Munaravilla maaliin

Munaravilla maaliin

kirjoittajan kipuilua

Intohimona kirjoittaminen. Juttuja laidasta laitaan: karvakorvista, kaksijalkaisista, lenkkeilystä, maalaisidyllistä tai sen puutteesta, musiikista... lista on loputon, pääasia on kirjoittaminen.
https://www.blogit.fi/munaravilla-maaliin/seuraa

Kivenä kengässä

UrheiluPosted by Rytmirouva Tue, January 09, 2018 15:34:24
Joulupukki muisti minua kirjojen lisäksi myös spinning-kengillä. Kenkien päätyminen pukinkonttiin oli työvoitto, koska Insinöörin periaatteisiin kuuluu yllätyksellisyys. Lahja ei ole oikea lahja, jos sen etukäteen tietää (hyvä esimerkki ne hanskat, en tosiaankaan osannut arvata). Käytin kaiken viehätysvoimani ja argumentointi-taitoni saadakseni siipan vakuuttumaan kenkien tarpeellisuudesta ja erinomaisuudesta lahjan muodossa. Hupaisinta asiassa oli tietenkin se, että olin oikeasti yllättynyt lahjasta juuri siksi, että en todellakaan osannut sitä odottaa.


Aiemmat sisäpyöräilyt olen sotkottanut vanhoissa sisäpelikengissä, jotka ovat nähneet parhaat päivänsä edellisellä vuosituhannella. Suutarin silmien muljautukset eivät olleet erityisen peiteltyjä kun kiikutin kengät paikkaukseen edellisen kerran. Erikeepperin toimimattomuus kenkien korjaamisessa tuli todistettua ja suutarin mukaan isompi työ oli saada liiman jämät pois kengästä, kuin itse kengän korjaaminen. Kenkä saatiin kuitenkin kuntoon (taas) ja kaikenlaiset aktiviteetit samoilla jalkineilla saattoivat jatkua.

Juuri ennen joulua kengät lopullisesti kuolivat ja viimeinen spinnig-tunti sujuikin iloisesti repsottavan kengänpohjan lätkiessä tahtia. Kävely oli mahdotonta ja heitin kengät pyöräilysalin roskikseen, mistä suutari on varmasti onnellinen. Lapsen vanhoilla kengillä riitti kertapyöräily, liian pienen kokonumeron lisäksi ongelmaksi muodostui pohja, joka oli ihan yhtä hyvä kuin kesän muovisissa varvastossuissa.

Nyt siis pääsin spinning-tunnille ihan siihen hommaan tarkoitetuilla jalkineilla ja lopputulos oli ihan sama kuin syksyllä hankkiessani kunnolliset juoksulenkkarit: Polkeminen oli paljon helpompaa ja hauskempaa, enkä ymmärrä ollenkaan, miksi ihmeessä olen räpiköinyt tunnit tähän asti tavallisilla kengillä. Tosin itse polkemiseen asti pääseminen ei ollut itsestäänselvyys, apujoukoista huolimatta klossien (kengän pohjassa olevat lukot) kiinni naksauttaminen polkimiin ei ottanut onnistuakseen. Tekniikka ontui ja siinä vaiheessa kun ohjaaja saapui saliin, olin jo umpihikinen ja valmis heittämään ensimmäistä viisastelijaa kengällä päähän. Ohjaajan neuvoilla kenkä kiinnittyi tuota pikaa ja ainoaksi huolenaiheeksi jäi, että miten helkkarissa pääsen ikinä irti tästä pyörästä? Naapuripyöräilijät lupasivat toimittaa eväitä, jos vielä seuraavana päivänä kiikun pyörän päällä.

Polkeminen sujui hyvin ja lihaksisto selvästi joutui työskentelemään monipuolisemmin lukkokenkien myötä. Hikoilun määrä on vakio, joten sitä ei liene enää tarpeen kuvailla. Kenkien irrotus polkimista kävi helposti, tosin pienen paineen alaisena: huomasin olevani tarkkailun alla ja jännitystä oli selvästi ilmassa. Pitkitin draaman kaarta ja tein loppuvenyttelyt pyörän päällä. Kun viimein hypähdin lattialle, olin varma että saisin pienet aplodit, mutta jouduin tyytymään helpottuneihin huokauksiin.



  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post86