Munaravilla maaliin

Munaravilla maaliin

kirjoittajan kipuilua

Intohimona kirjoittaminen. Juttuja laidasta laitaan: karvakorvista, kaksijalkaisista, lenkkeilystä, maalaisidyllistä tai sen puutteesta, musiikista... lista on loputon, pääasia on kirjoittaminen.
https://www.blogit.fi/munaravilla-maaliin/seuraa

Rose

Kissat ja KoiratPosted by Rytmirouva Sun, February 25, 2018 10:46:41
Naapurissa oli koira, ei mikään ihan tavallinen koira. Jo pelkästään kokonsa puolesta Rose oli ainutlaatuinen, lempeä jättiläinen painoi varmasti vähintään 60 kiloa ja karvaa oli kuin mammutilla. Rose saapui kahdeksan vuotta sitten naapuriin pienenä pentuna ja minä olin salaa kauhuissani tulevista hankaluuksista, jättiläiskoira ja uroskin vielä, tästä ei hyvä seuraa! Olin väärässä, kävi päinvastoin ja seurasi pelkästään hyvää.


Leonberginkoiran rotumääritelmässä sanotaan, että se on lojaali, rakastava, kuuliainen, sopeutuva, peloton ja seurallinen. Rose oli kaikkea sitä, mutta vielä paljon enemmän. Perheeseen syntyi lapsia ja he olivat Rosen silmäteriä. Meidän naapurusto on hyvin tiivis ja lapset vipeltävät mummolasta ja talosta toiseen. Lasten olinpaikka oli aina selvillä, koska vuoren kokoinen koira istui tarkkaavaisena juuri sen talon oven edessä, missä lapset kulloinkin olivat. Vanhimman lapsen aloittaessa koulutien, koira kulki mukana taksipysäkille, odotti kunnes lapsi oli turvallisesti kyydissä ja taksi kadonnut mutkan taakse. Vasta sitten se lönkytteli rauhallisesti takaisin kotiin. Sama toistui joka päivä.

Kylillä Rose ei käynyt. Tytöt eivät kiinnostaneet, liekö nimi käynyt miehisyyden päälle, mutta kytkettynä koiraa ei ollut tarvetta pitää. Muiden piskien koheltaessa ympäriinsä milloin narttujen, autojen, jänisten, ihmisten tai ei minkään perässä, Rose vahti rauhallisen arvokkaasti kotipihaa suhtautuen hieman alentuvasti hölmöihin lajitovereihinsa. Lähimetsän tarkastus toki kuului ohjelmaan silloin tällöin ja minäkin olen saanut pari hiuksia nostattavaa hetkeä Rosen toimesta. Iltalenkkeilijä luurit korvilla melkein laski housuunsa ison karvamöhkäleen laukatessa mutkan takaa kohti, keskellä synkeintä metsätietä.

Öiseen aikaan Rose piti silmällä meitä kaikkia. Talvella tassunjäljet kertoivat öisestä kierroksesta, jolloin navetannurkat ja naapuritalot tarkastettiin. Minä tarjouduin jättämään Roselle herkkuja tarjolle, ei varmasti pyöri nurkissa kutsumattomia vieraita karhun kokoisen ja näköisen koiran vahtiessa tonttia. Olen monesti myös todennut, että jos saisin juuri Rosen kaltaisen leonbergin jostain, ottaisin sen välittömästi. Olen kuitenkin varma, että Rose oli ainoa laatuaan, eikä toisen yhtä upean koiran olemassaolo ole mahdollista.

Yllättäen ja arvaamatta Rose menehtyi loppuviikosta. Suuren karvakamun menetys on koskettanut ällistyttävän monia ihmisiä, Rosen poikkeuksellisen suuri hyväntahtoisuus ja lempeys sulatti monien sydämet ja suru on suuri. Lemmikkien elinkaari on aina lyhyempi kuin meidän ihmisten ja luopuminen on väistämätöntä, tieto siitä ei kuitenkaan vähennä surun määrää. Lemmikeistä koituva ilo, kiintymys ja seura aiheuttavat sen, että kestämme luopumisen kerta toisensa jälkeen.

"Kyynelten seitsemän meren taakse minua laivataan, voi kuinka me sinua kaivataan"

Hyvää matkaa Rose ❤️




  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post107