Munaravilla maaliin

Munaravilla maaliin

kirjoittajan kipuilua

Intohimona kirjoittaminen. Juttuja laidasta laitaan: karvakorvista, kaksijalkaisista, lenkkeilystä, maalaisidyllistä tai sen puutteesta, musiikista... lista on loputon, pääasia on kirjoittaminen.
https://www.blogit.fi/munaravilla-maaliin/seuraa

Aina nälkä

Kissat ja KoiratPosted by Rytmirouva Tue, January 02, 2018 13:23:46
Nyt se tapahtui. Ensimmäinen konkreettinen todiste labradorinnoutajan elämän tarkoituksesta. Tätä on osattu odottaa ja viitteitä on ollut näköpiirissä, mutta silti kuvittelin, että olemme miinanraivaajan tarkkuudella läpikäyneet talon vaaranpaikat. Emme ymmärtäneet huomioida vaihtoehtoa, että koiranpentu oppii avaamaan kaappien ovia.


Labbiksen tärkein tehtävä ei ole miellyttää ihmistä, noutaa lintuja tai toimia lenkkikaverina. Labbiksen universumi pyörii ruuan ympärillä, sen elämän tarkoitus on syödä... ihan mitä tahansa ja vaikka kuinka paljon tahansa. Labradorinnoutajan saaminen pois ruokapatojen äärestä ei ole helppo tehtävä ja vaatii fyysistä voimaa. Kasvattajan kertomus labbiksesta, joka ahneesti itse joi varjoaineen ennen kuvausta, kuulosti keksityltä. No ei kuulosta enää tutustuttuani rotuun paremmin.

Huolimatta siitä, että talon lattiat lainehtivat koiranleluista ja puruluista, pentu kaiketi tylsistyi ja päätti leikkiä houdinia avaamalla kaapin oven, jonka takana kuivamuonat sievästi nököttivät muovirasioissa. En tosin ole täysin varma, toimiko kissa assarina vai ei, mutta lopputuloksen kannalta sillä ei ole merkitystä. Uuden vuoden juhlinta yhdistettynä aamuviiden herätykseen ja muutaman tunnin lypsyurakkaan, sai minut epäilemään silmiäni ja käsityskykyäni tullessani aamukahville: onko koiranpentu syönyt kanin? Tai sen kissan tai ehkä jalkapallon? Eltonin vatsa oli niin iso ja pinkeä, että pystyin kuvittelemaan naapurin kaniparan kohtalon.

Nopeasti kävi ilmi, että Elton oli hotkinut kuivamuonaa kaapista tarjoiltuna useita litroja. Pikkukoirat näyttivät surkeilta ja nälkäisiltä, pystyin helposti näkemään pennun yksinoikeudella imuroimassa kaiken ruuan nopeasti ja tehokkaasti. Saimme haarukoitua melko tarkasti syödyn ruuan määrän ja vaihtoehdot rajoittuivat yhteen: klinikalle (taas).

Päivystävä eläinlääkäri oli hassu ja antoi puhelimessa ajo-ohjeita klinikalle (tirsk), ehdin nopeasti tiedottamaan, että osaamme kyllä ja meille oikeastaan kuuluisi jo kanta-asiakaskortti. Perillä pentu sai pahoinvointia aiheuttavan pistoksen, jonka myötä klinikan lattialle tuli valtavat määrät vähän kostunutta kuivamuonaa oksennuksen muodossa. Varmuuden vuoksi vähän nesteytystä nahan alle ja kotia kohti. Kotimatkalla kävi ilmi, että pahoinvointipistoksen vaikutusaika ei ollutkaan niin lyhyt kuin luulimme, takapenkiltä kuuluva yökkäily siivitti kotimatkaa ja kotona saimmekin siivota (huom. Insinööri siivosi) autosta vielä kunnon läjät oksennusta.

Eläinlääkärin pessimistinen asenne Eltonin ja ylipäänsä labbisten ruokailutottumusten suhteen oli ankea: "kannattaa sitten jatkoa ajatellen korjata kaikki syötäväksi kelpaava pois koiran ulottuvilta, esim. pyykit. Kohta sitten tulee niitä vierasesine-leikkauksia".

Siis mitä ihmettä? Pyykit??? En uskaltanut esittää ainuttakaan lisäkysymystä, vaan heti kotiin päästyäni siivosin apinan raivolla kaiken irti lähtevän lukkojen taakse piiloon. Ympäriinsä viljelemäni villasukat saivat sydämen tykyttämään villisti, onkohan pentu ehtinyt jo popsimaan montakin töppöstä, ja minä poloinen olen koko ajan syyttänyt pesukonetta parittomista sukista.

Luulen, että tämä oli alkusoittoa yhteiselle taipaleellemme Eltonin kanssa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita tulee todennäköisesti riittämään. Minä vannoutunut villasukkafriikki joudun jatkossa huolehtimaan sukistani paremmin, ehkä sellaiset klipsit, joilla pikkulasten lapaset pysyvät hihassa kiinni, toimisivat myös villasukkiin?



  • Comments(3)//www.munaravia.fi/#post83