Munaravilla maaliin

Munaravilla maaliin

kirjoittajan kipuilua

Intohimona kirjoittaminen. Juttuja laidasta laitaan: karvakorvista, kaksijalkaisista, lenkkeilystä, maalaisidyllistä tai sen puutteesta, musiikista... lista on loputon, pääasia on kirjoittaminen.
https://www.blogit.fi/munaravilla-maaliin/seuraa

Botox

Mitä diipimpää sitä kriipimpääPosted by Rytmirouva Tue, March 20, 2018 09:50:02
Epäröin pitkään tämän postauksen kirjoittamista ja julkaisua, mutta kun ollaan kerran bloggaamaan ryhdytty, tehdäänpä se sitten kunnolla ja tongitaan kaikki pohjamutia myöten.


Suunnitelmani oli täällä blogissa paljastaa omituisuuksistani vain aivastelu ja kuuhulluus ja jättää loput luurangot kaappiin, mutta kolistellaanpa nyt sitten loputkin esiin kun sopiva tilaisuus aukesi. Minä kärsin järjettömästä kainaloiden liikahikoilusta (hyperhidrosis). En nyt puhu mistään pikkuisen hankalasta vaivasta vaan todella isosta ongelmasta, joka hankaloittaa jokapäiväistä elämää. Vaivalla ei ole mitään tekemistä normaalin urheiluun, kuumuuteen tai jännittämiseen liittyvän hikoilun kanssa, vaan hikeä valuu kuin vettä vain ihan milloin sattuu ja miten sattuu. Kaikki deodorantit voi laittaa säkkiin ja upottaa järveen, oli mikä tahansa tripledry tai rexona, hyöty on nolla.

Yli kymmenen vuotta sitten satuin lukemaan jostain lehdestä artikkelin, jossa kerrottiin botuliinin käytöstä liikahikoilun estoon. Aloin selvittämään asiaa ja se vaatikin hieman ponnisteluja, täällä periferiassa kukaan ei ollut kuullutkaan moisesta. Onnistuin viimein saamaan käsiini lääkärin ihan lähikaupungista, joka tiesi asiasta jotain ja lupautui pistelemään botuliinia kainaloihini. Siitä lähtien olen noin kerran vuodessa marssinut lääkäriin ja ottanut Botox-pistoksia kainaloihini. Toimenpide on simppeli ja nopea, reilu kymmenkunta pistosta per kainalo Botoxia ihon alle. Määrät ovat pieniä ja pistos vastaa ampiaisen pistoa, eli ei kovin miellyttävää mutta ihan siedettävissä olevaa kuitenkin. Vaikutus on dramaattinen, botuliini lamauttaa hikirauhaset ja hikoilu loppuu kokonaan. Vaikutusaika on yksilöllinen, mutta minun tapauksessa hikoilu loppui aina lähes vuodeksi.

Viikko sitten koitti vuosittaisen botuliiniannoksen aika, tuttuun tapaan tutulle lääkärille ja injektiot kainaloihin. Toimenpide oli nopea ja helppo, alkuvuosista poiketen en enää edes jännittänyt pistoksia ja kaikki hoitui rutiinilla. Ongelmani olisi taas vuodeksi poispyyhkäisty ja vaatetushuolia ei olisi.

20 minuuttia hoidon jälkeen olin jo autossa hyvää vauhtia menossa kaupungille muille asioille kun oloni muuttui todella omituiseksi. Raajat muuttuivat veteliksi ja hengitys ei kulkenut. Ajoin auton parkkiin ja päätin kulkea loppumatkan päämääränäni olevaan apteekkiin jalan. Oloni muuttui hetki hetkeltä huonommaksi ja kun viimein kompastelin apteekkiin, ambulanssi tilattiin käden käänteessä. Koko kroppani oli velliä, syke miljoona, en saanut henkeä ja hiki valui nyt muualtakin kuin kainaloista. Kohtaus kesti noin puoli tuntia ja oli äärimmäisen epämiellyttävä.

Viikon mittainen painajainen oli saanut alkunsa ja "kohtauksia" sateli pitkin viikkoa. Lääkäreiden mahdottomuus myöntää, että lääkkeillä olisi mitään negatiivisia sivuvaikutuksia, oli käsinkosketeltavaa. Ajelin ambulanssilla sairaalasta toiseen ja joka paikassa lääkärit yhtenä rintamana pitivät mahdottomuutena, että oireeni johtuisivat Botoxista. Plastiikkakirurgit ja neurologit ymmärrän, he käyttävät Botoxia jatkuvasti työssään niin kauneusvirheiden korjaamiseen kuin vakavien sairauksien hoitoon, mutta sydän- ja sisätautilääkärin astuminen samaan remmiin sai otsasuoneni tykyttämään.

Keskussairaalassa oireeni otettiin kuitenkin vakavasti ja systemaattisesti poissuljettiin vakavia ja henkeä uhkaavia vaihtoehtoja. Joka kerta kun näin vilahduksenkin lääkäristä, yritin pihisten kertoa vaivojeni johtuvan Botoxista, mutta ketään ei kiinnostanut. Yhtä kaikki, sain melko perusteellisen terveystarkastuksen keuhkokuvauksen, sydämen ultraäänen ja kaiken kattavien verikokeiden muodossa. Olin kaikkien testien, kuvausten ja kokeiden mukaan terve kuin pukki, ainoa särö oli takykardia.

Sydämen ympärivuorokautinen seuranta näytti sydämeni tekevän tiheälyöntisyyspiikkejä omia aikojaan. Sain siirron sydänosastolle ja neljäntenä päivänä pistosten jälkeen oloni muuttui niin huonoksi, että olin enemmän kuin tyytyväinen jokaisesta anturista ja piuhasta joita kroppaani oli kytketty. Ekg-laite kärrättiin luokseni tuon tuosta, mutta rytmihäiriöitä ei missään vaiheessa löydetty, sydän vain kiihdytteli ja kaasutteli mielensä mukaan. Pelkästään takykardia olisi ehkä ollut siedettävämpi kestää, vaikea sanoa, mutta hengitysvaikeudet ja koko kropan "velttoushalvaus" tekivät kohtauksista äärimmäisen epämiellyttäviä ja pelottavia.

Jo pelkkä ajatus hermomyrkystä elimistössä on pelottava. Mitä on tapahtunut? Miten aine vaikuttaa ja varsinkin mitä se tekee jatkossa? Muuttuuko hengitysvaikeudet yhä pahemmiksi ja kestääkö pumppuni kaiken tämän ryllytyksen? Lääkärit eivät suostuneet kuuntelemaan huoliani, koska Botox- kortti ei heidän mukaansa ollut käytettävissä. Pari ystävääni ja Insinööri tekivät myyräntyötä ja ystävämme googlen avulla osumia löytyi, varsinkin maailmalta. Itse en halunnut asiaa tutkia ja ystävillenikin sanoin, että mikäli kuolemantapauksia löytyy, älkää kertoko.

Viikon aikana kohtauksia oli kahdeksan, ne kestivät noin puoli tuntia, lukuunottamatta neljännen päivän kohtausta sydänosastolla, joka kesti 2,5 tuntia. Kohtausten välisen ajan olin uupunut ja hengitys oli työlästä lähes koko ajan. Diagnoosia en saanut, selittämätön takykardia ja lääkkeeksi beta-salpaaja. Kuudes päivä piikitysten jälkeen sujui jo kotona, mutta kohtaus iski lääkkeestä huolimatta. Beta-salpaaja piti sykkeen kurissa, mutta tuttuun tapaan henki ei kulkenut, raajat eivät toimineet ja hiki virtasi. Tuo kohtaus näyttää nyt kuitenkin jääneen viimeiseksi, jäljellä on enää uupumus ja ajoittainen raskas hengitys. Beta-salpaajat heitin roskikseen, leposykkeeni on normaalisti melko alhainen ja beta-salpaajan kanssa luvut alkoivat valua turhankin alas. Insinööri tosin lohdutti, että nollaan on vielä pitkä matka.

Lukijoiden kalastus tai skandaalinhakuisuus on kaukana siitä, mitä minä bloggaamiseltani haluan, mutta Botoxin tai minkä tahansa lääkkeen sivuvaikutukset ovat varmasti melko vaiettua tietoa, ainakin jos lääkärit saisivat päättää. Lääkärien ylenkatse varsinkin motivoi minua tämän tarinan kirjoittamiseen, eikä haittaa yhtään vaikka mahdollisimman moni tämän lukisikin. Viikko oli pelottava ja oireet rajuja, lääkärien jankutus siitä, että mitättömän pienet määrät Botoxia ihon alle pistettynä kaukana kaikista verisuonista on vaaratonta, ei auttanut hädässäni ja tuntui epäreilulta. En tiedä miksi tai minne Botoxia turahti. Hermoon? Kuitenkin pääsi vereen? Imusolmuke? En totta totisesti ole lääkäri ja näistä asioista olisin halunnut keskustella jonkun asiantuntijan kanssa, mutta se osoittautui täysin mahdottomaksi.

Kokemani perusteella en suosittele Botoxia yhtikäs kellekään. Tiedän, että ainetta käytetään vakavien sairauksien hoidossa ja silloin tilanne on toinen, mutta kauneuskirurgiassa miettisin kyllä tarkkaan. Itselläni hiki saa virrata ja mietin vuoden päästä keinoja siihen, ehkä jotain uutta on kymmenen vuoden aikana keksitty.

Tämä blogi vaikenee nyt viikoksi. Kerään vielä pari päivää voimia ja sitten lähden vuoden odotetuimmalle lomalle. Huolissaan ei tarvitse olla, olen maailman parhaassa seurassa ja voitte olla varmoja, että minusta pidetään hyvää huolta ❤️







  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post116