupumusta.

Toki viikonlopun vietto piti sisällään paljon muutakin kuin vain rinteessä kaahailua ja lautailijoista huolehtimista. Keskustelu ajankohtaisista aiheista oli virkistävää, Benelux-maiden ja Aasian filmiteollisuuden vertailu toi esiin yllättävää asiantuntemusta ja samoin joukostamme löytyi kosmetiikka-alan erityisosaamista. Kontakteja solmittiin ympäriinsä ja käyntikortteja eri alojen osaajilta olikin tallessa kotiinlähtöpäivänä merkittävä määrä.

Levollinen viikonloppu tuntui tulevan tarpeeseen useimmille joukostamme ja olikin virkistävää rennon viininmaistelun jälkeen saada kunnon yöunet. Sikeät unet sinetöitiin nukkumalla kuulosuojaimet korvilla, edes formulalähetyksen liveselostus aamutuimaan ei saanut rauhaamme järkkymään. Päivän tärkein ateria sai aamut sähäkästi liikkeelle ja vinkkinä kerrottakoon, että kurkulla ja kermavaahdolla jaksaa pitkälle iltapäivään.

Siihen nähden, että loma ylitti kaikki odotukset ja oli oikein virkistävä, on paluu arkeen ollut yllättävän raskas. Käsittääkseni kävi niin, että pitkät ja levolliset yöunet olivat liikaa ja nyt ei unentarvetta enää ole. Olen melko varma, että ensi vuonna sama jengi on kasassa lukuunottamatta yhtä, joka kertoi mielummin jäävänsä kotiin itkemään ja katselemaan belgialaisia leffoja. Me muut varmasti näemme taas ja jos nyt joku paikalla ollut tästä itsensä tunnistaa, niin kiitos ja anteeksi, olette rakkaita ❤️



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post117

Mä hiihdän

Pieniä matkakertomuksiaPosted by Rytmirouva Thu, March 01, 2018 09:58:16
Meillä on hiihtoloma. Tarkoitus oli pysytellä kotona ja laittaa lapset töihin. Valitettavasti Rakkain Lapsi on kuitenkin kopio äidistään ja jankutustaidot ovat vertaansa vailla, joten väsytystaistelu päättyi kuopuksen hyväksi ja suuntasimme auton nokan kohti lasketteluparatiisia.


Insinöörin jäädessä kotiin vahtimaan pakkasta ja koiria, lähdimme keskimmäisen ja kuopuksen kanssa tien päälle lomatunnelmissa. Suunnitelmani tasaisesta energiansaannista keskeytyi heti alkutaipaleella pyydettyäni takapenkiltä eväsomenaa rouskuteltavaksi, etupenkki reagoi tilanteeseen salamannopeasti karjaisemalla: "ÄLÄ RUOKI SITÄ!!!". Pelko ruokailutauon venähtämisestä sai matkaseurueen äärimmäisiin tekoihin ja kuljettaja jätettiin ravinnotta. Taktiikka toimi ja vain lyhyen matkanteon jälkeen kurvasimme tien varressa sijaitsevaan ketjusyöttölään lounaalle.

Vatsat pulleina köröttelimme perille kohteeseen. Monen muun vuoden lailla, tänäkin vuonna kohteena oli Tahko. Tahko on oivallinen kompromissi pitkien ajomatkojen inhoajille ja kuitenkin kunnollisia rinteitä arvostaville laskettelijoille, matka eteläisemmästä Suomesta on siedettävä ja osassa rinteitä ehtii jopa tehdä muutaman käännöksen ennen hissinousua. Levin ohella bileväen mekkana tunnettu Tahko tarjoilee myös mukavasti kaikenlaista oheistoimintaa sitä kaipaaville, meille riittää laskettelurinteet ja pitsapaikka näin lasten kanssa.

Tosin tällä reissulla laskettelun lisäksi suuret ennakko-odotukset kohdistuivat myös kahvinkeittimeen. Mökki ei pettänyt ja keittiössä koreili ihan tavallinen kahvinkeitin, suodatinpussit ja kaikki! Aamukahvin keitosta muodostui lähes pyhä toimitus, niin hartaudella rapistelin kaivattuja suodatinpusseja, mittailin vettä ja haistelin, ah niin tavallista, juhlamokka suodatinjauhatusta. Jos et ymmärrä tätä hehkutusta, niin käy lukaisemassa parin viikon takainen päivitykseni "Keitä keitä kahvinkeitin".

Koko Euroopan sekoittanut Siperian peto iski Tahkolle rajuimmin juuri niinä päivinä kun mekin suuntasimme suksinemme mäkeen. Kaikille nurkissa lojuneille tuubihuiveille (mistä niitä sikiää??) tuli vihdoin käyttöä ja muistutimme muinaisen Egyptin muumioita vyöryessämme rinteeseen, sama tekniikka oli käytössä muillakin laskijoilla ja jos ihmisten tunnistus on laskettelutamineissa normaalistikin hankalaa, niin nyt se oli mahdotonta. Pakkanen lienee pelästyttänyt osan laskijoista lämpimämpiin aktiviteetteihin, joten jonoja ei muodostunut. Rinteet pysyivät hyvässä kunnossa pitkälle iltapäivään ja aurinko paistoi niin kirkkaasti, että ilman kaikkia tuubihuiveja iho olisi saattanut saada hieman väriä talven kalpeuden tilalle.

Matkan jännittävin hetki koettiin parin lomapäivän jälkeen keskellä yötä. Ulko-oven kolina kahden aikaan yöllä sai minut ponkaisemaan melko vauhdilla ylös sängystä, pikainen tarkistus viikonpäivästä sulki pois juhlakansan, jopa Tahko on aika kuollut alkuviikosta. Olin valmistautunut hakemaan unissaan kävelevän lapsen takaisin mökin lämpöön, mutta eteisessä tulikin vastaan Insinööri ja kolme koiraa! Siippa oli päättänyt jättää farmin ja työntekijät keskenään pakkasen armoille ja yllättää perheen keskellä yötä. Mikäs sen mukavampaa kuin siivota yöllä autosta koiran oksennuksia (kyllä, luit oikein ja sama auto) ja rullata mattoja pois mökin lattioilta pennun vahinkojen pelossa.

Loman luonne muuttui radikaalisti koirien myötä, hihnat solmussa kolmen koiran kanssa paukkupakkasessa on kenen tahansa loman suola ja mitäpä luulette, kuuluuko meidän ituniskojen vakiovarusteisiin koirankakkapussit? No ei kuulu, prisman muovipussiin on hyvä poimia koirien kikkareita, toinen vaihtoehto olisi ollut jätesäkki.

Loma on nyt jo kallistumassa loppupuolelle, ihan kohta alkaa armoton pakkaus ja siivous, sitä ennen kuitenkin keittelen kaikessa rauhassa aamukahvit ihan tavallisella kahvinkeittimellä (huomaakohan kukaan jos pakkaan sen mukaan?). Ystäväni täysikuu on tehnyt aktiivilomasta vielä pykälää aktiivisemman ja mieli halajaakin jo kotiin lepäämään.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post109

Beibi on ylpee

Pieniä matkakertomuksiaPosted by Rytmirouva Fri, January 05, 2018 15:24:12
Kirjoitin aiemmin, että hevoset ovat ainoa mainitsemisen arvoinen harrastukseni. Käsitän harrastuksen niin, että siihen liittyy jonkinlainen säännöllisyys, jolloin jäljelle jäi tosiaankin vain hevoset. Jos mukaan luetaan jutut, joita tykkään puuhastella harvoin tai epäsäännöllisesti, lista kasvaa heti pituutta.


Yksi näistä säännöllisen epäsäännöllisistä intohimon kohteista on laskettelu. Olen viihtynyt kakarasta asti mutkamäessä ja nuorempana sen saattoi lukea ihan viralliseen harrastuslistaan. Sittemmin laskettelu on käytännössä tarkoittanut kerran talvessa reissua johonkin laskettelukeskukseen, yleensä Suomessa.

Ylläs on ehdoton suosikkini Suomen laskettelupaikoista ja siellä on tullut käytyä kerran jos toisenkin. Rinteet ovat monipuolisia, pitkiä ja hyvin hoidettuja. Ja tiedättekö, minä olen asioinut monet kerrat Jounin kaupassa ennen somea, Sampoa ja lukuisia arvontoja. Jounin kauppa oli pikkuinen kyläkauppa, jonka tuotevalikoimasta löytyi vallan mainiosti nuorison tarpeet täyttävät makaroni, jauheliha ja italianpata-pussi.

Paikallinen nuorisotoimi järjesti aikanaan bussiretkiä Lapin lasketteluparatiiseihin ja sinnehän oli tietenkin päästävä mukaan. Vastoin legendaarisia Lapin hiihtoretki-matkakertomuksia, tälle reissulle otettiin sukset mukaan ja niitä todellakin oli tarkoitus käyttää. Bussi oli lastattu täyteen teinejä, jotka toinen toistaan innokkaammin odottivat Ylläksen kuuluisia rinteitä ja ehkä ihan vähän jotain oheistoimintaa...

Bruce Dickinson juuri hehkutti kirjassaan, kuinka upeaa oli Iron Maideniin liittymisen myötä päästä matkustamaan keikoille ihan oikealla ja hienolla keikkabussilla. Kirsikkana kakussa, tässä bussissa oli vessa! Tosin vessassa oli paskantamiskielto (Brucen sanoin, ei minun). Meidänkin bussissa oli vessa ja käsittääkseni siellä ei ollut edes paskantamiskieltoa, mutta mitäpä käy kun samaan bussiin laitetaan muutama 15v tyttö ja loppulasti kohta täysi-ikäisiä poikia. Silloin käy vessaujous, kuinka noloa olisi vaikka jäädä lukkojen taakse jumiin, linja-autojen vessat ovat pelottavia paikkoja. Paskantamiskiellon puuttumisella ei ollut merkitystä, enemmän ongelmaksi muodostui kahvin ja limsan läpivirtaus teinien tehokkaalla aineenvaihdunnalla. Tomera ja ah niin pirtsakka matkanjohtajatäti muisti aina välillä kuuluttaa, että ajetaankin nyt oikein kunnon pätkä ilman pysähdyksiä kun on vessa ja kaikki!

Ainoat vauriot mitä bussimatkasta jäi, olivat henkisiä ja päätin kuitata ne heti ensimmäisenä laskupäivänä. Ylläksen kävijät tietävät Äkäslompolon puolen mustan Superrinteen, ihan päähissien vieressä. Päätin esitellä taitoni ja otin hyvät vauhdit rinteeseen, ihan vaan näyttääkseni, että jumaliste vaikka en vessaan mene, osaan minä mäkeä laskea. Jo ennen puolta väliä sukelsin iloisesti turvalleni ja rinteen jyrkkyydestä johtuen luisuin alas asti, tietenkin lähes koko matkaseurueen ihailemana. Ongelmaksi muodostui rinteeseen jääneet sukset, mutta laskettelumonoilla on onneksi tosi kätevä kiivetä jäistä rinnettä ylöspäin suksia ja sauvoja hakemaan.

Seuraava mahdollisuus kolauksen saaneen ylpeyden palauttamiseksi tapahtui heti seuraavana päivänä. Samassa pahan onnen rinteessä järjestettiin pujottelukilpailut, joihin tietenkin änkesin mukaan. Jälki-ilmoittautumisesta johtuen, laskin viimeisenä, jolloin jäiset kaivannot pujottelukeppien ympärillä eivät tehneet urakasta helppoa. Maaliin päästyäni sukset olivat edelleen tutisevissa jaloissani ja olin pystyasennossa, mieleni teki heittäytyä polvilleen ja pussata maata, mutta tulosluettelon sijoitukseen yhdistettynä, se ei olisi ollut ylpeyteni kannalta paras ratkaisu. Sanomattakin lienee selvää, että palkintosadetta ei ropissut.

Matkan muut kommellukset jääköön hämärän peittoon, mutta sen verran voin paljastaa, että ihan hauskaa oli. Ehkä tärkein tuliainen tuolta matkalta oli opetus siitä, että ylpeys käy lankeemuksen edellä... vai miten se meni? Sittemmin en ole kuitenkaan yrittänyt olemattomia taitojani esitellä, saatikka osallistunut minkäänlaisiin kilpailuihin suksilla, ai niin, paitsi yhdet tarkkuusaika kilpailut, mutta se on jo ihan toinen tarina.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post84

Red Red Wine

Pieniä matkakertomuksiaPosted by Rytmirouva Fri, December 08, 2017 22:54:24
Vietimme aikanaan 10v hääpäivää siipan kanssa Bordeauxissa, Ranskan tunnetuimman viinialueen sydämessä. Tuolla matkalla vierailimme Saint-Emilionin pikkukaupungissa, joka on rakentunut viinin ympärille. Korttelit olivat täynnä viinikauppoja ja -kellareita, joukkoon oli toki mahtunut myös ravintoloita, kahviloita sekä muitakin pieniä puoteja.


Toinen toistaan parempia viinejä sai kaupoissa maistella ja mekin epäsuomalaiseen tapaan jouduimme sylkemään hyvän viinin pois maistelun jälkeen. Tosin maistelun luonne olisi saattanut muuttua hyvinkin suomalaiseksi, mikäli kaikki viini olisi jatkanut matkaansa kurkusta alas.

Tuolla matkalla päätimme ostaa lasten syntymävuosien viinejä kotiin toimitettavaksi. Asiantuntijan avulla maistelimme ja valitsimme kunkin lapsen syntymävuoden kohtuuhintaista punaviiniä, kutakin kolme pulloa. Esikoisen vuosi oli ollut haastava viinivuosi ja myyjä varoitti, että viini ei saata säilyä siihen asti, että lapsi täyttää 18v. Ajatuksemme oli, että 18v synttäreitä juhlistetaan hyvän viinin merkeissä. Keskimmäisen ja kuopuksen vuodet olivat helpompia ja todennäköisyys säilymiselle oli parempi. Toki jos budjetti olisi ollut väljempi, säilyvyydellekin olisi saanut paremman takuun, mutta noin 30 euroa per pullo oli meille jo enemmän kuin tarpeeksi.

Pari viikkoa matkan jälkeen kotiin pölähti laatikollinen viinipulloja ja laatikko tungettiin komeron perälle useammaksi vuodeksi. Seitsemän vuotta matkan jälkeen pääsimme avaamaan ensimmäiset pullot. Olemme yrittäneet opettaa lapset arvostamaan hyvää punaviiniä ja jossain määrin olemme onnistuneetkin eli emme itse päässeet ryystämään kaikkea. Itse asiassa mukana olivat molemmat isovanhemmat ja hommaan liittyi myös ruokailu, joten ihan pelkästä lipittelystä ei ollut kyse. Huonosta vuodesta huolimatta viini oli säilynyt hyvin ja oli oikein erinomaista, sakkaa oli totuttua enemmän.

Nyt yhdeksän vuotta viinien hankinnan jälkeen, pääsimme maistamaan seuraavaa erää. Keskimmäisen täysi-ikäisyys tuli ajankohtaiseksi ja rakentelin illallisen lähipiirille juhlan kunniaksi. Valitettavasti yksi pulloista oli saanut hieman korkkivikaa, mutta muuten ei valittamista. Aikanaan 25 euroa maksanut pullo oli googlauksen perusteella tänäpäivänä arvoltaan 350 euroa, lapsella silmät välähtivät siihen malliin, että mielessä ehkä käväisi myyntihommat. Viini kuitenkin sai kunniapaikan illallispöydässä eikä päätynyt huutonettiin kaupattavaksi.

Kuopus toistaiseksi arvostaa kokiksen aromit huomattavasti punaviiniä korkeammalle ja hyvä niin. Viimeiset kolme pulloa joutuvat odottamaan vielä neljä vuotta komeron perällä, toivottavasti elämä kulkee tuttuja ja turvallisia latujaan, että pääsemme viimeisetkin pullot korkkaamaan rakkaiden seurassa.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post71
Next »