Munaravilla maaliin

Munaravilla maaliin

kirjoittajan kipuilua

Intohimona kirjoittaminen. Juttuja laidasta laitaan: karvakorvista, kaksijalkaisista, lenkkeilystä, maalaisidyllistä tai sen puutteesta, musiikista... lista on loputon, pääasia on kirjoittaminen.
https://www.blogit.fi/munaravilla-maaliin/seuraa

Gaudeamus Igitur

SekalaisetPosted by Rytmirouva Sun, June 10, 2018 16:13:14
Konsertin jälkeinen kotiinpaluu palautti jalat maan pinnalle (tai sitten ei) ja raivoisa yo-juhlien valmistelu pääsi vauhtiin. Olen tiukasti sitä mieltä, että oli kyseessä sitten lakkiaiset, konfirmaatio, valmistujaiset, häät tai hautajaiset, ovat juhlakalut juhlansa ansainneet ja asiaan kuuluu, että puitteet ovat sen mukaiset. Jouluna voin surutta sietää villakoiria ja tarjoilla ruuat foliorasioista, mutta kerran elämässä kekkereihin täytyy panostaa ja tehdä juhlasta juhla. Joten puuhaa riitti ja koko perhe pääsi nauttimaan Rytmirouvan pakkomielteestä saada paikat juhlakuntoon suurta päivää varten.


Monen monta vuotta on ystäväni ammattilaisen ottein hoitanut juhlatarjoilut alusta loppuun ja vähän enemmänkin. Ammattilaisen otteisiin toki auttaa, että hän on oikeasti ammattilainen ja työkseen järjestelee tarjoiluja kaikenlaisiin tapahtumiin. Ystävä perheineen kuitenkin kyllästyi lumeen ja räntään ja päätti siirtyä muuttokuorman kanssa Espanjan lämpöön. Minä poloinen en ollut lainkaan ymmärtänyt, minkälainen työmaa on juhlien ruokahuolto kaikkine astioineen, pöytäliinoineen, kukkineen ja ruokineen. Puhumattakaan, että juhlapäivänä tarjoilu vaatii toimenpiteitä ja asiansa osaavan ihmisen keittiöön.

Sukumme on iso, kovaääninen ja aina valmiina juhlimaan, joten ihan pienellä vierasmäärällä ei selvitä minkäänlaisista kissanristiäisistä. Kuutisenkymmentä juhlavierasta vaatii jo vähän enemmän sapuskaa, kuin mihin Rytmirouvan aika, kärsivällisyys ja taidot riittävät. Ystävän jättämän aukon jälkeen täytyi etsiä uusi pitopalvelu, se löytyikin helposti, mutta ei puhettakaan täyden palvelun paketista juhlapäivälle, olin armotta myöhässä ja minun olisi tyytyminen pelkkään ruokaan. No ei hätää, tärkein asia on kunnossa, loppu sujuu kuin itsestään... vähänpä tiesin.

Perinteisesti ruokailuvälineitä pitää olla yhtä paljon kuin vieraitakin, eikös vain? Yhdelle perheelle yksi lautanen ja vuorottain syöminen käväisi mielessä, samoin kertakäyttöastiat, mutta hylkäsin ne nopeasti. Olin kuullut, että Martta-yhdistys vuokraa astioita (arvatkaa kuulunko kyseiseen seuraan?) ja astiat järjestyivätkin näppärästi sitä kautta, tosin pahvimukien houkutus oli suuri kuultuani, että Marttojen kultareunustettu kahviastiasto täytyy pestä käsin. Minä, joka pesen kaiken hiusharjoista lähtien astianpesukoneessa, näen vain painajaisissa kultareunuskuppeja. Vaihtoehdot olivat kuitenkin vähäiset ja kannoin kiltisti juhlakupit autoon. Kotona oli nyt valmiina odottamassa järjetön määrä muovilaatikoita täynnä lautasia, kahvikuppeja, laseja, haarukoita, veitsiä, lusikoita ja jos jonkinlaista tarjoiluastiaa ja kannua. Ystäviltä ja naapureilta haalitut salaattiottimet, kuoharilasit, maljakot ja pöytäliinat olivat iloisesti sikinsokin ympäri taloa, innoissani odotin jo juhlien jälkeistä tavaroiden palautusurakkaa, lottovoitto vaikutti todennäköisemmältä kuin juuri sen oman astian takaisin saaminen.

Hikipisaroita vuodatti myös emännän löytäminen keittiöön, ystävien piinaaminen ja soittelukerros ei tuottanut tulosta ja olin henkisesti valmistautunut viettämään juhlapäivän keittiössä ihan itse. Lopulta ystävä Espanjasta käsin järjesti asian ja sain kuin sainkin itse vapautuksen kyökkivuorosta. Ennakkopalaveri emännän kanssa sai minut lopullisesti ymmärtämään, että ykkösprioriteettini on saada ystäväni muuttamaan takaisin Suomeen seuraaviin juhliin mennessä. Maidot, kermat, sokerit, makeutusaineet, servetit, kupit, kulhot, kukat, laktoosit, gluteenit (kuka niitä muistaa?), kahvit, kahvinkeittimet, termarit, lämpölaatikot (siis mitkä???), teepussit.... takykardia teki takaisintuloaan ja hikipisarat virtasivat selkärankaa pitkin, mihin oikein olin ryhtynyt...

Kaksi päivää ennen H-hetkeä polveni sanoi työsopimuksen irti ja äreissäni kinkkailin ympäriinsä saaden koko talon hulluuden partaalle. Juhlaa edeltävänä iltana viimein hieman ennen puoltayötä kaikki vaikutti olevan kunnossa, edellisviikon unessa olin unohtanut hakea ruuat pitopalvelusta ja helpotus olikin joka kerta suuri, kun jääkaappiin kurkatessani totesin sen olevan täynnä juhlaruokia.

Ilokseni juhlapäivän aamuna polvikin oli parempi ja aamutossujen sijaan pystyin viettämään päivän korkkareissa. Päivä sujui oikein mainiosti ja kommelluksilta vältyttiin, sää oli mitä mainioin ja ruokaa riittävästi, itse asiassa ruokaa oli niin paljon, että seuraavan päivän rääppiäiset vietettiin ystävien avustamana. Keskimmäinen lapsukainen on lakkinsa ansainnut ja uskon, että päivästä jäi mukavat muistot. Elämän kevät on täydessä vauhdissa ja juhlapäivä oli pieni tauko kaiken myllerryksen keskellä, tästä on hyvä jatkaa kohti armeijaa ja tulevia jatko-opintoja.




  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post137