Munaravilla maaliin

Munaravilla maaliin

kirjoittajan kipuilua

Intohimona kirjoittaminen. Juttuja laidasta laitaan: karvakorvista, kaksijalkaisista, lenkkeilystä, maalaisidyllistä tai sen puutteesta, musiikista... lista on loputon, pääasia on kirjoittaminen.
https://www.blogit.fi/munaravilla-maaliin/seuraa

Nukahdistus

SekalaisetPosted by Rytmirouva Mon, May 14, 2018 00:13:43

Olenko kertonut että tykkään lämmöstä? Olen varsinainen hellepirkko ja mitä kuumempi sen parempi, 30 astetta on optimaalinen työtehon kannalta ja sisäinen hyvin salattu viherpeukaloni myös nostaa päätään lämpötilan siirtyessä hellelukemiin. Samalla on tietenkin itsestäänselvyys, että talvella palelen ja kärsin kylmyydestä. Villasukat toki kuuluvat kesään sekä talveen, tänään oli lämpimin äitienpäivä 60 vuoteen ja tässäpä minä istun villasukat jalassa kirjoittamassa.

Normaalisti pysyn liikkeessä tilanteesta riippumatta ja lämmön lisääntyessä vauhti vain kiihtyy. Eilen poikkesin tavoistani ja päätin puoliksi tietoisesti ja puoliksi vahingossa ottaa päivän levon kannalta. Aamulypsyn selätettyäni lämpötila lähenteli jo mehukkaita lukemia ja tiedostin kirkkaasti, että on täysin mahdollista että vietämme alkavan kesän ainoita hellepäiviä. Viime kesän kylmyys on tuoreessa muistissa, enkä tosiaan aio hassata lämpöä ja aurinkoa sisällä kyräilyyn. Kukkapenkin sotatannerta muistuttava ulkomuoto kutsui puoleensa ja kesän juhlakimaran odottaessa alkamistaan, olisi enemmän kuin perusteltua ryhtyä pihan kunnostukseen.

En ymmärrä mitä tapahtui, mutta pihatöiden sijaan huomasin kölliväni nurmikolla, tuijottelevani taivasta ja kuuntelevani musiikkia. Alkupötköttelyjen omantunnonpistosten jälkeen päätin hyväksyä laiskottelun ja unohtaa kukkapenkin. Sopivan unettava musiikki sai silmäni painumaan kiinni ja aamupäivätirsat olivat tosiasia. Audioslave ja Like a Stone tuudittivat Rytmirouvan syvään uneen ja herätys tuli hien valumisen ja nenän palamisen muodossa. Sen sijaan että olisin pinkaissut kiireellä liikkeelle ja hyödyllisiin tehtäviin, käänsin kylkeä ja kätkin nenän varjoon.

Paikan vaihto oli suurin ponnistus aamupäivän aikana ja kätevästi löysin katveen, jonne kukkapenkki ei näkynyt. Kyljen kääntely ja musiikin valinta olivat suurimmat askareet ja huomasin torkahtelevani useampaan otteeseen. Aika ajoin havahduin ihmetykseen, että kukaan ei vaadi minulta mitään eikä kenelläkään ole mitään asiaa. Ymmärrys lasten aikuistumisesta tapahtuu pikkuhiljaa ja sykäyksittäin, eilinen päivä oli merkityksellinen ja tietoisuus omasta tarpeellisuudesta lasten elämässä nousi taas pinnalle. Pillimehut, haavojen puhaltelu, uhkailu, lahjominen, kalapuikot ja sylittely ovat taakse jäänyttä elämää, nyt voin nukahdella ympäriinsä luurit korvilla pitkin pihoja ja tunne on samanaikaisesti riemastuttava sekä haikea.

Ensimmäistä kertaa elämässäni käytin päivän laiskotteluun ilman suuria omantunnon pistoksia, tosin ennen laiskottelua ja laiskottelun jälkeen tapahtuneet lypsyhommat saivat työpäivän pituudeksi ihan normaalit lukemat, joten ihan pelkkää nukahtelua ja torkkumista päivä ei ollut. Laitanpa alle kuvan Eltonista työn äärellä, joku sentään huolehtii kukkapenkistä.





  • Comments(1)//www.munaravia.fi/#post132