Munaravilla maaliin

Munaravilla maaliin

kirjoittajan kipuilua

Intohimona kirjoittaminen. Juttuja laidasta laitaan: karvakorvista, kaksijalkaisista, lenkkeilystä, maalaisidyllistä tai sen puutteesta, musiikista... lista on loputon, pääasia on kirjoittaminen.
https://www.blogit.fi/munaravilla-maaliin/seuraa

Kaikki se valo jota emme näe

Musa ja KirjatPosted by Rytmirouva Fri, January 26, 2018 10:02:14
Minä olen minimalisti, en ehkä kovin ankara sellainen mutta olenpahan kuitenkin. Lähipiiri ei uskalla pyytää muutto- tai siivousapua, koska "kuka niin järkyttävän turhia asioita viitsii säilyttää? (ja veks)". En säilyttele tavaroita tai muistoesineitä, lasten pakolliset kummilusikat ovat juuri ja juuri tallessa. Mutta on minullakin akilleen kantapääni. Kirjat.


En pysty luopumaan kirjoista, kerään niitä kuin harakka kiiltävää ja talo täyttyy pikkuhiljaa. Ennen remonttia kirjoja oli vaatekaapeissa, ullakolla, lattioilla... ihan kaikkialla. Remontin myötä yhteen huoneeseen tehtiin pari seinää pelkkää kirjahyllyä ja sain aarteeni kauniisti esille.

Ostelen myös pokkareita, alennusmyyntien kirjapinot kutsuvat luokseen ja hyllyt täyttyvät pehmeäkantisista, joita en välttämättä edes lue. Olen päättänyt alkaa lyhentämään jonoa ja lukea järjestelmällisesti kirjoja ihan omasta kirjahyllystä. Joululahjat selätettyäni, nappasin hyllystä umpimähkään yhden lukemattoman niteen ja käsiini osui Pulitzer palkittu Anthony Doerrin "Kaikki se valo jota emme näe". Hyvänen aika mikä helmi hyllyssäni on ollut koko ajan!

Kirjoittelen nykyään aika paljon muutakin, kuin tätä blogia ja olen alkanut sitä myötä kiinnittämään paljon huomiota siihen, että miten kirjoitetaan, en enää niinkään siihen, että mitä kirjoitetaan. Anthony Doerr osaa kirjoittaa käsittämättömän hyvin. Teksti on kuvailevaa, soljuvaa, helppoa ja miellyttävää lukea. Kateellisena olen käännellyt sivuja ja toivonut itselleni vastaavaa lahjaa.

Kielen kauneuden ja monimuotoisuuden lisäksi tarina on vangitseva. Kirja kertoo toisesta maailmansodasta, saksalaisesta Werner pojasta ja ranskalaisesta, sokeasta Marie-Laure tytöstä. Nuorten tarinat kulkevat eri teitä, kohtaamista odottaen ja kertoja sekä vuodet vaihtelevat, se ei kuitenkaa tee tarinasta sekavaa tai poukkoilevaa vaan tapahtumat pysyvät selkeästi oikeilla paikoillaan.

"Kaikki se valo jota emme näe" on ennen kaikkea kaunis kirja. Se on kuin maalaus, jota taiteilija on rauhallisin ja pitkin siveltimen vedoin työstänyt valmiiksi ilman pienintäkään kiireen tuntua. Sota-aiheesta huolimatta, kirja on myös täynnä toivoa ja hyvää.

Luin juuri yhden joululahjakirjan ennen Wernerin ja Marie-Lauren tarinaa. Sekin kertoi toisesta maailmansodasta ja ranskalaisten sinnittelystä miehityksen keskellä. Vaikka tuo kirja ei ollutkaan yhtä taidokkaasti kirjoitettu kuin "Kaikki se valo jota emme näe" on lopputulos kuitenkin sama: Sota on epäreilua kaikille, ei ole voittajia vaan pelkästään häviäjiä.




  • Comments(0)//www.munaravia.fi/#post94