Munaravilla maaliin

Munaravilla maaliin

kirjoittajan kipuilua

Intohimona kirjoittaminen. Juttuja laidasta laitaan: karvakorvista, kaksijalkaisista, lenkkeilystä, maalaisidyllistä tai sen puutteesta, musiikista... lista on loputon, pääasia on kirjoittaminen.
https://www.blogit.fi/munaravilla-maaliin/seuraa

Sydämeni osuman sai

Mitä diipimpää sitä kriipimpääPosted by Rytmirouva Sat, March 17, 2018 16:01:42
Rytmirouvalla on nyt takanaan elämänsä rankin ja samalla pelottavin viikko. Apteekin tiskille rojahtaminen oli vain alkusoittoa alkavan viikon rumballe ja ambulanssi tuli tutuksi vielä useampaan kertaan.

Kotiutuminen paikallisesta ensiavusta kesti reilun tunnin, sen jälkeen pyysin Insinööriä viemään minut takaisin kiireen vilkkaa. Nukkuminen tuntui kaukaiselta ajatukselta pumpun hakatessa, hien valuessa ja hengityksen takutessa. Toisella visiitillä en enää löytänyt hauskoja puolia päivystyksen tohinasta, oma vointi oli kehno ja papparaisten toilailut eivät enää naurattaneet. Aamun valjetessa lääkäri totesi minut kaikin puolin terveeksi ja komensi kotiin ohjeena soittaa ambulanssi, jos olo menee oikein huonoksi.

Erilaisten käänteiden jälkeen päädyin kuitenkin pykälää isompaan lasarettiin ja keskussairaalassa alettiinkin tehokkaan järjestelmällisesti tutkimaan vaivojani. Keuhkoveritulppa oli todennäköisin vaihtoehto ja selvästi lääkäreiden suurin huoli. Tiesittekö muuten, että se pystytään tarkistamaan verikokeella? Minä en tiennyt, mutta nyt tiedän ja tämä tulppatesti näytti, että en ole saamassa keuhkoveritulppaa. PAITSI, että on olemassa pieni ryhmä ihmisiä, joiden verestä tulppatesti ei näytä oikeaa tulosta, eivätkä lääkärit voi tietää, kuulunko esim. minä juuri siihen pieneen ryhmään. Siis täh? Minun logiikalla testi on silloin aika hyödytön.

Oireet olivat kuitenkin niin ilmeiset, että seuraavaksi keuhkojen viipalekuvaukseen mars! Tähän hetkeen mennessä suoneni olivat jo täynnä reikiä ja verivarastot ehtyneet pullotolkulla, mutta nyt hoitaja tuli luokseni koivuhalon kokoinen neula kädessään ja hieman pahoitteleva ilme kasvoillaan. Varjoaine on sen verran paksua, että se vaatii vähän isomman neulan. Ohjeeksi annettu "älä taivuta kättä" oli turha, koitappa itse taivuttaa kättä, jonka sisään on tungettu taipeen kohdalle jättiläismäinen neula. Kuvaus itsessään oli nopea, varjoaine hulahti nopeasti ja tehokkaasti jättineulan läpi elimistööni aiheuttaen vekkulin lämmön tunteen. Lähes yhtä vekkuli oli tunne pienestä pissavahingosta, mutta hoitajan ennakkovaroituksesta päättelin, että housut ovat yhä kuivat. Kuvasta kuitenkin kävi ilmi, että en ole saamassa keuhkoveritulppaa ja keuhkot olivat kaikin puolin oikein terveet.

Seuraavaksi otettiin työn alle sydän, erilaiset lätkät, piuhat ja rensselit tulivat tutuiksi. Makasin kytkettynä monitoriin ja välillä kannoin mukanani seurantalaitetta. Tapani pyöriä kuin väkkärä öisin sängyssä ei ollut hyvä tapa kaikkien piuhojen kannalta, huoli antureiden kiinnipysymisestä ei silti vaikuttanut yölliseen elämääni ja aamulla hoitaja oli hikisempi kuin minä selvitellessään piuhasotkuja.

Siirto sydänosastolle sai sydämeni lopullisesti villiintymään ja totesin olevani oikeassa paikassa. Samana päivänä vointini meni niin huonoksi, että hälytin siipan paikalle pitämään kädestä kiinni. Monitorin valehtelemattomat luvut kertoivat kyllä, että jäisin henkiin, mutta olo ei ollut sen mukainen. Illalla vihdoin voinnin helpottaessa, peruin kaikki tulevat menoni varmana siitä, että voin siirtää muuttokuormani sairaalaan.

Tilanteet kuitenkin muuttuvat nopeasti ja seuraavana päivänä sain lääkkeet hillittömästi rummuttavalle pumpulleni ja käskyn painua kotiin. Minut on siis nyt viipalekuvattu, sydän on ultraäänellä todettu oikein toimivaksi ja mallikelpoiseksi, sydänfilmi otettiin niin monta kertaa, että rapsuttelen antureiden liimajälkiä vielä juhannuksenakin irti nahasta. Kaikki mahdolliset verikokeet on tehty ja viimeisen sairaala-aamun labra kysyikin minulta, onkohan verta vielä jäljellä. Hyvä että oli, sillä hän vei vaatimattomat seitsemän pulloa.

Pieni pilleri vaikuttaisi nyt kuitenkin olevan avain onneen ja olo on kohentunut huomattavasti. Kotona hipsuttelu on ihan parasta viiden päivän sairaalaelon jälkeen, rutistelen ja halailen lapsia ja kiusaan Insinööriä kyllästymiseen asti. Jää nähtäväksi keksinkö mitään kirjoitettavaa sohvalla makailusta. Todennäköisesti keksin.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post115