Munaravilla maaliin

Munaravilla maaliin

kirjoittajan kipuilua

Intohimona kirjoittaminen. Juttuja laidasta laitaan: karvakorvista, kaksijalkaisista, lenkkeilystä, maalaisidyllistä tai sen puutteesta, musiikista... lista on loputon, pääasia on kirjoittaminen.
https://www.blogit.fi/munaravilla-maaliin/seuraa

Kuka haluaa koiranpennun?

Kissat ja KoiratPosted by Rytmirouva Mon, October 02, 2017 17:16:55

Aviomies oli viikonloppuna hankkimassa perheelle ruokaa. Metsästys on viime vuosina uinumassa ollut harrastus, joka nousi tuhkasta kuin feeniks-lintu parissa päivässä. Ei siinä mitään, metsästys on oivallinen harrastus: ulkoilua, liikuntaa ja ruuan hankintaa (jep) samassa paketissa. Voisin itsekin harkita, jos en olisi ihan älyttömän paukkuarka. Äänenvaimentimet lienee kiellettyjä metsästyksessä. Melkein jokainen tunnistaa tilanteen, kun olet uudessa parisuhteessa ja tosi ihastunut siihen toiseen, sitähän lähtee joka paikkaan mukaan ja on innokas harrastamaan samoja juttuja kuin toinenkin. Niin minäkin lähdin sorsia pyytämään silloin 20 vuotta sitten. Ainoa ehto, jonka langetin oli, että minua on informoitava hetki ennen pamausta, jotta ehdin irrottamaan kädet airoista ja työntämään sormet korviin. Nykyään minut saa pyssyjen lähelle kilon palasina.

Henkiin herätetty harrastus vaatii tietenkin uusia hankintoja. Pyssy, vaatteet, metsässä tarpomiseen sopivat kengät ja koira. Kyllä, luit oikein… koira! Meillä on entuudestaan ihan riittävästi sohvanvaltaajia ja olen pyhästi vannonut, että uusia ei tule. En ymmärrä ollenkaan mitä tapahtui. Jotenkin muu perhe onnistui kuitenkin ohittamaan selkärankani ja pentu on varattu. Perustelut olivat tietenkin vedenpitävät ja missään tapauksessa minun ei tarvitse millään muotoa osallistua koiran hoitoon tai kouluttamiseen, perheen metsästävä osasto huolehtii siitä. Paitsi että puolet osastosta lähtee ihan kohta armeijaan ja opiskelemaan, että jännä nähdä miten käy…

Pakko kuitenkin myöntää, että en mitenkään ankarasti laittanut hanttiin. Kissat, koirat ja hevoset ovat melkoinen akilleen kantapää minulle, jotenkin niitä vaan tuppaa kasaantumaan ympärille. Ainoa ehdoton vaatimus kuitenkin oli, että kunhan se ei nuku sängyssä! Totisesti aion pitää tästä vaatimuksesta kiinni... kuten aina ennenkin, tälläkin hetkellä sängyssä VAIN kaksi koiraa.





  • Comments(0)

Fill in only if you are not real





The following XHTML tags are allowed: <b>, <br/>, <em>, <i>, <strong>, <u>. CSS styles and Javascript are not permitted.