Munaravilla maaliin

Munaravilla maaliin

kirjoittajan kipuilua

Intohimona kirjoittaminen. Juttuja laidasta laitaan: karvakorvista, kaksijalkaisista, lenkkeilystä, maalaisidyllistä tai sen puutteesta, musiikista... lista on loputon, pääasia on kirjoittaminen.
https://www.blogit.fi/munaravilla-maaliin/seuraa

Full english breakfast

Pieniä matkakertomuksiaPosted by Rytmirouva Fri, December 01, 2017 09:45:11
Ajattelin jättää blogijutut alkuviikkoon, mutta minkäs teet kun muu seurue on unikekoja. Mitäpä muutakaan tekemistä odotellessa kavereiden heräämistä. Kirja on mukana, mutta petikaveri tykkää huonoa jos räiskin valot päälle.


Minä olen viime aikoina syönyt melko terveellisesti, ainakin omasta mielestäni. Lautasmalli kunniaan, popsin kasviksia ja vettä juon niin paljon, että heikompia hirvittää. Matkoillakin pyrin välttämään ihan yletöntä mässyttelyä, mutta nyt on vähän jännemmät paikat, koska Lontoo.

Meillä oli aamulento Lontooseen ja aikaerosta johtuen saavuimme todellakin kukonlaulun aikaan kohteesen. Lentokentältä hotellille matkustus otti aikansa ja sisäinen kello huusi jo lounasta kun vihdoin jätimme laukut hotellille. Mitäpä sitä sitten muutakaan kuin suoraan läheiseen pubiin. Jo edellisellä Dublinin matkalla tuli todettua, että näillä saarilla parhaat sapuskat saa pubeista, joten sinne siis. Sehän on vain plussaa jos samasta paikasta saa juomaa kyytipojaksi.

Paikallinen kuppila olikin viihtyisä ja pubi-isäntä oikein ystävällinen ja varsinkin sanavalmis. Valitettavasti normilista oli vedetty aamiaisajaksi tiskin alle ja tarjolla oli vain aamiaista. No eihän se haittaa, kunhan nyt ruokaa saa, nälkä oli kiljuva. Tarkempi aamiaisvaihtoehtojen tarkastelu näytti, että tarjolla oli pekonia. Paljon. Pekonia oli mahdollista saada yksin, toastin kanssa, sämpylän kanssa, makkaran kanssa tai ihan vaan "full english breakfast", eli paistettujen munien, makkaran ja papujen kanssa. Kiemurtelin listaa lukiessani ja kysyin pubityypiltä, olisiko mahdollista saada mitään muuta. Hän luetteli vaihtoehdot eri järjestyksessä ja totesi voitonriemuisena, että toki voin saada myös pähkinöitä!

Matkoilla pinttynyt tapani syödä lounaalla salaatti, vaihtui lennossa full english breakfastiin ja tunnen vieläkin rasvan tirinän suonissani.

Mutta hyvää oli, sitä ei käy kieltäminen. Ja ettei totuus ihan kokonaan unohtuisi, niin olihan lautasella mukana puolikas paistettu tomaatti. Vatsa tuli täyteen, eikä nälkä päässyt yllättämään moneen tuntiin. Sitä paitsi, täällä on kyllä syynsä vetää pykälää rasvaisempaa ruokaa, jonkunlainen suojakerros jäätävää kylmyyttä vastaan tulee tarpeeseen. Täällä on K Y L M Ä. Kirjoitan siitä melko varmasti vielä myöhemmin lisää... jos en ole jäätynyt sitä ennen.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post67

Moulin Rouge

Pieniä matkakertomuksiaPosted by Rytmirouva Thu, November 23, 2017 22:01:35
Kaikki varmaan tietävät mikä on Moulin Rouge? Sehän on punainen mylly, eli Pariisin kuuluisa kabaree.


Kabaree sai alkunsa 1800-luvun lopulla Ranskassa, "Belle Epoque" eli suomennettuna "kaunis aika", aikakaudella. Ajanjakso tarkoittaa aikaa ennen ensimmäistä maailmansotaa, ilmapiiri oli huoleton ja positiivinen. Kabaree oli tuolloin kaikkien ulottuvilla ja teatteri, tanssi, komedia, drinkit, hauskanpito ja halvat hinnat houkuttivat kansaa. Jos aikakausi ja aihe kiinnostaa, suosittelen lukemaan Pierre La Muren kirjan "Punainen Mylly". Kirja kertoo taiteilija Henry Toulouse-Lautrecista, jonka julisteet ovat varmasti kaikille tuttuja. Punainen Mylly on kaunokirjallinen kirja mutta faktat ovat ymmärtääkseni kohdallaan. Alla kaksi ehkä useimmille tuttua Toulouse-Lautrecin työtä.


Vaikka olemmekin vierailleet Pariisissa monta kertaa, tutustuminen punaiseen myllyyn ei kuulunut ohjelmaan ensimmäisillä visiiteillä. Kaupungin toinen toistaan kuuluisammat nähtävyydet nousivat etusijalle ja ihailimme kabareen katolla pyörivää myllyä vain ohi kulkiessa.

Joitain vuosia sitten, kun olimme koko perheen voimin Pariisissa, hotellimme sijaitsi käytännössä punaisen myllyn takapihalla. Mahdollisuus kabareekäyntiin oli käden ulottuvilla mutta kuitenkin niin kaukana, minne jälkikasvu sijoitetaan aikuisten illanvieton ajaksi? Aivoriihen tuloksena tungimme lapset toiseen hotellihuoneeseen ja tilasimme pitsaa sekä hankimme loppumattomat varastot limsaa ja sipsejä. Itse asiassa lapset olivat ratkaisusta hyvinkin onnellisia vietettyään koko päivän Louvressa.

Teatterin ovella kaapin kokoiset mustiin pukeutuneet ovimiehet eivät tunteneet sääliä ilmoittaessaan, että esitykset on loppuunmyyty viikoksi eteenpäin. Emme kuitenkaan lähteneet kerjäämään pitsan jämiä lapsilta, vaan illastimme läheisessä ravintolassa, josta avautui huikea näköala paikallisen Moulin Rouge -teatterin kilometrin mittaiseen turistijonoon.

Seuraavalla Pariisin matkalla olimme viisaampia ja ostin liput jo hyvissä ajoin ennen matkaa internetistä. Tarjolla oli lippuja pelkkään näytökseen tai näytökseen illallisen kanssa. Menuvaihtoehtoja oli kolme, joista valitsimme keskihintaisen.

Ennakko-odotukset showsta olivat hatarat. Ehkä vähän paljasta pintaa ja cancania, eipä juuri muuta ja vähän kieltämättä jännitti sukeltaa paksujen punaisten samettiverhojen toiselle puolelle teatteriin. 1900-luvun alun kabareetunnelma oli tiessään ja paikka oli tosiaan kuin teatteri, vain istumapaikat olivat pöytien ääressä. Toki tunnelmaa oli luotu valaistuksella ja pöytiä oli eri kokoisia seurueen mukaan, joten yksityisyydestä sai jossain määrin nauttia.

Tarjoilijoiden armeija kantoi ruokia pöytiin ja homma kävi kuin liukuhihnalta. Ruoka oli ihan ok, mutta odotuksiin nähden pettymys. Ruokailun ajan oli musiikkia ja vasta hieman ennen varsinaisen shown alkua, teatteri tärähti ääriään myöten täyteen. Ilman ruokailua lipun ostaneet saapuivat paikalle juuri ennen h-hetkeä.

Show oli mahtava! Paljasta pintaa ei ollut ehkä tai vähän tai ehkä vähän, vaan sitä oli todella paljon. Suuurin osa tanssiesityksistä tanssittiin rinnat paljaina ja kesti kotvasen tottua näkemäänsä. Vuosisadan alun rehevät ja rönsyilevät (ainakin elokuvissa) kabareetanssijat olivat vaihtuneet siroiksi, ballerinamaisen jänteviksi ammattitanssijoiksi. Koreografiat, musiikki, tanssi ja laulu olivat kaikki maailmanluokkaa. Tanssiesitysten väleihin oli sijoitettu sirkushuveja: miimikot, köysitaiteilijat ja rullaluistelijat olivat kovan luokan ammattilaisia.

Jos kestätte katsella paljaita rintoja (paljon ja kauan) niin show on kyllä näkemisen arvoinen. Muilta osin kyseessä ehkä enemmän turistien rahastus, illallinen ja atmosfääri eivät vakuuttaneet.



  • Comments(1)//www.munaravia.fi/#post62

Yleisessä saunassa

Pieniä matkakertomuksiaPosted by Rytmirouva Thu, November 09, 2017 15:26:37
Minä rakastan saunomista. Mikään ei ole parempi päätös päivälle kuin kunnon löylyt hyvässä saunassa. Eikä aina tarvita edes kunnon löylyjä, joskus parempi vaihtoehto on vain nostaa jalat seinälle ja antaa mielen levätä saunan rauhassa.


Olin jo lapsena kova saunomaan. Äidin tarinoiden mukaan savustin aikuiset miehet saunasta pakoon viskoessani vettä kiukaalle. Missä tahansa saunavuoroja jaettiin, pikkuinen Rytmirouva oli mukana, ensin yksin, sitten naisten kanssa, sitten miesten kanssa, taas yksin ja lopulta äiti pakotti rusinaksi kuivuneen lapsen pois löylyistä.

Sauna ja laskettelu ovat kuin makkara ja sinappi, ei toista ilman toista. Olen viihtynyt laskettelurinteissä tenavasta asti ja rinnepäivän jälkeen sauna on ihan paras asia maailmassa. Minähän en myöskään laskettelurinteessä tee mitään hitaasti tai rauhallisesti ja maitohappojen jämät on hyvä höyrystää saunaan päivän päätteeksi.

Muutama vuosi sitten olin esikoisen kanssa Sveitsissä laskettelemassa. Rinteet olivat pituudeltaan hieman toista luokkaa kuin kotimaassa ja onnistuimme lapsen kanssa löytämään melko vekkuleita reittejä rinteiden välistä. Lopputulos oli se, että olin illalla raahautuessamme hotellille valmis vaihtamaan oikean käteni kuumaan saunaan.

Hotellissa oli tietenkin sauna, kamat kasaan, pyyhe olalle ja mars matkaan! Tiesin kyllä, että keski-eurooppalaisen tavan mukaisesti, tämäkin sauna oli unisex-mallia. Silloin harvoin kun olen sekasaunaan eksynyt, niin uima-asu on ollut päällä tai pyyhe ympärillä. Mutta maassa maan tavalla ajattelin ja valmistauduin nakuilemaan.

Hissillä kellariin ja etsimään saunaosastoa. Löytyi ja oven takaa löytyi puolisen tusinaa miestä ilman rihman kiertämää katseet nauliintuneina uuteen tulokkaaseen. Minä en saanut katsettani kohdennettua yhtikäs mihinkään.

Kuvitelmani omista pukuhuoneista tai pesutiloista miehille ja naisille olivat harhaa. Rytmirouvan avarakatseisuus ja kansainvälisyys loppuivat kuin veitsellä leikaten. Heipat liian monille kasseille, käännös ympäri, juosten takaisin hissiin ja oman huoneen turvaan.

Pääsimme kuitenkin lähes oikeaan saunatunnelmaan myös hotellihuoneessa. Pesuhuoneen ovi tiukasti kiinni ja tulikuuma vesi juoksemaan vähäksi aikaa, turkkilainen sauna valmis. Pöntöllä istuminen ei ihan vastannut lauteita ja mielikuvituslöylyt viskoin kaakeliseinään. Ajatus saunattomasta laskettelulomasta on karmaiseva, mutta siitäkin selvittiin positiivisella asenteella.

Hiljattain valmistui tutkimus, jossa todettiin, että säännöllinen saunominen alentaa verenpainetta ja vähentää sydänperäisen kuoleman vaaraa. Erinomaisen verenpainetautisen lähipiirin omaavana yksilönä, taidan pitää linjani ja jatkaa päivittäistä saunomista. Ja jos vielä Alpeille eksyn suksieni kanssa, selvitän huolella etukäteen saunavaihtoehdot.





  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post51

Dans mon Paris

Pieniä matkakertomuksiaPosted by Rytmirouva Mon, October 30, 2017 12:31:45
Pariisi on ehdoton lempikaupunkini ja siellä on tullut käytyä aika monta kertaa. Ensimmäinen matka Pariisiin tapahtui lähes 20 vuotta sitten ja jäin kerrasta koukkuun.


Rakastan kaupungin tunnelmaa. Ihmisten kirjo on valtava, rodut, värit ja kielet hukkuvat toistensa sekamelskaan ja turistin tunnistaa vain jos kamera roikkuu kaulassa ja kartta kädessä. Metron tuoksu ja äänet huumaavat, voisin viettää lomani Pariisin loputtomissa metrotunneleissa seikkaillen. Junan jarrujen kirskunta kantautuu metrokäytävästä toiseen sekoittuen käytävien varsilla soittavien katumuusikoiden melodioihin. Pariisin metroverkosto on valtava, linjoja on 14, joista uusin eli linja 14 on kuljettajaton. Oli metka tunne istua ensimmäisessä vaunussa katsellen, kuinka juna vyöryi pimeyteen.

Tärkeimmät nähtävyydet on tarkistettu monta kertaa ja nykyään lähdenkin kaupunkiin lähinnä fiilistelemään. Toki jotain uutta täytyy aina sisällyttää ohjelmaan, mutta lähinnä loma on kuljeskelua ympäri kaupunkia, tutustuen uusiin kaupunginosiin. Kirja kulkee laukussa mukana ja kahviloissa istuskelu kirjaa lukien haukkaa ison osan ajasta.

Hyvän ruuan metsästys on ollut aina meille hieman haastavaa Pariisissa. Joitain vuosia sitten olimme koko perhe pitkän viikonlopun vietossa kaupungissa ja olinkin huolella valinnut oikein kehutun umpiranskalaisen ravintolan hotellin läheltä. Menu tietenkin oli vain ranskaksi, mutta ei hätää, Rytmirouvan ranskankielentaito riittänee ruokalistan tulkitsemiseen. Nopeasti kävi selväksi, että kuopukselle ei löydy mitään. Lista tosiaan oli hyvinkin ranskalainen, lopulta tarjoilija lupasi 7-vuotiaalle kulinaristille loihtia jostain paistetut perunat. Siipan kanssa päätimme vihdoin ja viimein tilata tartar-pihvit, lukuisten matkojen jälkeen kansallisruoka oli vielä kokeilematta. Vanhemmat lapset luottivat äidin ruokalistan tulkitsemiseen ja toinen tilasi ankkaa ja toinen sikaa (ymmärsin juuri sen sika-osuuden).

Ruokien tullessa pöytään yksi kerrallaan, oli seurueemme pikku pinteessä naurun pidätyksessä, tosin esikoisen kohdalla naurun pidättely saattoi lähennellä itkuun purskahtamista. Esikoisen eteen kannettiin lautanen, jossa oli sian jalka. Sirosääri sorkkineen päivineen ja muutama karva mukana, oli sheivaukset jäänyt puolitiehen. Minun ja siipan lautasilla oli tartar- pihvit, aivan kuten tilattu. Läjä raakaa jauhelihaa oli vain yllättävän iso ja yksinäinen lautasella, valehtelematta vähintään reilu puoli kiloa per pihvi, seuranaan persiljaa koristeena. Harvoin olen tullut yhtä onnelliseksi papujen ilmestymisestä ruokapöytään kuin tuolloin, lisukkeet tulivat hetken päästä omassa kipossaan, nyt voisin ainakin dippailla pavunvarsia jauhelihaan. Kuopus sai perunansa ja keskimmäinen tyrskähteli silkasta vahingonilosta saadessaan eteensä ihan kelvollisen näköisen ankka-annoksen.

Ruokailu oli ikimuistoinen, koskaan ennen eikä sen jälkeen, ole jäänyt niin paljon syömätöntä ruokaa ravintolaillallisen jälkeen. Tartar-pihvi oli itse asiassa aika hyvää... ensimmäiset 100 grammaa, sen jälkeen raaka jauheliha alkoi potkimaan vastaan niin pahasti, että pavut kelpasivat pelkiltään. Siippa sai ahkeroitua lähes puolet pihvistä, mutta sianjalka sai kunnian pitää karvansa. Keskimmäinen uteliaimpana maistoi vähän säärestä ja iloisesti kertoi possun olevan oikein maukasta. Coca-cola ja punaviini eivät aiheuttaneet yllätyksiä.

Kävelymatka hotellille piti sisällään pysähdyksen paikalliselle lettukioskilla. Jälkkäriksi kunnon crepit kinkku-juustotäytteellä, niin johan alkoi esikoinenkin hymyilemään.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post42

Tallinna mielessäin

Pieniä matkakertomuksiaPosted by Rytmirouva Sat, October 14, 2017 14:42:12
Aikamoisen säädön ja matkalippujen siirtelyn jälkeen sain koko perheen kasaan pientä minilomaa varten. Säätämistä ei helpottanut, että olin vahingossa laittanut varaussivustoon täpin kohdalle "tällä hinnalla et voi perua varaustasi". Onneksi siirto kuitenkin onnistui.


Perjantai 13. päivä ja laivaan, ohoi! Ilokseni huomasin, että matkaseureesta löytyi otollista maaperää aiheesta keskustelulle. Pelastautumissuunnitelmalla ja Titanicilla sain kerättyä rutkasti äitipisteitä. Pääsimme kuitenkin perille ilman pohjakosketuksia, eikä nuorisolle ehkä jäänyt kovin pahoja traumoja.

Perinteisesti Tallinnan taksit ovat iltasella ja yöaikaan olleet varustettu hyvinkin kirjavalla kuljettajakalustolla. Pari vuotta sitten kotimatka Saku-hallilta hotellille lähenteli jo kauhuleffaa, en tiedä Viron promillerajoja mutta olen aika varma, että yli mentiin iloisesti. Repsikan paikalta siirsin syrjään pullon kirkasta päästäkseni istumaan ja haju taksissa vaati pään pitämistä ulkopuolella.

Nyt kuitenkin iltarenki oli päässyt puikkoihin ihan päiväsaikaan, tosin promilleista ei onneksi tällä kertaa tarvinnut huolehtia. Satamasta suorinta tietä teollisuushallien sekaan, pitkin koko ajan kapenevaa kuraista hiekkatietä ei ollut erityisen rentouttavaa. Olin kyydissä kahden kuopuksen kanssa, joten olin jo valmistautunut erilaisiin toimenpiteisiin kuljettajan nujertamiseksi. Kun hän vihdoin sai vakuutettua minut, että kyse on oikotiestä, millä voitetaan muu perhe ja kaikki muutkin laivasta taksijonoon tulleet, uskalsin taas hengittää. Seuraava havaintoni oli, että mittari puuttuu. Tallinnassa on ennenkin tullut yllätyksiä taksimatkan loppusummassa, joten pikainen tarkistus hinnasta ei onneksi romuttanut matkabudjettia.

Illallinen sujui kommelluksitta ja jo toistamiseen luotimme vanhassa kaupungissa sijaitsevaan "Ribe" ravintolaan. Ruoka oli hyvää ja palvelu erinomaista, voin hyvillä mielin suositella paikkaa Tallinnan matkaajille.

Olemme siirtyneet matkustelussa hotelleista huoneistoihin ja niin tälläkin kertaa. Nukkumapaikoista taistelu ratkesi helposti kun kätevä emäntä sai sähköt pois koko korttelista. Koko yöksi. Pikkusisko kipitti ilman mitään mutinoita tyyny kainalossa isoveikan viereen nukkumaan. Yölliset vessakäynnit hoituivat kännykän valossa ja ne kenen puhelimissa olivat akut loppu, kompastelivat käsikopelolla.

Aamukymmeneltä kahvihammasta kolotti jo niin pahasti, että insinööri yritti murtautua talon sähköpääkeskukseen, mutta tiirikointi ei onnistunut. Viimein paikallisen energiayhtiön auto kurvasi pihaan ja saimme kuin saimmekin aamiaista. Nurkissa lojuvat sähköjohtomykkyrät muistuttavat Indiana Jones-leffojen käärmeenpesiä ja huoneiston pistorasioista toimii puolet. Jää nähtäväksi mitä vielä käräytän loman loppuun mennessä.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post29
« Previous