Munaravilla maaliin

Munaravilla maaliin

kirjoittajan kipuilua

Intohimona kirjoittaminen. Juttuja laidasta laitaan: karvakorvista, kaksijalkaisista, lenkkeilystä, maalaisidyllistä tai sen puutteesta, musiikista... lista on loputon, pääasia on kirjoittaminen.
https://www.blogit.fi/munaravilla-maaliin/seuraa

Hei hei mitä kuuluu

SekalaisetPosted by Rytmirouva Fri, January 18, 2019 21:52:25
Kuuluu vaikka mitä! Ennen kaikkea kuuluu, että pitkästä aikaa teki mieli kirjoittaa tänne jo kuolleeseen ja kuopattuun blogiin. Olen toki kirjoitellut yhtä sun toista: runoja, kesken jääneitä novelleja, ajatuksia ja ehkä eniten pelkkää tajunnanvirtaa. Helpointa minulle kuitenkin on aina ollut todellisista ja ainakin osittain omakohtaisista tapahtumista kirjoittaminen, mutta olen sitkeästi pysynyt päätöksessäni, että blogi on jäähyllä niin kauan, kunnes todellinen halu sen päivittämiseen ilmestyy. Se ilmestyi noin viisi minuuttia sitten kuin tyhjästä, joulun glögijämien siivittämänä.

Puolen vuoden hiljaiselo blogissa ei todellakaan tarkoita hiljaiseloa farmilla. Kirjoitettavaa olisi toki riittänyt, mutta jääköön vanhojen kertaus sikseen ja hypätään suoraan nykyhetkeen. Loppuvuoden kohokohta täytyy kuitenkin edes ohimennen mainita, ja se ei todellakaan ole kaikkien mahdollisten lietepumppujen hajoaminen joulupyhinä, vaan tyttöjen reissu Pariisiin joulukuun alkupuolella. Rakkain Lapsi matkaseurana kiertelimme useammat joulumarkkinat, näytimme taitojamme luistinradalla (tuloksena mustelmia ja nyrjähtänyt ranne) ja tuhlasimme omaisuuden ylihinnoiteltuun kaakaoon.

Tämän päivän antia on kuitenkin yölliset keisarinleikkaukset navetassa ja ahne labradorinnoutaja. Vedin pitkää tikkua kummasta kirjoitan ja päädyin molempiin, osittain siksi, että tapahtumat liittyvät tiukasti toisiinsa. Vanhan Enne-rouvan poikiminen ei sujunut ongelmitta ja viiden jalan löytyminen kohdusta ilman havaintoa yhdestäkään päästä, ei todellakaan luvannut leppoisaa iltaa telkkarin ääressä. Ponnisteluista huolimatta ulos ei saatu ainuttakaan jalkaa tai päätä, puhumattakaan kokonaisesta vasikasta. Eläinlääkärin hälytys paikalle oli tosiasia ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi keisarinleikkaus. Ongelmat alkoivat heti alkumetreillä: Pöytä! Joku saattaa muistaa, että pöydän löytäminen instrumenttien alle on ollut ennenkin ongelma. Viime kesänä naapurista pummittu puutarhapöytä jäi lopulta palauttamatta, mikä tarkoitti, että naapurissa ei ollut enää pummittavaa, joten ei pöytää. Otsalampun valossa hääräävä eläinlääkäri oli mielissään asetellessaan leikkausvälineitä väärinpäin käännetyn ämpärin päälle.

Tuskaisen ähellyksen jälkeen saimme ulos kuolleet kaksoset ja jäljellä piti olla helpoin osuus eli kohdun ja kyljen kiinni ompelu. Homma ei tietenkään sujunut oppikirjan mukaisesti ja voisin hyvinkin tarkkaan kuvailla kohdun ompelun hankaluuksia, suolien esiinluiskahduksia sekä erilaisten nesteiden äyskäröintiä ulos vatsaontelosta. Kesken tämän kaiken hauskuuden, Rakkain Lapsi lähetti ilosanoman puhelimeeni, että Elton on pistellyt poskeensa kokonaisen broilerin jämät luineen. Lintujen luut eivät ole terveysvaikutuksiltaan kummoisia koirille, lopputulos voi olla hyvinkin ikävä suoliston kannalta ja tiedän koiran jos toisenkin, jotka ovatheittäneet henkensä terävien linnun luiden seurauksena.

Arvatkaapa mikä on ratkaisu ongelmaan? Tankoparsa! Säikeinen tankoparsa sitoo tehokkaasti teräviä juttuja itseensä ja se on ainoa mahdollinen ensiapu kanan popsineelle ahneelle labbikselle. Muistiini palautui Eltonin kasvattajan ohje pitää tankoparsaa kaapissa, jos koira sattuu syömään esim lasia. Siis mitä ihmettä, mikä helkkarin koira söisi muka lasia?? Vähänpä tiesin tuolloin labradorinnoutajista...

Lopputulos oli kuitenkin, että jätin sijaisen eläinlääkärin apulaiseksi ja kaahasin paikallisen kirkonkylän aakkoskauppaan ostamaan parsaa, joka ei tietenkään kuulunut valikoimaan. Hieman ennen puoltayötä shoppailupaikat ovat rajalliset ja niin palasin tyhjin käsin kotiin. Olin viipynyt reissulla luvattoman kauan ja olin yllättynyt nähdessäni eläinlääkärin auton yhä pihassa kotiin tullessa. Sitten en enää oikein nähnytkään mitään, eikä varmasti nähnyt eläinlääkärikään, koska ajastimella toimivat navetan lamput sammuivat ja verhoseinien läpi koko pihan kattava valaistus sammui. Kipitin navettaan tarkistamaan tilannetta ja viimeisten tikkien ompelu sujui käsikopelolla ja hiipuvan otsalampun valossa. Naksautin valot päälle, pahoittelin että niiden syttyminen kestää kymmenisen minuuttia, mumisin jotain koirasta ja livahdin kiireen vilkkaa takaisin pihalle.

Iltapuhteiksi annoin Eltonille varmuuden vuoksi vähän parafiiniöljyä (jonka se litki itse kupista) ja podin huonoa omatuntoa navetalta karkaamisen johdosta. Nyt voin jo ilokseni kertoa, että Elton jäi henkiin. Lehmästä en vielä ole ihan varma.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post145