Munaravilla maaliin

Munaravilla maaliin

kirjoittajan kipuilua

Intohimona kirjoittaminen. Juttuja laidasta laitaan: karvakorvista, kaksijalkaisista, lenkkeilystä, maalaisidyllistä tai sen puutteesta, musiikista... lista on loputon, pääasia on kirjoittaminen.
https://www.blogit.fi/munaravilla-maaliin/seuraa

Pikku paholainen

HevoshommiaPosted by Rytmirouva Wed, October 04, 2017 20:18:48

Käsieni läpi on kulkenut aika monta hevosta ja varsojakin on syntynyt ja koulutettu jokunen. En tosiaan ole mikään ammattilainen, mutta tiedän kuitenkin jotain hevosista ja tykkään niiden kanssa touhuta.

Kolme vuotta sitten luulin, että minulla on hankala varsa käsiteltävänä: hampaan- ja kavionjälkiä löytyi rytmirouvasta enemmän kuin laki sallii. Kakara oli arka ja hyvin liukasliikkeinen ja tietenkin hyökkäys on paras puolustus. Onnistuin kuitenkin saattelemaan maailmalle varsan, joka osasi jonkunlaiset käytöstavat. Käsittelyyn käytetty tuntimäärä hipoi pilviä. Olin tyytyväinen itseeni ja varsaan ja kuvittelin, että tästä on suunta vain ylöspäin, hankalampaa otusta ei voi enää osua kohdalle. Olin väärässä.

Tänä kesänä syntyi terve orivarsa, kaunis kuin karamelli ja ah, niin seurallinen eikä ollenkaan arka. Alku vaikutti lupaavalta, riimut sai heti päähän ilman painiotteita ja varsaan sai koskea ilman, että se yritti rynnistää vastapäisestä seinästä läpi. Helppoa kuin heinänteko, muistan ajatelleeni.

Muutaman viikon iässä oripoika keksi pystyyn hyppimisen. Kynttilänä suoraan ylös ja mielellään monta kertaa peräkkäin. Tämä on helppo kitkeä pois, ajattelin. Seuraavaksi poika keksi hampaat, kiva purra kaikkea mistä kiinni saa: riimuja, riimunnarua, emää sekä emäntää, aitatolppia, aitanauhaa (siinä oli sähkö, ähäkutti), ruokakuppia, seinää, siis todellakin ihan kaikkea. Peruskauraa, helppo homma, ajattelin ja aloitimme oikeiden käytöstapojen harjoittelun.

Niin paljastui susi lampaan vaatteissa. Olen vakuuttunut, että minulla on tallissa maailman itsepäisin ja pahansisuisin varsa. Hevosten käsittelyssä kaiken ydin on, että ihminen on pomo, aina. Sen kun saa perille korvien väliin, kaikki on helpompaa. Mutta kun hyppysissä onkin muuli, joka ei ole pätkän vertaa kiinnostunut ihmisen haluamisista, niin homma muuttuu hankalaksi. Tämä kaveri näyttää keskisormea kaikille tapakoulutus yrityksilleni. On muuten ensimmäinen varsa, joka on kaadettu nurin ja istuttu päällä niin kauan että rauhoittuu, monta kertaa.

Rytmirouvan hevosmiestaidot ovat nyt kunnon tulikokeessa. Johdonmukaisuus, toistot ja kehuminen ovat ne, millä tähän asti on varsojen kanssa pärjätty. Järeämmät aseet odottavat nurkan takana ja pieni kiireen tuntukin leijuu jo ilmassa: kakara on kohta niin iso, että olisi suotavaa, että salikäynnit ovat kantaneet hedelmää. Kaviot ovat pikkuhiljaa alkaneet pysyä alempana kuin minun pää, mutta vain pakotettuna ja vitutus on käsin kosketeltavaa. Kaikki mahdolliset sijaistoiminnot, millä voisi kuitata keulimisen, ovat olleet kokeilussa.

Nyt on jo siirrytty suoraan alakoulusta yliopistoon, treenit toistuvat pari kertaa päivässä. Muuli on pakko saada aisoihin, ennen kuin ollaan oikeasti pulassa ja homma muuttuu vaaralliseksi. Voisin kuvitella, että luonne auttaa ravimaailmassa pitkälle. Rytmirouvan maailmassa ei niinkään, tarpeeksi kun koittelee hermojani niin pallit löytyy tallin lattialta.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post23