Munaravilla maaliin

Munaravilla maaliin

kirjoittajan kipuilua

Intohimona kirjoittaminen. Juttuja laidasta laitaan: karvakorvista, kaksijalkaisista, lenkkeilystä, maalaisidyllistä tai sen puutteesta, musiikista... lista on loputon, pääasia on kirjoittaminen.
https://www.blogit.fi/munaravilla-maaliin/seuraa

Beibi on ylpee

Pieniä matkakertomuksiaPosted by Rytmirouva Fri, January 05, 2018 15:24:12
Kirjoitin aiemmin, että hevoset ovat ainoa mainitsemisen arvoinen harrastukseni. Käsitän harrastuksen niin, että siihen liittyy jonkinlainen säännöllisyys, jolloin jäljelle jäi tosiaankin vain hevoset. Jos mukaan luetaan jutut, joita tykkään puuhastella harvoin tai epäsäännöllisesti, lista kasvaa heti pituutta.


Yksi näistä säännöllisen epäsäännöllisistä intohimon kohteista on laskettelu. Olen viihtynyt kakarasta asti mutkamäessä ja nuorempana sen saattoi lukea ihan viralliseen harrastuslistaan. Sittemmin laskettelu on käytännössä tarkoittanut kerran talvessa reissua johonkin laskettelukeskukseen, yleensä Suomessa.

Ylläs on ehdoton suosikkini Suomen laskettelupaikoista ja siellä on tullut käytyä kerran jos toisenkin. Rinteet ovat monipuolisia, pitkiä ja hyvin hoidettuja. Ja tiedättekö, minä olen asioinut monet kerrat Jounin kaupassa ennen somea, Sampoa ja lukuisia arvontoja. Jounin kauppa oli pikkuinen kyläkauppa, jonka tuotevalikoimasta löytyi vallan mainiosti nuorison tarpeet täyttävät makaroni, jauheliha ja italianpata-pussi.

Paikallinen nuorisotoimi järjesti aikanaan bussiretkiä Lapin lasketteluparatiiseihin ja sinnehän oli tietenkin päästävä mukaan. Vastoin legendaarisia Lapin hiihtoretki-matkakertomuksia, tälle reissulle otettiin sukset mukaan ja niitä todellakin oli tarkoitus käyttää. Bussi oli lastattu täyteen teinejä, jotka toinen toistaan innokkaammin odottivat Ylläksen kuuluisia rinteitä ja ehkä ihan vähän jotain oheistoimintaa...

Bruce Dickinson juuri hehkutti kirjassaan, kuinka upeaa oli Iron Maideniin liittymisen myötä päästä matkustamaan keikoille ihan oikealla ja hienolla keikkabussilla. Kirsikkana kakussa, tässä bussissa oli vessa! Tosin vessassa oli paskantamiskielto (Brucen sanoin, ei minun). Meidänkin bussissa oli vessa ja käsittääkseni siellä ei ollut edes paskantamiskieltoa, mutta mitäpä käy kun samaan bussiin laitetaan muutama 15v tyttö ja loppulasti kohta täysi-ikäisiä poikia. Silloin käy vessaujous, kuinka noloa olisi vaikka jäädä lukkojen taakse jumiin, linja-autojen vessat ovat pelottavia paikkoja. Paskantamiskiellon puuttumisella ei ollut merkitystä, enemmän ongelmaksi muodostui kahvin ja limsan läpivirtaus teinien tehokkaalla aineenvaihdunnalla. Tomera ja ah niin pirtsakka matkanjohtajatäti muisti aina välillä kuuluttaa, että ajetaankin nyt oikein kunnon pätkä ilman pysähdyksiä kun on vessa ja kaikki!

Ainoat vauriot mitä bussimatkasta jäi, olivat henkisiä ja päätin kuitata ne heti ensimmäisenä laskupäivänä. Ylläksen kävijät tietävät Äkäslompolon puolen mustan Superrinteen, ihan päähissien vieressä. Päätin esitellä taitoni ja otin hyvät vauhdit rinteeseen, ihan vaan näyttääkseni, että jumaliste vaikka en vessaan mene, osaan minä mäkeä laskea. Jo ennen puolta väliä sukelsin iloisesti turvalleni ja rinteen jyrkkyydestä johtuen luisuin alas asti, tietenkin lähes koko matkaseurueen ihailemana. Ongelmaksi muodostui rinteeseen jääneet sukset, mutta laskettelumonoilla on onneksi tosi kätevä kiivetä jäistä rinnettä ylöspäin suksia ja sauvoja hakemaan.

Seuraava mahdollisuus kolauksen saaneen ylpeyden palauttamiseksi tapahtui heti seuraavana päivänä. Samassa pahan onnen rinteessä järjestettiin pujottelukilpailut, joihin tietenkin änkesin mukaan. Jälki-ilmoittautumisesta johtuen, laskin viimeisenä, jolloin jäiset kaivannot pujottelukeppien ympärillä eivät tehneet urakasta helppoa. Maaliin päästyäni sukset olivat edelleen tutisevissa jaloissani ja olin pystyasennossa, mieleni teki heittäytyä polvilleen ja pussata maata, mutta tulosluettelon sijoitukseen yhdistettynä, se ei olisi ollut ylpeyteni kannalta paras ratkaisu. Sanomattakin lienee selvää, että palkintosadetta ei ropissut.

Matkan muut kommellukset jääköön hämärän peittoon, mutta sen verran voin paljastaa, että ihan hauskaa oli. Ehkä tärkein tuliainen tuolta matkalta oli opetus siitä, että ylpeys käy lankeemuksen edellä... vai miten se meni? Sittemmin en ole kuitenkaan yrittänyt olemattomia taitojani esitellä, saatikka osallistunut minkäänlaisiin kilpailuihin suksilla, ai niin, paitsi yhdet tarkkuusaika kilpailut, mutta se on jo ihan toinen tarina.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post84